”Suomen tieteen vaikuttavuus viittausten perusteella vaihtelee suuresti aloittain”
Tässä kirjoituksessa vertaillaan Suomen ja muun maailman tutkimusta, sen määrää ja tieteellistä vaikuttavuutta.
Tietojen lähteenä on Scopus-tietokanta, joka sisältää maailmanlaajuisen tutkimusjulkaisujen tietokannan. Hakukoneena käytin SJR:n Scimago-palvelua, joka tuottaa SCOPUS-tietokannasta tietoja tiedejulkaisujen määristä ja niiden viittauksista maittain ja vuosittain.
Hakukoneella voidaan tarkastella tiedejulkaisujen määriä eri vuosina ja eri aloilla. Määrään luonnollisesti vaikuttaa maan väestön koko. Maan kansantuote korreloi myös hyvin tieteellisen aktiviteetin kanssa. Nämä seikat on otettava huomioon tarkastelussa.
Tietokannasta saa myös tiedon, kuinka paljon muut tutkijat ovat viitanneet kyseisen maan tutkimuksiin. Viittausten määrä kertoo, kuinka paljon maan julkaisuja on käytetty muiden tutkimusten pohjana. Tämä kertoo tieteellisestä vaikuttavuudesta. Eniten viitatut tutkimusjulkaisut voidaan katsoa olevan tieteellisesti vaikuttavimpia.
Viittausten määrään vaikuttaa myös tieteenalan koko. Tämän vuoksi tieteenaloja ei voi suoraan verrata keskenään absoluuttisten viittausmäärien perusteella. Kuitenkin eri maita voidaan ongelmitta verrata tieteenalan sisällä. Näiden tunnuslukujen avulla voidaan luoda paremmuusjärjestys eri maiden välille kullakin tieteenalalla.
Tarkasteluun yksinkertaistamiseksi valitsin mukaan 50 maailmassa eniten tutkimusjulkaisuja tuottavaa maata ja analysoin vuosien 1996-2012 tieteelliset julkaisut. Tieteellisiä julkaisuja näissä 50 maassa oli yhteensä yli 34 miljoonaa kappaletta, mikä on yli 97% koko maailman tieteellisistä julkaisuista tuona aikana. Wikipediasta keräsin tiedot myös maiden väestömääristä ja bruttokansantuotteista.
Tiedejulkaisujen määrä
Kuvassa 1 on esitetty 50 eniten tiedejulkaisuja tuottaneen maan kaikkien tieteenalojen julkaisumäärät. Toki on selvää, että Suomen määrällinen osuus on pieni ja suuret maat hallitsevat tuotantoa.
Kuitenkin kun julkaisujen määrä suhteutetaan väestön kokoon, tilanne muuttuu selvästi. Kuvasta 2 näkee, että suhteutettuna väestön kokoon tieteellisten tutkimusten määrissä nousevat esiin Suomen lisäksi Sveitsi, Pohjoismaat ja Hollanti.
Julkaisujen tieteellinen vaikuttavuus
Vaikka tieteellisen tutkimuksen yksi keskeisimmistä tavoitteista on tuottaa julkaistavia tutkimustuloksia ja julkaisujen määrää voidaan käyttää tutkimusaktiviteetin mittarina, lukumäärä ei ole laadun mittari. Esimerkiksi Kiina julkaisee paljon mutta niihin viitataan selvästi keskimääräistä vähemmän.
Tutkimusjulkaisu, joka tuottaa jotain todellista uutta, saa aikaan uutta tutkimustoimintaa ja alkuperäiseen julkaisuun viitataan paljon. Siten viittausten määrää julkaisua kohden voi pitää varsin erinomaisena tutkimuksen laadun mittarina ja se kuvaa hyvin tutkimuksen tieteellistä vaikuttavuutta.
Kun kunkin maan tieteen saamien viittausten määrä suhteutetaan kansantuotteeseen, saadaan kuvan 3 mukainen jakauma. Suomen tutkimusten saamat viittaukset suhteutettuna bruttokansantuotteeseen on viidenneksi paras tutkituista 50 maasta.
Kuvassa 4 on esitetty maittain viittausten määrä julkaisua kohden eri maissa. Kuvasta näkee, että Suomi on sijalla 7. Siis suomalaisten tutkijoiden tuottamiin julkaisuihin viitataan seitsemänneksi eniten tutkituista 50 maasta.
Suomi siis julkaisee selvästi kokoaan enemmän mutta myös julkaisujen tieteellinen vaikuttavuus viittausten määrän perusteella on kokonaisuutena hyvällä tasolla. Suomalaisia julkaisuja enemmän viitataan vain Sveitsin, Tanskan, Hollanin, USAn ja Ruotsin tiedejulkaisuihin.
Miten eri tieteenalat pärjäävät vertailussa?
Edellä kuvattu tilasto koskee kaikkia tieteenaloja yhteensä ja koko vuosien 1996-2012 tuotosta. Kiinnostavaa on tarkastella miten eri tieteenalat pärjäävät kilpailussa.
Koska viittausten absoluuttiset määrät vaihtelevat eri tieteenaloilla suuresti, eri tieteenaloja ei voi suoraan verrata toisiinsa viittausten määrien perusteella. On kuitenkin yksi helppo tapa vertailla tieteenaloja: Verrataan Suomen sijoittumista valittuihin muihin 49 vertailumaahan kyseisen tieteenalan sisällä. Tämä sijoittuminen kertoo Suomen tutkimuksen paremmuudesta vaikuttavuudessa kyseisen tieteenalan sisällä maailmanlaajuisesti.
