TS Blogit

Selätetty joulu

Vuosien takaa muistuu mieleen hätääntynyt soittaja, jolle jouluvieraiden lähtö oli merkinnyt odottamatonta joululahjaa. Puoliso oli ilmoittanut, että vuosikymmenien yhteinen matka oli tullut tiensä päähän. Seuraavaan päivään päästyään oli soitettava mihin ikinä keksi ja lopulta joku vastasi.

Paniikin ja kauhun keskeltä alkoi taival, jonka päämääränä oli yksi ainoa asia; selvitä hengissä tuskasta, johon joka aamu piti herätä, jos edes oli saanut unta. Ruoka ei maistunut, kirjoihin ei pystynyt keskittymään, musiikki itketti eikä harrastuksia jaksanut edes ajatella. Onneksi oli joitakin ihmisiä, jotka soittelivat eivätkä vaatineet mitään. Soittivat vaan tai kysyivät kävelylle. Juttelivat, kuuntelivat, olivat.

Perheneuvonnassa työskentelemieni vuosien aikana olen oppinut, että joulu on monelle kaikkea muuta kuin juhlaa. Jouluun valmistauduttaessa lukuisat ihmiset ovat kertoneet, että tuntuu kuin koko muu maailma juhlisi hyvillä mielin ja vain itsellä olisi tuska ja hätä. Raskaan taakan alla ihminen ei jaksa mitään. Mieleen tulvivat muistot painavat maahan. Yksinäisyys on käsin kosketeltavaa. Vähät voimat riittävät juuri ja juuri siihen, että jaksaa nousta, kahlata päivää ja mennä levolle.

Tänä jouluna yksinäisyys on ollut koronan vuoksi ollut totta erityisen monelle. Yhteisiä kokoontumisia on jouduttu perumaan. Monelle se tarkoitti, ettei ollut ketään, kelle kattaa pöytä tai toivottaa joulurauhan julistuksen jälkeen hyvää joulua. Kun tätä miettii, tulee mieleen Andersenin satu pienestä tulitikkutytöstä, joka ei voinut mennä kotiin, koska siellä ei ollut hyvä olla. Raapaistujen tulitikkujen lämmössä hän näki näyn isoäitinsä kattamasta ihanasta ruokapöydästä, jossa oli kaikille kaikkea. Kyky muistella ja toivoa kantoivat häntä.

Ensimmäisenä jouluna suurin ihme oli kylmässä karjasuojassa vastasyntyneen vauvan tuoreilla vanhemmilla, vaikka juhlamielestä ei ollut tietoakaan. Ihmisten silmissä näiden kahden ei olisi edes sopinut olla vanhempia. Heille ei ollut missään tilaa eikä ketään, joka olisi kutsunut heitä pöytäänsä. Ennen paimenien ja tietäjien saapumista heidän luonaan olivat jo käyneet ensimmäiset kolme vierasta: kylmyys, nälkä ja pelko.

Niin ensimmäisen kuin juuri viettämämmekin joulun ahdistavista vieraista on selvitty ja selvitään. Jotta niin olisi, tarvitaan meitä kaikkia. Tarvitaan majatalon isäntiä avaamaan vähäistenkin majapaikkojen ovet, neuvottomia ystäviä ottamaan yhteyttä yksinäiseen, vaikkei yhtään tiedä, mitä sanoisi. Mikään teko ei ole liian vähäinen yksinäisyyden torjunnassa. Pienin askelin, yksi askel kerrallaan selätämme pimeyden, pelon ja surun yhdessä.

Kuka on hän, jolle juuri sinä voisit tänään olla avuksi? 

Ote Franciskus Assisilaisen rukouksesta: ” Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale niin, että sinne, missä on epätoivoa, nostaisin luottamukseen. Missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi. Missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.”

Eräänä päivänä puhelin soi uudelleen. ”Muistatko?”, kysyi ääni ja jatkoi ”Voin sanoa olevani taas onnellinen”.

Sari Sundvall-Piha, johtava perheneuvoja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *