“That’s the problem with our obsession to always see two sides of every issue equally… It means we have to pretend there are always two truths, and the side that doesn’t know anything has something to say.”       
Bill Maher
 

 
Tutkimustiedon viestinnässä vaikuttaa kaksi hyvin tavallista haastetta. Nämä haasteet ovat ”false balance” ja ” false compromise”. Näille termeille ei liene yleisesti hyväksyttyä suomennosta mutta ensin mainitun voisi kääntää termiin ”valetasapuolisuus”. Jälkimmäinen voisi olla ”valekompromissi”.
Näihin ilmiöihin törmää usein television haastatteluohjelmissa ja myös lehtien artikkeleissa. Terveysaiheissa nämä ilmiöt tuntuvat olevan vielä yleisempiä kuin muissa teemoissa.
Valetasapuolisuus
Tasapuolista uutisointia pidetään yleisesti hyvän journalismin ominaisuutena. Yleisön on saatava tietää myös asioiden eri näkökulmat. Tämä ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa sitä, että kaikki näkökulmat ansaitsisivat samanlaisen painoarvon.
Kun erilaiset näkökulmat saavat viestinnässä samanlaisen painoarvon riippumatta siitä, millaisia perusteita näkökulmille on olemassa, puhutaan valetasapuolisuudesta.
Tieteessä hypoteesin (esim. terveysväite) esittäjällä on tavallisesti jonkinlaista tutkimusnäyttöä, jonka pohjalta hän esittää hypoteesinsa. Tämä tutkimusnäyttö tulee olla avoimesti saatavilla ja muidenkin tarkasteltavissa. Sen jälkeen kun hypoteesi on esitetty, sitä testataan ja haastetaan ja se yritetään kumota. Hypoteesi jota ei ole kyetty kumoamaan, jää toistaiseksi voimaan ja on pohjana seuraaville tutkimuksille.
Tiede rakentuu sitten niiden hypoteesien varaan, jotka saavat eniten tukea tutkimuksista. Vähitellen tietoa kertyy lisää ja varmuus hypoteesien totuudenmukaisuudesta lisääntyy ja tarkentuu. Hyvin harvoin tulee niin mullistavaa uutta tietoa, että moneen kertaan testattu perushypoteesi kumoutuu.
Tieteellinen tieto ei kuitenkaan koskaan ole täydellisen varmaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sen voisi kuka vain ja ilman kunnon perusteita kumota. Vahvan tutkimusnäytön tilanteessa riski siihen, että tieto on väärää, on hyvin pieni.
Vaikka tieteellisen käsitykseen liittyy aina epävarmuus, tätä epävarmuutta tai tieteeseen liittyviä historiallisia käsitysten muuttumisia ei voida käyttää sellaisenaan uuden hypoteesin puolustamiseen. Kunkin uuden hypoteesin perustelemiseksi pitää voida tarjota tutkittua tietoa, joka tukee juuri tätä uutta hypoteesia.
Kun joku esittää kilpailevan hypoteesin tai terveysväitteen, se tulee altistaa samanlaiselle epäilylle, kritiikille ja kumoamisyrityksille kuin aikaisemmatkin hypoteesit. Ennen kuin se on kunnolla testattu, ei tieteellisessä keskustelussa tällaista hypoteesia voi ottaa vakavasti eikä sitä voi käyttää jo aiemmin tutkitun tiedon kiistämiseen.
Vähitellen tutkimusnäytöstä syntyy tieteellinen teoria. Vaikka sana teoria voi jonkun mielestä tarkoittaa vain filosofista pohdintaa sohvan pohjalla, tieteellinen teoria perustuu pitkään ja kattavaan tutkimusnäyttöön eikä vain mielikuvitukseen.
Esimerkkinä tällaisesta tieteellisestä teoriasta ovat evoluutioteoria ja suhteellisuusteoria, joiden toimivuutta on testattu tuhansissa ja tuhansissa tutkimuksissa. Tällaisia teorioita ei voi kumota pelkästään keksimällä uuden hypoteesin taikka väittämällä ettei usko niihin.