Lääketieteen alan julkaisumäärät on kuvattu kuvassa 5. Suhteutettuna väestön kokoon Suomi julkaisee runsaasti ja on tutkituista maista viidentenä. Edellä ovat vain Sveitsi, Pohjoismaat ja Hollanti. Kun tarkastellaan viittausten määrää BKT:hen suhteutettuna, Suomi on kolmanneksi paras (Kuva 6).
On hyvä muistaa, että lääketieteen tutkijoista vain pieni osa on lääkäreitä ja vain osa kliinistä tutkimusta. Mukana on monen taustakoulutuksen tutkijoita.
Julkaisujen viittausten määrässä julkaisua kohden Suomi on paras kaikista maista. Siten suomalaisiin lääketieteen julkaisuihin on viitattu tutkituista maista eniten kaudella 1996-2012 (Kuva 7).
Kuvassa 8 on esitetty kaaviona Suomen, Ruotsin ja Hollannin sijoittuminen eri tieteenalojen vertailussa. Kuva on muodostettu siten, että kuvan säteet kuvastavat eri tieteenaloja. Tieteenalan nimi on säteen päässä. Maan sijoitus 50 maan joukossa on kuvattu säteellä olevana pisteenä niin, että mitä ulompana piste, sitä parempi on sijoitus vertailussa. Ensimmäinen sija on aivan ulkokehällä ja huonoin sijoitus ympyrän keskipisteessä.
(Kuvan raakadata ja sijoitus myös USA:n ja Hollannin osalta on näkyvissä liitteessä: Tieteenalojen ranking muutaman maan osalta viittaukset julkaisua kohden)
Kuva paljastaa mielenkiintoisen ilmiön. Suomalainen tutkimus on vaikuttavuudeltaan aivan huippua tietyillä tieteenaloilla mutta jakauma on hyvin epätasainen. Tässä Suomi eroaa suuresti muista hyvin pärjäävistä maista kuten muut Pohjoismaat, Hollanti ja Sveitsi.
Parhaiten Suomi pärjää lääketieteessä, hoitotieteessä ja muissa terveystieteissä mutta myös psykologia, sosiaalitieteet ja taide- ja humanistiset tieteet pärjäävät varsin hyvin vertailuissa muihin maihin.
Sen sijaan monilla luonnontieteen tieteenaloilla suomalaisten tutkijoiden julkaisuihin viitataan heikosti. Insinööritieteet, kemia, materiaalitieteet ja matematiikka ovat aloja, joissa suomalaisten julkaisut keräävät huonosti viittauksia verrattuna muiden maiden vastaavan alan julkaisuihin. Nämä alat Suomen osalta sijoittuvat sijoille 21.-27. tutkitun 50 maan joukossa.
Fysiikka, laskenta, maantiede sekä energia- ja ympäristötutkimus ovat aloja joissa Suomi sijoittuu sijoille 14-16 viidenkymmenen maan joukossa.
Onko näiden suurten tieteealojen sisällä menestyneitä pienempiä tieteenaloja?
Näiden suurehkojen tieteenalojen sisällä on monenlaisia pienempiä aloja. Voisivatko suomalaiset olla kärjessä jollakin suppeammilla tieteen aloilla? Joillakin aloilla ongelmaksi muodostuu alan julkaisujen pieni määrä, jolloin satunnaisvaihtelu viittauksissa korostuu.
Taide- ja humanistiset tieteet sijoittuvat yleisestikin varsin hyvin mutta siellä nousee esiin Musiikkitiede, jossa Suomi on alan sisällä viittausten perusteella sijalla 1.
Luonnontieteistä tarkemmassa analyysissä löytyy muutamia aloja, joissa Suomi on kärjen tuntumassa. Näitä ovat: Fysiikkan ja astronomian alla olevat Ydinfysiikka (sijoitus 1.) ja Instrumentaatio (sijoitus 4.), Energian alla oleva Polttoaineteknologia (sijoitus 6.). Lisäksi Laskentatieteiden alueella on hyvä sijoitus Keinoälyn osalta (sijoitus 2.) sekä Tietoverkot ja kommunikaatio (sijoitus 1.).
Mainittakoon vielä, että alalla Maatalous- ja biologiset tieteet alueella oleva Agronomia on sijoittunut hyvin (sijoitus 2.). Suomen Elintarviketiede (Food science) on sijalla 7. Kiinnostavaa ehkä on, että Metsätiede on vasta sijalla 30.
Ajalliset muutokset
Edellä kuvattu analyysi perustui vuosien 1996-2012 kokonaistilanteeseen. Millainen on ollut muutos tuona aikana?
Kuvassa 9 on tarkasteltu suomalaisen lääketieteen tutkimuksen sijoittumista kunakin vuonna erikseen. Käyrässä näkee, että vaikka Suomi oli koko kautena paras, on lääketieteellisen tutkimuksen sijoitus viittausten perusteella vuositasolla hiipunut vuoden 2005 jälkeen. Viime vuosina sijoitus on vaihdellut 3-7 sijoilla.Tämäkin on sinänsä toki vielä hyvä sijoitus mutta huononeva suunta on selvä. Kehitys on ollut taas täysin päinvastainen Hollannissa.
