Antti Heikkilä on julkaissut Otavan kustantamana kirjan nimeltä Lääkkeetön elämä.
Lääkkeetön elämä on tietysti erinomainen tavoite. Lääketieteen ennaltaehkäisevä työ tavoittelee sitä. Myös sairauksien hoidossa aina ensisijaisesti tulee tarkastella elintapoja, kuten ruokavaliota ja liikuntaa ennen lääkehoitoja.
Kirjan kuvaus verkossa on seuraava:

”Hoida itseäsi ruokavaliolla ja liikunnalla. Kirja kyseenalaistaa nykymaailman medikalisaation ja ohjaa konkreettisin esimerkein kohti lääkkeetöntä elämää pureutuen sairauksien alkutekijöihin. Heikkilä kertoo kirjassaan kokemusperäisesti mutta vankkaan tieteelliseen faktaan perustuen, miten sairauksia voi hoitaa ja ehkäistä ruokavalion ja liikunnan keinoin. Kirjan ytimessä on insuliiniresistenssi, joka on keskeisin syy kaikissa nykyisissä elintapasairauksissa.”

Kuvauksen perusteella voi siis odottaa luotettavaa ”vankkaan tieteelliseen faktaan perustuvaa” tietoa.
Kirjan ja sen kirjoittajan lukuisista asiavirheistä (lähes 400) on kirjoitettu aikaisemmin ansiokkaasti ja perusteellisesti Vladimir Heiskasen ja Olli Haatajan toimesta. Valtaosa asiavirheistä kohdistuu aiheen keskeisiin teemoihin eikä siis kyse ole siis pelkästään kirjoitusvirheistä.
Tässä kirjoituksessa en keskity yksittäisiin virheisiin vaan Heikkilän tuoreen kirjan ja hänen ”terveysfilosofiansa” keskeisiin teemoihin. Käsittelen vain niitä teemoja, joiden perustalle koko hänen hoitoperiaatteensa perustuu. Käytän tästä kokonaisuudesta jatkossa termiä narratiivi. Narratiivi tarkoittaa sanakirjan mukaan kertomusta tai kertovaa esitystä.

Antti Heikkilän narratiivi

Alla on kuvankaappaus Antti Heikkilän verkkosivujen etusivulta.
Sekä kirjan että Heikkilän aikaisempi keskeinen narratiivi perustuu siihen, että lähes kaikki ongelmat liittyvät ravinnon liiallisen hiilihydraattien ja linolihapon (kasviöljyjen omega-6 rasvahappo) seurauksena syntyneeseen insuliiniresistenssiin. Tämä taas sitten aiheuttaa lähes kaikki sairaudet masennuksesta syöpään. Lopuksi näiden ainoaksi toimivaksi hoidoksi tarjotaan ketogeenistä ruokavaliota.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH) tarkoittaa ravinnon hiilihydraattien määrän vähentämistä 20 – 100 gramman välille, riippuen suosittelijasta. Ketogeeninen ruokavalio on VHH:n tiukin muoto, jossa hiilihydraattien saannin laskiessa riittävän pieneksi, veren ketoaineiden pitoisuus nousee. Vähennetyt hiilihydraatit korvataan pääasiassa rasvalla.
Tarkastelen nyt tämän narratiivin väitteitä yksi kerrallaan. Jotta narratiivi olisi uskottava, tulee sen kaikkien osaväitteiden tietenkin muodostaa saumaton tarina.

Hiilihydraatit

Hiilihydraatit ja tärkkelys ovat tämän kertomuksen konna. On tietenkin totta, että ns. höttöhiililareiden runsas saaminen ravinnosta on epäterveellistä. Niiden runsaaseen saantiin liittyy sekä veren rasva-arvojen huononemista sekä myös insuliiniresistenssiä. Tämä ei ole kiistanalaista.
Siksi myös ravitsemussuositukset suosittelevat höttöhiilareiden vähentämistä minimiin, ja lisätyn sokerin saannin tulle olla alle 10% energiansaannista.
Hiilihydraatit eivät ole kuitenkaan mikään yksi ja sama ruoka-aineryhmä, vaikka narratiivissa niin annetaankin ymmärtää. Runsaasti hiilihydraatteja sisältävät ruoka-aineet voivat olla sekä terveydelle haitallisia että terveyttä edistäviä.
Tästä aiheesta on runsaasti tutkimusnäyttöä. Runsaasti kuitupitoisia hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio vaikuttaa edullisesti elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Kuitupitoinen ruokavalio, joka sisältää pehmeitä eli tyydyttymättömiä rasvoja, auttaa painonhallinnassa ja ehkäisee samalla lihavuuden liitännäissairauksia. Kuidun lisäksi kasvikset, marjat ja hedelmät sisältävät lukuisia muita terveydelle edullisia ravintoaineita.
Tutkimusnäytön perusteella ei ole mitään perusteita väittää, että hiilihydraatit olisivat se ruoka-aineryhmä, joka kokonaisuudessaan tulisi minimoida. Ei ole myöskään perusteita rajoittaa hedelmien syöntiä hiilihydraattien taikka hedelmäsokerin pelossa.
Kirjoitin tästä aiheesta hiljattain viitaten laajaan meta-analyysien koosteeseen, jossa kiistatta todettu kuitupitoisten hiilihydraattien, täysjyväviljan, marjojen ja hedelmien terveyttä edistävä vaikutus. Tieteellinen näyttö tästä on hyvin yksimielistä ja tuoreet tutkimukset ovat sitä vain edelleen vahvistaneet.
Voi siis todeta, että narratiivin ensimmäinen peruste kaikkien hiilihydraattien demonisoimisesta on virheellinen eikä perustu ”vankkaan tieteelliseen faktaan”.

Kasviöljyt

Narratiivi väittää, että linolihappo aiheuttaa matala-asteista tulehdusta ja insuliiniresistenssiä. Linolihappo on nimenomaan kasviöljyissä yleinen monityydyttymätön Omega-6 –rasvahappo. Juuri linolihapon vuoksi narratiiviin kuuluu kasviöljyjen demonisointi lukuun ottamatta oliiviöljyä.
Niiden sijaan suositellaan eläinperäisiä rasvoja tai kookosrasvaa, joita saa olla valtaosa ravinnon energiansaannista. Nämä rasvat ovat tyypillisesti valtaosin tyydyttynyttä rasvaa. Tämän vuoksi narratiivin yksi sivujuonne on tyydyttyneen rasvan haittojen kiistäminen.
Koostin hiljattain tutkimusnäyttöä Omega-6 linolihaposta sekä Omega-3/Omega-6 suhteesta ja sen mittaamiseen liittyvästä harhasta. Tutkimusnäytön perusteella narratiivin väite on yksinkertaisesti virheellinen. Omega-6 rasvahapot eivät aiheuta tulehdusta, maksan rasvoittumista sen kummemmin kuin insuliiniresistenssiäkään.
Samasta syystä Omega-3/Omega-6 –suhteen käyttö on perusteetonta. Tämän ovat nyt myöntäneet myös yritykset, joiden tuotteiden myynti vielä hiljattain perustui juuri tämän suhteen mittaamiseen.
Omega-6 rasvahapot eivät myöskään aiheuta rasvamaksaa. Sen sijaan rasvamaksaa aiheuttaa alkoholin lisäksi liiallinen energian määrä ja liikunnan vähyys. Lisäksi ravinnon laadulla on vaikutusta, mutta ei sillä tavoin, kuin narratiivi väittää.
Tuoreet tutkimuskoosteet kertovat, että ravinnon osalta merkittävin tekijä on tyydyttyneen rasvan suuri määrä. Kun tyydyttynyt rasva vaihdetaan kertatyydyttymättömiin taikka Omega-6 monityydyttymättömiin rasvahappoihin (huom, mm. juuri linolihappoon), maksan rasvoittuminen vähenee. Omega-3 rasvahappojen osalta näyttö on epävarmaa. Myös höttöhiilareiden suuri määrä on haitallista. Keskeiset tutkimuskoosteet löytyvät tästä, tästä ja tästä.
Vähähiilihydraattinen tai ketogeeninen ruokavalio on myös tutkimusten mukaan toimiva rasvamaksan ruokavaliohoito, edellyttäen, että energian saanti pienenee ja tyydyttyneen rasvan määrä pysyy kohtuudessa sekä proteiinivalinnat painottuvat prosessoitua lihaa ja punaista lihaa terveellisimpiin valintoihin kuten kalaan ja kasviproteiiniin. Nämä ruokavaliot eivät kuitenkaan ole tutkimusnäytön mukaan olleet sen tehokkaampia kuin muut.
Voi siis todeta, että narratiivin toinen peruste kasviöljyjen taikka linolihapon demonisoimisesta on virheellinen.

Insuliiniresistenssi

Insuliiniresistenssillä tarkoitetaan tilaa, jossa kudoksen vaste insuliinille on heikentynyt. Insuliini on hormoni, jolla on soluissa monenlaisia vaikutuksia. Tunnetuin niistä lienee se, että insuliini lisää glukoosin pääsyä solujen sisälle ja laskee veren glukoosi- eli sokeripitoisuutta.
Insuliiniresistentin henkilön tunnistaa siitä, että hän on ylipainoinen, ylipaino keskittyy keskivartaloon, hänellä on usein suvussa tyypin 2 diabetesta, hänen triglyseridipitoisuutensa on korkea ja HDL-kolesterolin taso matala ja hänellä on tavanomaista useammin verenpaine koholla.
Heikkilän narratiivi sopii hyvin tämän ajan virheellisiin uskomuksiin insuliinista ja insuliiniresistenssistä. Yksi uskomus liittyy siihen, että lihomisen taustalla on nimenomaan koholla oleva veren insuliinipitoisuus. VHH-ruokavalion yksi teeseistä on ollut se, että nimenomaan ravinnon hiilihydraatit johtavat lihomiseen, koska veren insuliinipitoisuus nousee. Vastaavasti on väitetty, että rasvainen ravinto ei lihota samalla tavalla, jos insuliinipitoisuus ei nouse.
Tämä hypoteesi on kuitenkin tutkimuksissa kumottu. Näihin tutkimuksiin voi perehtyä tästä ja tästä. Ilmiötä on käsitelty aiemmin myös Juha Hulmin ja Vladimir Heiskasen kirjoituksessa. Lihomisen tai laihtumisen kannalta ei insuliinitasoilla ole keskeistä merkitystä verrattuna esimerkiksi ravinnon energiamäärään.
Insuliiniherkkyyttä voi tehokkaimmin parantaa painon pudotuksella ja liikunnalla. Liikunta on aina hyödyllinen insuliiniresistentille henkilölle.  Liikunnalla on itsenäinen vaikutus insuliiniherkkyyden lisääntymiseen ja runsaaseen liikuntaan liittyvä painonlasku korjaa lisäksi myös insuliiniherkkyyttä.
Ylipainon poistuminen ja liikunta tavallisesti kykenevät normalisoimaan kaikki edellä mainitut poikkeavuudet insuliinin vaikutuksessa. Aiheesta voi lukea lisää aikaisemmasta kirjoituksestani.
Insuliiniresistenssi, diabetes ja ruokavalio
Myös tyypin 2 diabeteksen synnyssä veren korkeasta insuliinipitoisuudesta on tehty syntipukki. Tyypin 2 diabetes ei kuitenkaan kehity, jos insuliinieritys säilyy riittävänä. Toisin sanoen kaikille ylipainoisille tai insuliiniresistenteille henkilöille ei kehity diabetesta.
Ylivoimaisesti tärkein riskitekijä tyypin 2 diabetekselle on ylipaino.  Muita riskitekijöitä ovat diabeteksen sukuhistoria, raskausdiabetes, runsaasti tyydyttyneitä rasvoja ja vähän kuituja sisältävä ruokavalio, tupakointi ja verenpainetauti.
Diabeteksen ehkäisytutkimukset ruokavalioilla osoittavat, että insuliiniresistenssiä vähentää myös runsas kuidun saanti ja tyydyttyneiden rasvojen välttäminen.  Samanlainen ruokavalio on hyödyllinen myös silloin, kun tyypin 2 diabetes on jo puhjennut.
Tutkimuskoosteiden mukaan VHH-ruokavalio on hyvä vaihtoehto ylipainoisille diabeetikoille. Kun VHH:n energiamäärä on laihduttava ja kun se yhdistetään liikuntaan, saadaan myönteisiä vaikutuksia painoon, vatsan sisäiseen rasvaan sekä sokeritasapainoon ja myös diabeteslääkityksen tarve pienenee.
Kuitenkin ruokavalion ja elintapojen interventiolla saadaan samanlaiset myönteiset vaikutukset painoon ja sokeritasapainoon 1-2 vuoden seurannassa, olipa ruokavalio VHH tai muu suositusten mukainen ruokavalio. VHH ei ole siis merkittävästi tehokkaampi kuin muut tutkitut ruokavaliot.
Ylipäätään vain 2/3 kykenee jatkamaan mitään ruokavaliota eri tutkimuksissa. Mitä tiukempi ruokavalio on, sitä useammin siitä lipsutaan. On hyvä olla vaihtoehtoja, sillä minkään ruokavalion myönteiset vaikutukset eivät tule esiin, jos sitä ei kykene toteuttamaan pysyvästi.
Voi siis todeta, että narratiivin kolmas peruste hiilihydraattien ja linolihapon aiheuttamasta insuliiniresistenssistä on virheellinen.