Oma ryhmänsä ovat väitteet, joita ei voida edes tutkia, saati sitten kumota. Tieteellisessä tutkimuksessa keskeistä on, että väitettä tulee voida tutkia ja altistaa kumoamiselle eli väitteen tulee olla falsifioitavissa. Esimerkiksi monia uskonnolisia väitteitä ei voi tieteellisesti tutkia. Meillä ei ole keinoa esimerkiksi todistaa, että Jumalaa ei ole olemassa. Tosin ei Jumalan olemassaoloa ole myöskään tieteellisesti osoitettu. Tällöin kysymys on uskomuksista; ei rationaalisista tosiasioista, joita voitaisiin lähestyä tieteellisin keinoin.
Kun journalistit käsittelevät tieteellistä tietoa, he valitettavan usein unohtavat huomioida tutkimusten tuottaman painoarvon erilaisille väittämille. Tilanne johtaa usein virhetulkintaan, että kaikki väitteet olisivat painoarvoltaan samanlaisia. Journalismi, joka virheellisesti antaa kaikille näkökulmille saman painoarvon mitätöi juuri tieteen yhden keskeisimmän periaatteen.
Ehkä esimerkit valaisevat ilmiötä parhaiten. Television ajankohtaisohjelmassa keskustellaan terveyteen liittyvästä kysymyksestä. Haastateltavaksi on valittu 30 vuotta aihetta selvittänyt tutkija, joka on kirjoittanut aiheesta lukuisia tieteellisiä vertaisarvioituja julkaisuja ja jota pidetään kansainvälisessä tutkijayhteisössä kyseisen alan asiantuntijana.
Hänelle on vastapuoleksi valittu itseoppinut henkilö, joka on raflaavilla nykykäsityksistä poikkeavilla väitteillään saanut median huomiota. Tämä henkilö ei ole tehnyt aiheesta itse tutkimuksia vaan on lähinnä tutustunut aiheeseen valikoidusti. Tämän perusteella hän on mediassa asettanut itsensä asiantuntijan rooliin. Kolmantena henkilönä on maallikko, joka on sattumalta kommentoinut aiheeseen liittyvää mediassa.
Kun nämä kolme henkilöä sijoitetaan suoraan lähetykseen keskustelemaan ja väittelemään jostain terveysväittämästä, on kyseessä juuri ilmiö nimeltä valetasapuolisuus.
Toimittaja lähtee tässä tilanteessa siitä, että jokaisessa asiassa olisi olemassa kaksi tai enemmän totuuksia. Siten myös sillä, joka ei tiedä asiasta oikeastaan mitään, olisi jotakin sanottavaa. Ajatuksena on, että kuka tahansa voisi kumota pienen perehtymisen jälkeen omalla mielipiteellään tieteellisen tutkimusnäytön ja kiistellä asiasta oikean asiantuntijan kanssa.
Hiljattain televisiossa väiteltiin maidosta. Asiantuntijaksi oli kutsuttu ravitsemustieteilijä ja vastapuoleksi homogenoimattoman luomumaidon puolestapuhuja ja kolmanneksi osapuoleksi ns. luonnollisten arvojen kannattaja. Keskustelu ei luonnollisesti ollut rakentavaa sillä kyseessä olivat uskomukset vastaan tutkittu tieto.
Tilannetta kuvaa hyvin yksityiskohta, jossa väitettiin, että raakamaito on hyvä D-vitamiinin lähde kun taas prosessoitu maito on huono. Faktat olivat ilmeisimmin unohtuneet tarkistaa sillä raakamaidon D-vitamiinipitoisuus on todellisuudessa hyvin pieni vaikka rasvan poistaminen sitä edelleen vähentääkin. Kaupan normaaliin maitoon taas on lisätty D-vitamiinia, jotta saisimme sitä tarpeeksi.