Tarkempi taulukko löytyy: Tiettyjen maiden sijoitus eri vuosina lääketieteessä viittaukset per julkaisu
Myös muilla, aikaisemmin mainituilla hyvin sijoittuneilla tieteenaloilla Suomen sijoitus on huonontunut viime vuosina. Laskentatieteiden parhaiden alatieteiden osalta sijoitus on vuosina romahtanut. Tekoälyn osalta sijoitus on ollut 15.-25. ja Tietoverkot ja kommunikaatio sijoitus on ollut 20.-32. vuosina 2010-2012.
Millaisia johtopäätöksiä näistä tuloksista voi tehdä?
Suomalaiset tieteentekijät julkaisevat väestön kokoon nähden runsaasti ja myös niihin viitataan kansantalouden kokoon suhteutettuna paljon. Myös viittauksia tiedejulkaisua kohden on hyvin verrattuna vertailumaihin. Nämä mittarit kertovat Suomen toimivasta tiedejärjestelmästä.
Eri tieteenaloilla tilanne on kuitenkin hyvin erilainen. Suomi poikkeaa tässä suhteessa selvästi muista edistyneistä meitä lähellä olevista tiedemaista (Pohjoismaat, Hollanti, Sveitsi).
Suomen tieteellinen vaikuttavuus on erinomainen lääketieteessä, hoitotieteessä ja muissa terveystieteissä. Myös psykologia, sosiaalitieteet ja taide- ja humanistiset tieteet pärjäävät varsin hyvin vertailuissa muihin maihin.
Kuitenkin monilla luonnontieteen ja insinööritieteiden tieteenaloilla Suomi on julkaisujen viittauksissa kaukana kärjestä lukuunottamatta muutamia pienempiä alatieteenaloja. Tämä voi tuntua yllättävältä sillä olemme pitäneet itseämme kärkimaana luonnontieteiden, tekniikan ja insinööritieteiden alalla.Onhan meillä sentään Nokia ja menestyneet pelifirmat.
Julkisen tiederahoituksen poliittisen kohdistamisen motiivina on synnyttää uusia innovaatioita ja siten yritystoimintaa ja työpaikkoja Suomeen. Jos tutkimus on kuitenkin laadultaan keskinkertaista, on epätödennäköistä, että tällaista kehitystä laajamittaisesti syntyy.
On paljon todennäköisempää, että uudet keksinnöt syntyvät aloilla, jossa tutkimus on riittävän laajaa ja maailman huippua. Laadukkaan tutkimuksen lisäksi tarvitaan tietenkin myös järjestelmät, jossa keksintöjä voidaan tehokkaammin hyödyntää ja tuotteistaa.
Julkisen tutkimusrahoituksen leikkuri on viimeisen 15 vuoden aikana kohdistunut pahiten juuri niihin tieteenaloihin, jotka ovat edellä esitetyillä mittareilla Suomessa parhaimpia.
Valtion rahajaossa yliopistoille liikettä on ollut pääsääntöisesti luonnontieteisiin, tekniikkaan ja insinööritieteisiin, esimerkkinä Aalto yliopiston saama massiivinen erityisrahoitus uutta yliopistoa perustettaessa.
Suomen Akakemian jakamasta tiederahoituksesta on 32% kohdistunut luonnontieteisiin ja tekniikkaan kun terveyden tutkimus on saanut 17%, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimus 27% ja biotieteiden ja ympäristön tutkimus 22%. Tulevalle vuodelle on mm. Terveyden tutkimuksen toimikunnan rahoitukseen edelleen varattu 6 MEUR vähemmän kuin 2015.
SITRA on lopettanut ja TEKES selvästi vähentänyt biolääketieteen rahoitusta. Samaan aikaan valtion tutkimusrahoitus sairaaloille (VTK, entinen EVO-rahoitus) on laskenut viimeisen 15 vuoden aikana yli 70%.Tämä kehitys alkanee nyt näkyä siinä, että Suomen sijoitus heikkenee.
Logiikkana näiden päätösten taustalla on todennkäköisesti ollut saada Suomi nousuun tiettyjä aloja tukemalla. On lähdetty siitä lähtökohdasta, että lisäämällä rahoitusta luonnontieteisiin ja tekniikkaan saadaan uusia innovaatioita ja liiketoimintaa.
Mitä pitäisi tehdä?
Julkisen tutkimusrahoituksen jakautuminen eri tieteenaloille tulisi perustua pääasiassa tutkimukseen mitattuun laatuun. Itse rahoituksen haussa on toki hyvin kova kilpailu ja tutkimuksen laatu kyllä ratkaisee siinä vaiheessa mutta rahan jako eri tieteenaloille perustuu politiikkaan. Perusteluna jaolle ei pitäisi olla historia tai hakupaine. Hakupainetta syntyy aina sinne missä on rahaa.
Tiukkoina aikoina rahoitus pitää suunnata sinne missä taso on kansainvälisesti hyvä. Mittarit tulisivat tukea laatua, ei määrää. Julkaisujen uusi JUFO-luokitus on askel oikeaan suuntaan mutta näyttäisi olevan kovin vesitetty versio sillä huippujulkaisuista ei saa enempää pisteitä kuin keskinkertaisista. Tämä on omiaan ohjaamaan julkaisutoimintaa sille ”kohtalaisen” hyvälle tasolle, jolla päästään maksimipistemäärään mutta ei huipulle.