Insuliiniresistenssi, ketogeeninen ruokavalio ja sairaudet

Kudosten insuliiniresistenssillä on merkitystä sekä metabolisissa sairauksissa että sydän- ja verisuonitaudeissa. Ylipainoon liittyy insuliiniresistenssi ja ylipaino on tärkein tyypin 2 diabeteksen riskitekijä.  Myös sydän- ja verisuonitaudeissa insuliiniresistenssi lisää ennen muuta sepelvaltimotaudin riskiä.
Narratiiviin kuuluu myös väite, että yleiset syövät, kuten rinta-, eturauhas- ja suolistosyöpä, johtuvat pohjimmiltaan väärän ruokavalion aiheuttamasta insuliiniresistenssistä.
Lisäksi Heikkilän verkkosivuilta löytyy luettelo sairauksista, jotka hänen ruokavalio-ohjeillaan (jotka perustuvat ketogeeniseen ruokavalioon) saadaan remissioon. Remissio tarkoittaa taudin etenemisen pysähtymistä, oireiden lievenemistä taikka esim. syövän osalta syövän rauhoittumista tai etenemisen pysähtymistä.
Alla oleva Heikkilän verkkosivuilta poimittu lista kattaa noin 140 erilaista vaivaa tai sairautta. Listasta löytyy mm. alhainen syntymäpaino, alkoholismi, sydänlihaksen rappeuma, Alzheimerin tauti, autismi, lapsettomuus, syöpä, imusolmukesyöpä, nivelrikko, hiusten lähteminen ja harmaantuminen, peräaukon ja häpyhuulien kutina ja MS-tauti, joitakin mainitakseni.

Narratiivin mukaan kaikki listan sairaudet voidaan saada remissioon Heikkilän ravitsemusohjeilla eli ketogeenisellä ruokavaliolla.
Millainen on tutkimusnäyttö näiden 140 sairauden osalta? Jokaisen vaivan osalta tutkimusnäytön etsiminen on hyvin työlästä, sillä verkkosivuilta ei kunnollista tutkimusnäyttöä näihin löydy. Jo pelkästään perustelujen puuttumisen vuoksi voisi kyseisen listan jättää huomiotta.
Käsittelen seuraavaksi joitakin listassa mainittuja sairauksia. Diabeteksen olen jo käsitellyt edellä.
Syövän osalta tuore systemoitu katsaus ketogeenisestä ruokavaliosta toteaa: ”High-quality evidence on the effect of ketogenic diets on anthropometry, metabolism, QoL and tumour effects is currently lacking in oncology patients. Heterogeneity between studies and low adherence to diet affects the current evidence.”
Ei ihme, että johtopäätökset olivat tuollaisia, sillä haaviin oli saatu 11 tutkimusta, joissa kuitenkin oli yhteensäkin vain 102 syöpäpotilasta! Hiiritutkimusten perusteella hoitosuosituksia ei anneta.
Hiusten lähtöön, sepelvaltimotautiin, sydänlihaksen rappeumaan, alkoholismiin, autismiin (+tässä) ei löytynyt mitään ihmisillä tehtyä tutkimusnäyttöä. Yksi tutkimus löytyi, jossa ketodieettillä saatiin vaikutusta hiirten krapulaan!
Alzheimerin tautiin löytyi yksi tutkimus, joka oli ns. soveltuvuuspilotti ja siihen osallistui 15 potilasta. Heistä kaikki pidemmälle Alzheimerissa edenneet lopettivat kesken. Jatkaneiden 10 potilaan osalta päästiin ketoosiin ja kirjoittajat totesivat: ”This pilot trial justifies ketogenic diet studies in mild Alzheimer’s disease.” Eli tutkimusnäyttö puuttuu mutta tutkimuksia voisi jatkaa.
MS-tautiin oli alustavia biomarkkeri-tutkimuksia, joiden osalta mahdollisia hyötyjä on pohdittu. Tämäkin vaatii selvästi lisätutkimuksia, joissa on mukana verrokkiryhmä.
Ainoa sairaus, johon ketogeenistä ruokavaliosta on osoitettu hyötyä ja johon sitä käytetään, on hoitoresistentti epilepsia. Vaikutusmekanismin uskotaan liittyvän ketoaineiden vaikutuksiin aivokudoksessa eikä sinänsä itse ruokavalioon. Modifioitu Atkinsin ruokavalio oli toisen tutkimuksen mukaan yhtä hyvä kuin ketogeeninen ruokavalio.
Toki on hyvinkin mahdollista, että kalorivajeisella ketogeenisellä ruokavaliolla olisi vaikutusta monissakin eri sairauksissa. Tällaisten väitteiden esittäminen kuitenkin edellyttää tutkimusnäyttöä, jota ei ole siis olemassa.
Voi siis todeta, että narratiivin väite, että ketogeeninen ruokavalio olisi useiden sairauksien ainoa toimiva hoitomuoto on virheellinen. Vaikeahoitoisen epilepsian osalta sillä on kuitenkin osoitettu tehoa.