Ilmastonmuutoksen uutisoinnin osalta valetasapuolisuudella on ollut voimakas vaikutus väestön käsityksiin ilmastonmuutoksen syistä. Yhdysvalloissa tehdyissä haastatteluissa havaittiin, että televisio-ohjelmia katsoneet uskoivat, että lähes puolet ilmastotutkijoista epäilisi ilmastonmuutoksen olevan ihmisen aiheuttamaa. Todellisuudessa luku on vain 3%. Tämä virheellinen käsitys syntyi, kun ohjelmissa ilmastonmuutoksen kieltäjät olivat saaneet omaa edustustaan suuremman näkyvyyden.
Suomalaisen televisiokanavan kolesteroliväittelyissä mukana oli sekä alan asiantuntijoita että lauma muita ihmisiä, jotka olivat esittäneet mielipiteitään kolesterolista mediassa. Keskustelussa mm. väitettiin, että kolesteroli ei aiheuttaisikaan ateroskleroosia kun suonet kuitenkin lopulta kalkkiutuvat. Tätä väitettä ei koko ohjelman aikana selkeästi kumottu vaikka kolesterolin ja ateroskleroosin välinen yhteys on todistettu tuhansissa tutkimuksissa sekä eläimillä että ihmisillä. Tällaista tutkimusnäyttöä ei voida kumota TV-ohjelmassa esitetyillä mielipiteillä.
Kun tämänkään tason tietoa ei saada esitettyä ohjelmassa niin, että perusfaktat ovat kohdallaan, miten voidaan odottaa hieman kiistanalaisempien asioiden selviävän? Valetasapuolisuuden yleisyys television ajankohtaisohjelmissa mielestäni kyseenalaistaa koko formaatin idean. Perustellusti voi kysyä, onko ohjelmilla muuta kuin viihdearvo?
Valetasapuolisuus on toisinaan tulkittu myös median velvollisuudeksi. Yksi äärimmäinen esimerkki tästä on Yhdysvalloista, jossa taannoin keskusteltiin pitäisikö TV-kanavalla esitetyn holokaustiohjelman yhteydessä antaa yhtä paljon aikaa holokaustin kieltäjille.
Tieteelliset lehdetkin syyllistyvät ajoittain samaan virheeseen. Tämän vuoden heinäkuussa British Medical Journal julkaisi artikkelin, josta osa oli tutkijan analyysi homeopatian tutkimusnäytöstä ja toinen osa homeopatian kannattajan kirjoittama teksti, joka oli lähes kokonaan pseudotiedettä. On vaikea ymmärtää, mitä BMJ tällä politiikallaan tavoitteli.
Kun televisio-ohjelmissa ja lehtiartikkeleissa valetasapuolisuus on yleistynyt, asiantuntijat eivät enää ole halukkaita osallistumaan näihin tilaisuuksiin. Miksi osallistuisi keskusteluun, jossa väitteitä ei tarvitse perustella muutoin kuin omilla tuntemuksilla tai kokemuksilla? Miksi leimaisi itsensä julkisesti keinotekoisen kiistan osapuoleksi?
Kiistatilanteissa toimittaja saattaa aidosti kuvitella pyrkivänsä tasapuolisuuteen ja jäädä ikään kuin neutraaliksi kuuntelijaksi kiistelijöiden välimaastoon. Todellisuudessa hän kuitenkin aiheuttaa toiminnallaan juuri totuuden vääristymistä. Toimittaja saattaa asettua itse luomansa keinoteikoisen kiistan yläpuolelle ja esittää, että totuus voisi olla jossakin näiden väittelijöiden mielipiteiden välimaastossa. Tällöin hän toteuttaa ilmiötä nimeltä ”valekompromissi”.
 
Valekompromissi
“Some say the sun rises in the east, some say it rises in the west; the truth lies probably somewhere in between”
Ilmiöllä on englannin kielessä useita nimiä. False compromise –termin synonyyminä käytetään argument to moderation ja middle ground.
Ilmiöllä tarkoitetaan sitä uskomusta, että totuus aina löydettäisiin kahden ääripään välistä; kompromissina. Tämä on jokapäiväinen ajatusvirhe. Lähtökohtana on, että esitettyjen kahden väitteen painoarvo olisi samanlainen.