Poliitikoiden lisääntyvä tarve puuttua tutkimukseen ja ohjata sen suuntaa tulisi estää. Poliitikot eivät voi tietää tutkijoita paremmin mikä on keskeistä uuden tutkimuksessa ja missä uudet innovaatiot syntyvät. Historiasta löytyy runsaasti todisteita sille, että poliitikkojen ylhäältä päin ohjaama tutkimus johtaa huonolaatuiseen ja tehottomaan tutkimustoimintaan.
Tutkijalähtöinen tutkimus on luontaisesti uudistuvaa silloin kun se perustuu kilpailuun ja kasainväliseen arviointiin. Uusiutumiseen ei tarvita ylhäältä asetettuja rajoitteita tai määräyksiä. Tieteen merkittävimmät keksinnöt ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita ei ole voitu etukäteen ennustaa.
Samasta syystä tiederahoituksessa ei tulisi keskiittyä vain lyhyen aikavälin tuloksiin. Kaikki merkittävimmät keksinnöt ovat syntyneet pitkän ajan perustutkimusen kautta. Toki keksintöjen tehokkaampaan hyödyntämiseen tulisi kiinnittää huomiota, kuten nyt on lisääntyvästi myös tehty.
Tiedepolitiikassa puhutaan paljon kansainvälistymisestä. Kansainvälistyminen tapahtuu kuitenkin täysin automaattisesti silloin kun kilpailu on kova ja pyritään huipulle. Suomen kaikista tiedejulkaisuista kansainvälisiä yhteisjulkaisuja on jo 56%. Joillakin aloilla tämä osuus on jo yli 70%. Vielä 1995 osuus oli vain 20-30%. Myös taide- ja humanistisilla aloilla kansainväliset yhteisjulkaisut muodostavat 35% osuuden. Ei siis voida enää väittää, että suomalainen tiede ei olisi kansainvälistä.
Julkisten rahoittajien olisi syytä uudelleen kiinnostua kehittämään myös biolääketiedettä ja bioteknologiaa ja niihin liittyvää innovaatiotoimintaa. Terveysalalla on valtava potentiaali teknologiakehityksessä, koska tiede on maailman huippua.
Analyysin rajoitteet
Tieteen vaikuttavuutta on monenlaista ja tämä on vain yksi mittari. Tutkimuksen vaikuttavuuteen kuuluvat myös mm. sen yhteiskunnalliset vaikutukset sekä sen mahdollisesti synnyttämä yritystoiminta ja työpaikat. Näitä ei kuitenkaan voi mitata tieteen tietokannoista.
Analyysi tehtiin vain maa ja tieteenalakohtaisesti. Suomessa voi toimia yksittäisiä huipputason tutkimusryhmiä vaikka kyseisen tieteenalan taso ei olisikaan yleisesti maailman huippua. Siten alan keskimääräisestä pärjäämisestä ei suoraan voi päätellä, että huippututkimusta ei lainkaan olisi kyseisellä alalla.
——————————————–
Lisäys 16.12.2015: Jos eri maiden tutkimusprofiilit eroavat toisistaan merkittävästi, pelkkien julkaisumäärien ja viittausten vertailemisessa maiden välillä voi tulla vinoutunut tulos. Kun julkaisut normalisoidaan tieteenalojen suhteen Suomen yleissijoitus heikkenee. Siten Suomen sijoitus koko tieteen osalta ei todellisuudessa olisikaan niin hyvä kuin kirjoituksessani pelkkien julkaisumäärien ja viittausten perusteella näyttäisi olevan.
Tieteenalakohtaisessa analyysissä verrataan tilannetta alan sisällä, joten vastaavaa muutosta niissa indikaattoreissa ei synny. Niiden perusteella suomalaisten julkaisujen sitaatiorankingissa on suuria eroja tieteenalojen välillä.
Rahoitusjakauman selvittäminen voisi auttaa ymmärtämään ilmiötä.
Viite: Waltman Ludo and Nees van Eck (2015): Field-normalised citation impact indicators and the choice of an appropriate counting method, pre-print http://arxiv.org/abs/1501.04431; julkaistu Journal of Informetrics 2015 9 (4): 872–894.
Creatice commons /Pixabay
Nokia-insinöörit saivat vuonna 2008 Emmy-palkinnon saavutuksistaan muttei tämä näissä tilastoissa näy. Voi tietysti olla että Nokia-konsernin tutkimus- ja kehitystyötä tehtiin suoraan yhtiön kassasta (niin kauan kun tehtiin) eikä tutkimukseen haettu kansallisia tukia?
Vaikuttavuutta insinööritieteisiin saadaan nyt kun yhtiö (Nokia) on onnistuttu myymään ulkomaille ja mahdolliset voitot ei näy enää tukimus- ja tuotekehityksessä Suomessa. Jos tutkimusta suunnataan nyt tälle sektorille – päätetään samalla muiden resurssien vähentämisestä ja suorasta omaisuuden siirrosta ulkomaille.
