Jo parinkymmenen vuoden ajan on kiistelty ilmiöstä, jota kutsutaan tänään nimellä sähköyliherkkyys. Englannin kielellä oireistosta käytetään nimeä electromagnetic hypersensitivity syndrome (EHS).
Oikeastaan kiista ei ole ollut tutkijoiden taikka lääkäreiden välinen. Kyseessä on oireista kärsivien potilaiden ja heitä hoitaviden terapeuttien luoma käsitys siitä, että kyseessä on fyysinen sairaus, joka aiheutuu sähkömagneettisista kentistä.

Potilaiden oireet voivat olla hyvinkin vaikeita. Ne voivat olla epämääräisiä kuten väsymys, uupumus, yleinen paha olo, jännittyneisyys ja pelkotilat, ruoansulatushäiriöt, unettomuus, sydämentykytykset ja keskittymiskyvyn puute. Lisäksi on esiintynyt pistelyä ja punoitusta kasvoissa sekä käsien kylmyyttä ja kipuja.
Potilas voi kokea oireita tietokoneiden näytöistä, keittiön kodinkoneista ja kännyköistä. Potilaat epäilevät myös matkapuhelinten tukiasemien vaikutuksia. Tilanne voi olla niinkin vaikea, että mitään sähköllä käytettäviä laitteita ei saisi olla lähimaillakaan. Potilaiden elämän laatu on tutkitusti huonontunut.

Kehomme toimii sähköllä

Koko kehomme toimii sähkökemiallisesti. Hermojen impulssit ovat sähköä ja lihassolu alkaa supistua kun se saa sähkökemiallisesti välitetyn viestin. Sydämessä on omat sähköjohtonsa, jotka saavat sen sykkimään säännönmukaisesti. Jokaisessa solussamme on erilaisia sähköisiä jännitteitä kalvojen yli. Lääketieteessä me hyödynnämme näitä ilmiöitä sairauksien diagnostiikassa. Aivosähkökäyrä (EEG) ja sydänkäyrä (EKG) ovat ilmiöitä, joissa mittaamme kehon ulkopuolelta elimistön tuottamia sähkökenttiä.

Tämän perusteella sähkö ei ole elimistölle mitenkään vieras ilmiö vaan kuuluu elämän perusilmiöihin. Toisaalta, koska elimistö toimii sähköisesti, voisiko olla niin, että ulkoiset sähkökentät häiritsisivät tätä sähköistä toimintaa ja aiheuttaisivat sitten hyvin herkille ihmisille oireita?

Kysymys on kuitenkin tässäkin sähkökentän ja sen energian voimakkuudesta. Mikäli sähkökentän energia on hyvin suuri, kyllä se vaikuttaa kudosten toimintaan. Tämä tunnetaan hyvin voimakkaan magneettikentän vaikutuksina kun hoidamme kroonista kipua päähän annetulla ns. transkraniaalisella magneettistimulaatiolla ja kun käännämme sydämen eteisvärinärytmiä kohdalleen defibrillaattorilla.

Näistä laitteista elimistöön siirtyvä energiamäärä on kuitenkin kertaluvultaan aivan eri luokkaa kuin mitä ympäristömme sähkölaitteet tuottavat. Sähkölaitteista tullut elektromagneettinen säteily muuttuu elimistössä lämmöksi, mutta lämmönnousu on niin vähäinen, että se pystytään havaitsemaan vain herkissä koeoloissa, esimerkiksi soluviljelmissä. Ympäristömme laitteet toki siis tuottavat ympärilleen sähkökenttiä mutta niiden suuruus ei ole sellainen, että se erottuisi elimistön omasta sähkökentästä.

Voivatko sähkökentät olla potilaiden oireiden syynä?

Tämänhetkisen lääketieteellisen ja luonnontieteellisen käsityksen mukaan matalatehoiset sähkömagneettiset kentät eivät voi aiheuttaa sellaisia merkittäviä biologisia vaikutuksia, jotka voisivat selittää potilaiden kokemat oireet.

Kun sähköyliherkkyysoireisia ja vertailuhenkilöitä on altistettu sähkö- ja magneettikentille ja matkapuhelimille ja niiden tukiasemien säteilylle, oireista kärsivät eivät ole koeoloissa pystyneet erottamaan, koska he ovat altistuneena sähkömagneettiselle säteilylle. Myöskään biologisissa mittauksissa ei ole löydetty mitään erikoista.

Hiljattain julkaistiin raportti yhdestä vaikeaoireisesta potilaasta, jonka väitettiin havaitsevan kenttien muutokset. Tämäkin potilas tosin sai oireita vaikka kentät olivat pois päältä.

Tänä vuonna julkaistiin mielenkiintoinen tutkimuskooste, jossa selvitettiin tukiaseman vaikutuksia sähköallergisten potilaiden oireisiin. Tutkijat tarkastelivat erikseen avoimien ja sokkoutettujen tutkimusten löydöksiä. Avoimissa tutkimuksissa tutkittavat ja tutkijat tiesivät milloin kenttä on päällä, sokkoutetuissa tutkimuksissa tutkittavat ja tutkijat eivät tienneet onko kenttä päällä vai ei.