Potilaskokemukset tutkimusnäytön korvikkeena

Koska ”vankat tieteelliset faktat” todellisuudessa puuttuvat, yksilöiden kokemukset ovat ainoat jäljellä olevat narratiivin tukipilarit. Heikkilän sivuilla potilaiden kokemuksia tarjotaankin runsaasti ja ne ovat luonnollisesti poikkeuksetta myönteisiä.
Narratiiviin kuuluu, että virallinen suositusruokavalio on se, joka aiheuttaa valtaosan terveysongelmista. Lähtökohta on myös, että potilaan lähtöruokavalio on suositusten mukainen ruokavalio.
Tämän perusteella VHH- tai ketodieetillä saadut muutokset tulkitaan todistavan niiden paremmuudesta suositusten mukaiseen ruokavalioon verrattuna. Todellisuudessa suositusten mukaisesti syö vain viidennes väestöstä ja he eivät ole todennäköisesti niitä, jotka vastaanotolle saapuvat.
Tutkimuksissa verrokkiryhmän ruokavalio saatetaan myös suositusten mukaiseen kuosiin. Tällöin merkittävät erot ruokavalioiden suhteen häviävät.
Potilastyössä juuri tämä vertailu puuttuu. Havaittu muutos parempaan tulkitaan juuri tuon käytetyn ruokavalion ainutlaatuisiksi vaikutuksiksi, vaikka samat hyödyt olisi saatu myös toisella ruokavaliolla.
On yleisesti tunnettua, että hoitoon tyytymättömät potilaat eivät palaa vastaanotolle, jolloin lääkärin tai ravitsemusterapeutin oma kokemus hoitotoimenpiteiden tehosta muodostuu liioitellun positiiviseksi. Hoitojen antajat ovat alttiina ns. valikoitumisharhalle, sillä epäonnistuneet potilaat eivät palaa vastaanotolle. Julkisuudessa epäonnistuneista hoitoyrityksistä ei silti huudella.

Yhteenveto

Antti Heikkilän narratiivi tarjoaa vain yhden patenttiratkaisun käytännössä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin ja sairauksiin: Ketogeenisen ruokavalion.
Tämän narratiivin keskeiset perusteet ovat kuitenkin selkeästi virheellisiä. Heikkilän suositukset sisältävät myös vaarallisia komponentteja. Tyydyttyneen rasvan runsas saanti liittyy valtimotautiin ja myös rasvamaksaan, vaikka jälkimmäistä juuri tällä ruokavaliolla väitetään hoidettavan.
Mikäli syöpäpotilas saa sellaisen kuvan, että lääketieteellisen hoidon sijaan hänen sairauttaan voitaisiin hoitaa ketogeenisellä ruokavaliolla, vaikuttavan hoidon viivästymisellä voi olla vakavia seurauksia. Sitoutuminen muuhun kuin lääketieteelliseen hoitoon syöpädiagnoosin jälkeen on todettu lisäävän kuolleisuutta kymmeniä prosentteja.
Kirjassa on kaksi juuri tällaista todella vakavaa virhettä syöpähoitoihin liittyen. Heikkilä mm. väittää, että vain 2.1-2.3% sytostaateilla hoidetuista syöpäpotilaista selvisi viiden vuoden seurannassa ja että lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana. Nämä molemmat väitteet ovat puutaheinää. Oikean tulkinnan voi tarkistaa yllä olevista linkeistä taikka Vladimir Heiskasen keräämästä Heikkilän virhekoosteesta.
Lopuksi haluaisin kuitenkin erityisesti korostaa, että tässä kirjoituksessa en sinänsä kritisoi VHH- tai ketogeenistä ruokavaliota vaan Heikkilän niihin liittämää perustelematonta kaikkivoipaista narratiivia. Tutkimusten mukaan VHH:lla voidaan saada myönteisiä vaikutuksia ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen. Ketogeeninen ruokavalio on osa vaikeahoitoista epilepsiaa. Mistään ihmeruokavalioista ei kuitenkaan ole kysymys vaan ne ovat vaihtoehtoja.