Ehkä biotieteet tarjoaisivat meille mahdollisuuden kehittää kansantalouttamme positiiviseen suuntaan. Mitä nämä biotieteet sitten on? Biohajoavia lääkkeitä pitkäaikaisiin ympäristövaikutuksiin yhdistettynä. Vain tutkimuksen jatkuvuus voi varmistaa hyvän lopputuloksen syntymisen. Suomessa on tähän loistava sijainti ja loistavat mahdollisuudet!
Ehkä painetta tulisi lisätä Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen Venäjää kohtaan..
Tästä ei ilmennyt, millä perusteella julkaistut tutkimukset oli sisällytetty tieteenalalleen. Jos perusteena käytettiin julkaisusarjan tieteenalaa, voisi metsätieteiden osalta kyse olla siitä, että useimmat suomalaiset metsätieteen tekijät pyrkivät julkaisemaan kiinnostavimmat tuloksensa muualla kuin metsätieteen omissa sarjoissa. Siis esimerkiksi erilaisissa biologian yleissarjoissa?
Olet täysin oikeassa siinä, että bibliometriassa tutkimukset luokitellaan eri tieteenaloille lehden mukaan ja ilmeisesti myös julkaisun luokittelun mukaisesti mutta ei ole aivan selvää miten tämä näkyy noissa viittauksissa.
Jonkin alan julkaisut voivat jakaantua eri tieteenaloille ja siten kokonaiskuvan saaminen on vaikeaa pelkästään bibliometrian keskimääräisten viittausten perusteella. Tässä käytettiin vain SCOPUS-tietokannan luokittelua, johon ei ollut mahdollista tehdä hienosäätöä.
Alatieteenalojen analysointi on ongelmallista myös sen vuoksi, että julkaisujen määrä pienenee ja sattuma alkaa vaikuttaa sijoitukseen. Tämän vuoksi on syytä olla varovainen alatieteenalojen tulkinnassa ylipäätään. Hetken mietin jo, että en edes mainitsisi alatieteenaloja mutta tuntui, että niissä oli myös mielenkiintoisia havaintoja.
Yhtenä luokkana on monitieteiset, joissa Suomi oli kärjessä mutta on vaikea ymmärtää millä tavalla tämä luokitus on tehty.
Kiinnostava analyysi. Jarkon kommentti on myös osuva. Kysyisin lisäksi, millä perusteella kansainväliset yhteisjulkaisut sijoitettiin (yksittäiselle) maalle?
Selvennykseksi: En siis itse niitä sijoittanut vaan SCOPUS-tietokannassa on valmiina linkattuna kunkin maan julkaisut. Minulla on se käsitys, että ositusta ei näissä tehdä vaan julkaisu näkyy kaikkien maaosapuolten listauksissa.
Tässähän on se mahdollisuus, että yhteisjulkaisuista tulee ”etua” verrattuna niihin, jotka julkaisevat vain yhden maan puitteissa. Keskimääräin tämä ei varmaankaan vaikuta eri alojen sijoituksiin sillä kansainvälisiä yhteisjulkaisuja on kaikkilla tieteenaloilla reilut 50%. Ne, jotka pärjäsivät huonommin, oli itse asiassa jkv enemmän kansainvälisiä yhteisjulkaisuja.
Hieno analyysi. Mutta yksi kohta jäi vaivaamaan. Miksi eri tieteenalojen aikaansaannoksia ei ole suhteutettu bruttokansantuotteen ja väestömäärän lisäksi siihen, kuinka paljon kukin ala saa rahoitusta verrattuna muihin aloihin? Esimerkiksi Suomen lääketiede pärjännee hyvin kansainvälisessä vertailussa, koska suuri osa tutkimusrahoituksesta on kohdistettu siihen. Kuten artikkelissakin todettiin, tämän rahoituksen vähentämisellä lienee osuutta alan viimeaikaiseen, suhteelliseen ”taantumiseen”.
Myös kuvan 8 sädediagrammi voi selittyä sillä, että rahalliset resurssit on jaettu epätasaisesti eri tieteenalojen kesken. Jos eri tutkimusalojen aikaansaannokset ovat suhteessa kunkin alan rahoitukseen, tietyllä määrällä rahallisia resursseja ei voi laajentaa Suomen kuviota esim. Ruotsin tai Sveitsin kuvioiden kaltaiseksi. Ilman lisäresursseja on joko tasapäistettävä eri tieteenalojen aikaansaannoksia toisiinsa nähden tai panostettava muutamiin aloihin toisten kustannuksella. Eli jos Suomi halutaan samalle kokonaistasolle Ruotsin tai Sveitsin kanssa, tutkimusrahoitusta on lisättävä. Toivottavasti tämä olikin kirjoittajan piiloagenda.
Tieteellisen tuotoksen suhteuttaminen rahoitukseen on luonnollisesti looginen kysymys. Haaste on, että pitäisi olla kaikkien 50 tutkitun maan rahoitustiedot kaikille eri tieteenaloille. Sitä ei ole helposti saatavilla. Tämä voisi olla jatkoanalyysin paikka.