Avoimissa tutkimuksissa potilaat saivat oireita selvästi enemmän kun kenttä oli päällä verrattuna tilanteeseen kun se ei ollut päällä. Sokkoutetuissa tilanteissa oireet eivät liittyneet siihen oliko kenttä päällä vai ei.
Tutkimuksessa oli myös toinen mielenkiintoinen ilmiö. Ne tutkimusasetelmat, joissa oli raskas koeasetelma (paljon mittauksia, ym) vaikuttivat voimakkaammin tutkittavien elämänlaatua huonontavasti riippumatta siitä kuinka paljon oli kenttäaltistusta.

Tämä sopii hyvin myös ilmiöön, joka havaittiin voimalinjojen vaikutuksia tutkittaessa. Niillä, jotka asuivat rakenteilla olevan voimalinjan läheisyydessä, raportoitiin lisääntyvästi päänsärkyjä ja kognitiivisia vaikeuksia. Kuitenkin oireet alkoivat jo ennen kuin virta kytkettiin päälle.

Oireet eivät siis kuitenkaan aiheutuneet kentistä vaan ihmisten peloista. Tämä on hyvä esimerkki myös ns. nosebo-vaikutuksesta, jossa pelätty negatiivinen vaikutus laukaisee odotetut haittavaikutukset.

Mikä sitten voisi aiheuttaa sähköyliherkkien oireet?

Tutkimuksissa on havaittu, että monenlaiset muut ympäristöön liittyvät yliherkkyydet esiintyvät usein samoilla henkilöillä. Tästä on johdettu uusi laajempi termi ympäristöyliherkkyys. Nämä ilmiöt eivät kuitenkaan liity allergioihin, joissa on selvä biologinen mekanismi ja tunnetut tapahtumat.

Viime vuonna julkaistiin tutkimus, jossa selvitettiin kuinka yleistä on haju- ja meluherkkyys sähköyliherkillä potilailla. Sähköyliherkät saivat merkittävästi korkeammat pisteet testeissä, joissa mitattiin haju- ja meluyliherkkyyttä verrattuna kontrolliryhmään. Tämä sopii siihen, että sähköyliherkät ovat ylipäätään herkempiä ympäristön signaaleille. He saavat fyysisiä oireita uskoessaan että sähkömagneettiset kentät vaikuttavat heihin haitallisesti.

Hiljattain julkaistiin mielenkiintoinen tutkimus, jossa etsittiin mahdollisia geneettisiä markkereita, jotka liittyisivät sähköyliherkkyyteen. Tutkijat löysivätkin tiettyjä geenivariantteja, jotka näyttivät olevan yleisempiä sähköyliherkillä.

Tämä ei luonnollisesti todista sitä, että sähkömagneettiset kentät sinänsä näiden geenivarianttien kanssa aiheuttaisivat jotain biologisia muutoksia, vaan vain sen, että tiettyjä geenivariantteja omaavilla sähköyliherkkyyden oireita on useammin.

Miten sähköyliherkkiin pitäisi suhtautua?

Sähköyliherkkien kokemat oireet eivät ole keksittyjä. Ne ovat näille potilaille aivan todellisia. Tutkimusten mukaan sähköyliherkkyys johtaa huomattavaan elämänlaadun huononemiseen.

Nykytiedon valossa näyttää kuitenkin selvältä, että ne eivät aiheudu itse sähkömagneettisista kentistä vaan kyseessä on monimutkainen tapahtuma, jossa oma vahva käsitys sähkökenttien haitallisista vaikutuksista laukaisee invalidisoivan oirekirjon ja välttämiskäytöksen.

Lääkehoidon ei ole todettu helpottaneen oireilua, joten sitä ei voi suositella. Parhaaksi hoitokeinoksi on osoittautunut kognitiivinen käyttäytymisterapia, joka vaikuttaa sitä paremmin, mitä aikaisemmin hoito aloitetaan. Siinä ilmeisesti voidaan onnistua katkaisemaan pelätyn sähkökentän vaikutusten yhteys syntyviin oireisiin.

Ei ole mikään yllätys että amerikkalaiset yritykset ovat haistaneet tässä myös hyvät markkinat. Netistä voi tilata mittareita, verhoja, tapetteja, sängyn päälle ripustettavan teltan ja vaatteita, joilla voi suojautua sähkökentiltä. Valikoimassa on myös kenttiä vähentävä päähine, tosin sitä ei enää kutsuttu foliohatuksi.
Suomessa toimii myös vastaavia yrityksiä, jotka myyvät sähköyliherkille sähkö- ja magneettikenttämittareita sekä vastaavia suojavälineitä.

Mittarit ja laitteet pikemminkin ruokkivat oireilua kuin poistavat sitä. Mittaamalla ja suojautumalla luodaan illuusio siitä, että kyseessä olisi oireisto, jonka voisi poistaa vähentämällä kenttäaltistusta. Tämä lienee yhteiskuntamme kaupallisen medikalisaation yksi äärimmäisistä esimerkeistä.