Ongelma korostuu kun media käsittelee kiistanalaisia aiheita. Esille tuodaan ääripäät, jotka eivät välttämättä edusta todellista erimielisyyden tilannetta.
Itseään tasapuolisena pitävä toimittaja automaattisesti pyrkii hakemaan totuutta näiden kahden ääripään välistä ikään kuin keskiarvona. Logiikassa lähdetään siitä, että molemmat ääripäät ovat virheellisiä. Silloin kuitenkin unohdetaan kokonaan se mahdollisuus, että toinen näistä väitteistä voisikin olla oikea ja toinen väärä.
Ilmiön seurauksena usein mennään vain kauemmaksi totuudesta. Ilmiötä kuvaakin ns. Okrentin laki: Pyrkimys tasapainoon voi itse asiassa luoda epätasapainoa sillä toisinaan jokin asia on totta.
Ehkä esimerkit valaisevat tätäkin ilmiötä. Aikanaan kun väiteltiin siitä, onko orjuus oikein vai väärin, mielipiteet erosivat toisistaan rajusti. Olisiko sitten oikein päätellä, että totuus olisi jossain näiden välissä? Pikkuisen orjuutta olisi vielä ok?
Tietty valtio harjoittaa aggressiivista sotapropagandaa kiistassa naapurimaansa kanssa. Muut maat tiedottavat asiasta oman parhaan tietämyksensä mukaan. Keinotekoinen kompromissi toimii niin, että ulkopuolisilla on taipumusta tulkita tilanne sellaiseksi, että totuus olisi näiden tiedotuksen välimaastossa. Tämä ilmiö toimii näin, vaikka on yleisesti tiedossa, että toinen osapuoli on asiassa osallinen ja harjoittaa tietoista propagandaa. Tämän ilmiön vuoksi propaganda on tekijälleen hyödyllistä. Vaikka emme uskokaan propagandan olevan totta, otamme kuitenkin sen tahattomasti huomioon hakiessamme tulkintoihin keinotekoisia kompromisseja.
Lehtimainos väitti, että raudanpuuteanemiaa voisi hoitaa maidosta hapatetulla tuotteella. Asiantuntija kertoi, että tuotteen valmistamiseen käytetyssä maidossa ei ole merkittävästi rautaa. Väite ei siten voinut pitää paikkaansa. Jos hakisimme keinotekoisesti kompromissia, saattaisimme hyväksyä, että tuote saattaisi kuitenkin vaikuttaa raudanpuuteanemiaan.
Valekompromissi toimii myös politiikassa. Homoseksuaalit halusivat oikeuden mennä naimisiin. Vastustajat eivät halunneet antaa heille tätä oikeutta. Valekompromissin seurauksena homoseksuaalit saivat aikanaan rekisteröidyn parisuhteen, jota päätöstä nyt ollaan korjaamassa.
 
Miten nämä kaksi sudenkuoppaa voitaisiin välttää?
Valetasapuolisuus voidaan välttää sillä, että käytetään objektiivisia kriteereitä arvioimaan väitteiden painoarvoa eikä vain anneta kaikille mielipiteille samanlaista painoa. Näitä kriteereitä käytetään laajasti tieteessä koko ajan. Johtopäätöksiltä tulisi edellyttää loogisuutta. Tutkimustulosten tulisi tukea väitteitä. Empiiristä kokemusta ja asiantuntijoiden konsensusta tulisi hyödyntää useammin vastakkainasettelun sijaan.
Hiljattain BBC päätti reagoida tilanteeseen ja on ohjeistanut toimittajiaan kiinnittämään ilmiöön huomiota. BBC kehottaa toimittajiaan jättämään tiedeohjelmista pois näkemykset, joihin ei ole olemassa tieteellistä näyttöä.
On hyvä kuitenkin huomata, että valetasapuolisuuden välttäminen ei kuitenkaan saa johtaa sensurointiin. Emme saa estää eriävien mielipiteiden taikka uusien hypoteesien esittämistä vaan vaatia ainoastaan sitä, että mielipiteiden taustalla oleva kokemus ja näyttö tulisi vaikuttaa väitteen painoarvoon.