Kuitenkin tuo käsityksesi siitä, että lääketiede pärjäisi hyvin sen vuoksi kun sen rahoitus olisi hyvä, on selvästi virheellinen. Terveyden tutkimuksen rahoitus on pientä verrattuna esim luonnontieteisiin ja tekniikkaan. Esim. Akatemian rahoituksesta 32% osoitetaan luonnontieteisiin ja tekniikkaan kun terveyden tutkimuksen rahoitus on vain noin puolet siitä (17%). TEKESin rahoituksesta valtaosa menee tekniikkaan. Yliopistojen jakokulmassa koko Suomenkaan tasolla ei ole sellaista ilmiötä, että lääketiede saisi paljon rahoitusta. Rahoituksen määrä ei siis nyt korreloi menestyksen kanssa ja se on yksi tämän analyysin tuloksia. Lisäksi on monia aloja, joiden rahoitus on varsin pientä mutta jotka pärjäävät hyvin.
Tämä kertoo vain siitä, että tutkimuksen laatu viittauksilla mitattuna vaihtelee eikä se korreloi selvästi rahoitukseen.
Toinen seikka, mikä vaatii selvästi lisäselvennystä on se, että piirakkadiagrammissa sijoitusta verrataan kunkin alan SISÄLLÄ. Rahoituksen vaikutuksesta tulos voisi selittyä vain sillä, että esim Suomen suhteellinen osuus noille huonommin pärjääville tieteenaloille olisi selvästi pienempi ja epätasaisempi kuin muissa pohjoismaissa, Hollannissa ja Sveitsissä. Näin ei kuitenkaan ole. Kyllä tieteen rahoituksen jakautuminen on maan sisällä useimmissa maissa melko samankaltainen eikä mitenkään voi selittää noita jakaumaeroja.
Jos taas halutaan väittää, että Suomi käyttäisi vähemmän rahaa yleisesti tieteeseen (sille ei löydy perusteita), siinä tapauksessa voisi olettaa, että kaikki alat olisivat samalla tavalla alemmalla tasolla eikä olisi noin suuria eroja eri alojen välillä.
Kiitos kiinnostavasta analyysistä. Päätelmät ovat yleisesti uskottavan oloisia. Kuitenkin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten tieteentekoa voisi kehittää nykyisestä. Avoin data, joukkoistaminen, citizen science, tietokide ja muut uudet tieteentekemisen menetelmät ovat tehokkaita mutta eivät näy tuollaisessa artikkeleihin perustvassa aineistossa.
Ongelmaksi siis tulee, että koska meitä tutkijoita mitataan artikkelimittareilla, meidän on pakko jatkaa artikkelien julkaisemista, vaikka tarjolla olisi parempaa, nopeampaa ja yhteiskunnallisesti hyödyllisempää tiedettä tuottavia toimintamalleja. Kuka keksii keinon palkita myös avointa tiedettä tekevät?
Hyviä kommentteja. Ongelma on luonnollisesti millaiset mittarit tuollaista vaikuttavuutta voisi objektiivisesti mitata. Kai kuitenkin tulee lähteä siitä, että toimintaa tulee voida jotenkin mitata. Jokainen on varmaan omasta mielestään tuottelias? Toistaiseksi ei parempaa systeemiä ole saatu kehitettyä kuin vertaisarvioidut julkaisut ja niihin viittaaminen.
Kyllä kansallisella tasolla voidaan noita mainitsemiasi muitakin tuotoksia arvioida (ja nykyisin kyllä myös enemmän arvioidaan) mutta mielestäni on kuitenkin tärkeää pystyä vertaamaan Suomen tiedettä myös kansainväliseen tieteeseen.
Avoin tiede sinänsä ei kai pitäisi olla ongelma. Luultavasti päinvastoin, sillä yhä useampi pääsisi tutustumaan tiedejulkaisuihin, ja jos ne ovat avoimesti saatavilla ja niihin viitattaisiin enemmän.
Kyllä vertaisarvioitua artikkelia parempia systeemejä on olemassa mutta niitä ei ole saatu ajettua käyttöön. Samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa vielä käytetään tuumia ja paunoja vaikka parempi metrijärjestelmä on ollut tarjolla 200 vuotta.
Ajatellaanpa että tiedettä tehtäisiin kuin Wikipediaa ja kaikki yhden aiheen tutkijat toisivat omat datansa kaikkien käyttöön ja kirjoittaisivat tutkimuskysymyksestä joukkoistetusti yhden artikkelin. Wikipedialla on yli 10 vuoden näyttö, että kuumistakin aiheista pystytään joukkokirjoittamaan laadukkaita artikkeleita. Sama tietomäärä saataisiin kuvattua paljon pienemmällä ja paremmin jäsennetyllä tekstimassalla kuin nykyään.
Mittaaminenkin olisi helppoa: jokaisen kirjoittajan merkitys artikkelin synnylle on versiohistoriasta arvioitavissa; viittaukset muista ’Sciencepedian’ artikkeleista löytyvät napin painalluksella; samoin artikkelin latausmäärät. Sanalla sanoen nykyistä parempi järjestelmä.
Perusongelma siis on, että tutkijoita palkitaan ainoastaan artikkeleista, ja siksi ’Sciencepediaan’ kirjoittaminen on tieteellinen itsemurha.
Avoin tiede mahdollistaisi eri alojen tutkijoiden kohtaamisen. Luonnosta voitaisiin etsiä samanlaisiä ilmiöitä ja mekanismeja kuin mitä lääketieteellisissä pulmissa on.
Tällä hetkellä avoin tiedekirjoittaminen sulkisi kuitenkin pois suuren osan lääkäreistä, koska lääketieteessä on ollut tapana selittää asioita parhain päin tai että kyse on sattumasta vaikka tosiasiallisesti ei ole ollut tutkittua tietoa. Tarkoitan; huolestuttavan tiedon jakamista on esitetty hoitovirheeksi. Huolestuttavaa tässä on oikeastaan vain se että huomioon on otettu yksipuolisesti lääketieteellisiä tutkimuksia.. Tällä tavoin kirsikanpoiminta saa aivan uuden merkityksen.
Tiedekirjoittaminen saatettaisiin rinnastaa hoitoon vaikka kyse olisikin tiedon lisäämisestä ja mahdollisesta tutkijoiden halusta ratkaista ongelmia.
Osaltaan tätä vaikeuttaa valtakuntamme johto-strategia (kaste-hanke) jonka mukaan ongelmanratkaisua ei edes tehdä vaan keskitytään hyvinvoinnin edistämiseen koko väestössä.
Tätä taas puolestaan lääketieteessä vahvistaa tiedon asymmetria – rajattomat tarpeet, mutta rajalliset resurssit (HUS:n johtajan haastattelusta SOTE-uudistukseen lisätystä valinnan vapaudesta).
Avoin tiede mahdollistaisi yksilön valinnan vapautta etsiä ja jakaa tietoa kiinnostuksensa kohteesta. Se saattaisi luoda tiedeympäristön joka tarjoaisi selityksiä kysymysten sijaan. Avoin tiede tuottaisi siten hypoteeseja, jotka perustuisivat tutkittuun tietoon eikä selityksiin (tai oletuksiin ilmiöistä) vailla mitään objektiivisesti tutkittua tietoa.
Joukkoistaminen tulisi nähdä mahdollisuutena tuottaa monialaista tiedettä kustannustehokkaasti strategista ongelmanratkaisua varten. Vain ratkaisemalla ongelmia voimme ratkaista kipeitä kansantaloudellisia ongelmia.
Vai osaammeko tutkia? Pitää luottaa siihen että ’maailmantuskaa’ koetaan muuallakin kuin Suomessa ja että halu ratkaista ongelmia on yhteinen.
Kiitos pohdinnasta. Siinä mielestäni menee kuitenkin sekaisin monta toisiinsa liittymätöntä asiaa.
Tieteellinen tutkimus ja sen tulosten julkistaminen ei ole missään ristiriidassa eikä siihen vaikuta lainkaan tuollaiset seikat kuten mainitset: ”Tällä hetkellä avoin tiedekirjoittaminen sulkisi kuitenkin pois suuren osan lääkäreistä, koska lääketieteessä on ollut tapana selittää asioita parhain päin tai että kyse on sattumasta vaikka tosiasiallisesti ei ole ollut tutkittua tietoa. Tarkoitan; huolestuttavan tiedon jakamista on esitetty hoitovirheeksi. Huolestuttavaa tässä on oikeastaan vain se että huomioon on otettu yksipuolisesti lääketieteellisiä tutkimuksia.. Tällä tavoin kirsikanpoiminta saa aivan uuden merkityksen.”
Hoitovirheet ovat aivan oma asiansa eikä niillä ole mitään tekemistä tieteen avoimuuden kanssa.
Avoin tiedekirjoittaminen ja hoito ovat myös asioita, joita ei voi suoraan linkittää. Toki tieteellisesti voi ja kuuluukin tarkastella erilaisia hoitoja. En näe myöskään selvää yhteyttä terveydenhuollon resurssien ja tieteen avoimuuden kanssa.
Voi olla, etten ymmärtänyt mitä HUS:n johtaja tarkoitti asymmetrialla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Epäsymmetrinen_informaatio
”Yksi tärkeä perustelu terveydenhuollon kontrolloinnille on juuri lääkäreiden parempi informaatio hoidon tehokkuudesta ja hinnasta.”
Tuli tällainen ajatus: Löytyykö kausaliteettia materiaali- ja insinööritieteiden heikosta menestyksestä joka olisi koitunut rakennuskannan rappioitumiseen ja yleisemmin rakentamisen heikkoon laatuun? Esim. ongelmat Olkiluodon kanssa, kosteusvauriot uusissa kohteissa, putkien jäätyminen, korjausten epäonnistuminen, uusien materiaalien ja menetelmien käyttöönotto ilman kunnollista tietoa.
Rakentajia ja korjaajia kyllä on mutta onko täällä keskitytty liiaksi arkkitehtuuriin? Unohtaen rakenteiden merkitys – enkä tarkoita nyt vain lumikuormasta sortuvia ratsastusmaneeseja.
Tämä on Kuvasta 8. kehitetty hypoteesi. Oleellista olisi tietysti asioiden jatkumo – miten nykytilanteeseen on päädytty. Eli, oliko joskus tällä tai näillä sektoreilla tutkimusta. Jos oli, mitä on tapahtunut sen jälkeen?
Tähän riittää mainiosti lääkärin mielipide. Kunnian ja omantunnon kautta.
Erinomainen artikkeli. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä johtuu Suomen sijoituksen hiipuminen lääketieteen alan tutkimuksessa ja onko käyrä laskeva myös muissa tieteenaloissa. Jos mietin tässä viimeistä 10 vuotta, niin ainakin tutkijana käytän vuosi vuodelta enemmän aikaa erilaisten rahoitushakemusten täyttöön, raportointiin mitä olen tehnyt ja aion tehdä ja muun jargonin tuottoon, jossa yhä harvempi arpa voittaa. Pidempijänteisen rahoituksen saaminen on aina vain vaikeampaa, erityisesti, jos oma tieteenala ei kuulu ns. rahoituseksikkääseen ”strategiseen” tutkimusalaan, vaan tieteenalaan, jota on muutenkin riiputettu löysässä hirressä yliopistossani viimeistään yliopistouudistuksesta lähtien. Yhä enemmän tutkijoiden aikaa käytetään myös uudistus- ja kehittämispuuhailuihin sekä organisaatiomuutoksiin. Maat, jotka ovat Suomen edellä – esim. Sveitsi, muut Pohjoismaat, Hollanti – lienevätkö ne myös niitä, joissa käytetään resursseja Suomea enemmän tutkimusrahoitukseen ja/tai jossa resurssit käytetään meitä viisaammin kaikenmaailman poliittisen ohjauksen ja ”hei me kehitetään” -ohjelmien sijaan? Jospa siellä tutkijat saavat työrauhan ja kohtalaiset resurssit?
Mielenkiintoisia ovat poliitikkojen vaatimukset siitä, että suomalaista tutkimusta pitäisi yhä enemmän kansainvälistää ja vaikuttavuutta lisätä. Tämä Juhani Kuuntin analyysi antaa vähän toisenlaisen näkökulman asiaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että kansainvälistyminen tulee itsellään tutkimuslähtöisesti alhaalta päin silloin kun siihen on tarve; ja näyttäähän kansainvälisyyttä olevan tämänkin analyysin perusteella. Ei sitä tarvitse ylhäältä päin vaatia. Samoin on poikkitieteellisyyden laita: ihan varmasti haetaan eri tieteenaloilta yhteistyökumppanit kun siihen on luonteva tarve. Mutta – se, että rahoituksen ehtona on jokin jättikonsortio ja/tai kansainvälisyys- on mielestäni käsittämätöntä. Silloin usein saadaan väkisin väännettyjä hakemuksia, joissa on kuvattu mukayhteistyötä. Konsortion hallinto vaatii usein henkilökuntaa tai vievät muuten järkyttävän paljon tutkijoiden työaikaa syöden resursseja itse tutkimukselta. Myös tutkimusrahoitusten hakemusohjeistot paisuvat kuin pullataikina kaikenlaisella jargonilla. Strategiset painopistealueet on kuvattu kielellä, jossa pitää hieraista silmiään toisenkin kerran, että edes ymmärtää, mitä niissä on tarkoitettu. Yrität siinä sitten sovittaa tutkimusaihettasi jotenkin, että se soveltuisi ”strategisen painopisteen” alle ja lopulta huomaat, että hakemus vain etäisesti muistuttaa sitä, mitä oikeastaan pitäisi tai mitä haluaisit tehdä. Hakemukset myös paisuvat, kun rahoittajat vaativat kaikenlaista vaikuttavuusanalyysiä, odotetuttujen tulosten listaa, tiedonjulkistamissuunnitelmia, tiedon varastoimissuunnitelmia, arvioita odotetuista patenteista ja tieteellisistä läpimurroista….tuuban lista on loputon. Ja me tutkijat kuin lammaslauma sopeudumme tähän ja kirjoitamme vuodesta toiseen tätä diipa daapaa, koska on pakko, jos rahoitusta yrittää saada.
Yhä enemmän myös kiinnitetään huomiota siihen, miten raportoi ja kuinka paljon twiittaa tai pitää muuta meteliä tutkimuksestaan tai itsestään, kuin itse tutkimuksen sisältöön ja tasoon. Ja tätä kutsutaan ”vaikuttavuudeksi”. Mielestäni hyvälaatuinen työ, siihen sitoutuminen/innostavaan tutkimusaiheesen pureutuminen puhuvat ennemmin tai myöhemmin puolestaan tulosten muodossa, tai ainakin niiden pitäisi puhua. Tässä yhden turhautuneen tutkijan mielipide. Joka tapauksessa kiitokset Juhani Knuutille mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä analyysistä. Toivottavasti joku poliittisista päättäjistäkin tämän analyysin vaivautuu lukemaan; voisi sen postittaa vaikka Suomen hallituksellekin iltalukemisiksi.
Kommentistasi puuttui vain Delfoi-menetelmä, analyyttinen hierarkiaprosessi ja päätöspuu kuin sitä edeltävä monitavoitteinen arvopuuanalyysi..
Miltähän ne näyttäisivät graafisessa muodossa? Tai paremminkin monikielisessä, graafisessa ja sähköisessä hakemustenjättöympäristössä.
Olikohan Aamulehden pitkäaikainen kolumnisti Matti Pitko, joka kommentoi hallitusohjelmaa: että tarvitaan vielä joku joka ymmärtää siitä jotain. Että jos ne siellä ymmärsivät jotain laatimastaan hallitusohjelmasta niin kyllä Juhanin blogista saa ainakin asioista paremmin selvää.
Se ei silti tarkoita että minä ymmärtäisin (siitä hallitusohjelmastakaan) mitään.