Kirjoitin 3.1. 2019 ensimmäisen ehdotukseni lääketieteellisten hoitojen ulkopuolelle jäävien hoitojen määrittelystä ja nimeämisestä.
Sain ilahduttavan paljon palautetta. Aihe tuntuu olevan kovin herkkä ja monesta kommentista näkyi, että pelkkä pohtiminen oli laukaissut voimakkaita tunteita.
Luokittelun ja keskustelun ongelmana näyttää olevan, että neutraaliksikin pyrkivä ehdotus saa aikaan voimakkaita reaktioita ja vastustusta. Harmittavasti reaktiot näyttävät syntyvän jopa perehtymättä ehdotuksen sisältöön.
Yksi luokittelun haaste on, että lääketieteen ulkopuolelle jääviä hoitoja on valtava määrä ja ne ovat hyvin erilaisia. Kaikkia ei voi niputtaa yhteen parin termin alle tekemättä suurta väkivaltaa. Tämän vuoksi tarvitaan selviä kriteereitä luokittelun ja nimeämisen pohjaksi.
 

Tässä kirjoituksessa ehdotan uuden, kommenttien perusteella muokatun ehdotuksen eri hoitojen luokitukseen ja termeihin. Tavoitteenani oli luoda mahdollisimman selkeä, yksinkertainen mutta myös vähättelemätön nimeäminen.

 
Lähtökohtani tälläkin kertaa olivat hoidon teho ja turvallisuus. Hoidon teho tulee tietenkin osoittaa tutkimuksin. Hoidon turvallisuus myös, ainakin silloin, kun hoidosta voidaan olettaa olevan myös haittaa.
Yksi keskeinen fakta on myös, että tutkimaton hoito ei tarkoita samaa kuin toimimaton/hyödytön hoito. Jokainen tänään käytössä oleva lääketieteellinen hoito on joskus ollut tutkimaton eikä hoitoja automaattisesti tuomita vaikuttamattomiksi, jos niitä ei ole tutkittu. Tutkimaton hoito on siis vain tutkimaton hoito.
Voidaan kuitenkin samaan aikaan lähteä siitä, että mikäli hoidon hyötyä ei voida suoraan päätellä hoidettavan subjektiivisista kokemuksista, hyöty tulisi osoittaa tutkimuksin. Hoidon mekanismin tulisi myös olla jollain tavoin ymmärrettävä, taikka se ei ainakaan saisi olla luonnonlakien vastainen.
Jokaisen yksittäisen hoidon luokitteluun vaikuttaa myös se, millaiseen käyttöaiheeseen sitä käytetään ja mitä sen väitetään hoitavan/parantavan. Esimerkiksi, jos jonkin hoidon väitetään rentouttavan ja laskevan stressitasoja ja hoidettava kokee asian näin, väite on luonnollisesti asiallinen. Mutta kun väittää hoidon tuhoavan syöpäsoluja, sen perusteeksi on esitettävä tutkimusnäyttöä.
Näillä kriteereillä kaikki hoidot voidaan luokitella kuuteen ryhmään. Kirjoituksen lopussa on kooste erilaisista muista termeistä, joita lääketieteellisten hoitojen ulkopuolelle jääviä hoitoja on Suomessa kutsuttu. En pidä niitä kovin onnistuneina monista syistä.

Muokattu ehdotus erilaisten hoitojen luokitteluksi

Alla olevassa kuvassa on esitetty eri hoitojen jaottelu. Kuvassa hoidot luokittuvat kuuteen luokkaan hoidon tutkitun tehon ja tuvallisuuden perusteella sekä väitetyn vaikutuskohteen mukaan.
Myöhempänä on taulukko erilaisten valikoitujen hoitojen luokittumisesta tehon, turvallisuuden ja käyttöaiheen mukaan. Tämän tavoitteena on konkretisoida luokittelua käytännön tasolle, sillä kaaviokuva voi vaikuttaa abstraktilta.
 

 
Edellä kuvattuja kriteereitä käyttäen hoitoidea muuttuu

• Potentiaaliseksi hoidoksi,

jos sen tueksi on olemassa alustavaa tutkimusnäyttöä. Tutkimusnäyttö on kuitenkin alustavaa tai liian suppeaa tehdäkseen siitä lääketieteellistä hoitoa.
Jos hoidon tueksi on olemassa hoidettavan subjektiivisia kokemuksia, sitä voidaan kutsua

• Kokemus-/hyvinvointihoidoksi.

Kokemus-/hyvinvointihoidot ovat hoitoja, jonka hyödystä on hoidettujen yksilöiden subjektiivisia hyödyn kokemuksia, mutta sen tehoa ja turvallisuutta ei ole tutkimuksin osoitettu. On tärkeää huomata, että näissä hoidoissa vaikutusten väitetäänkin liittyvän vain näihin subjektiivisiin kokemuksiin. Kysymyksessä ei ole hoidon antajan kokemus vaan hoidon saajan kokemukset hoidon vaikutuksista.
Jos edellä kuvattuja potentiaalisia hoitoja tai kokemus-/hyvinvointihoitoja tutkitaan, hoidot voidaan luokitella tutkimustulosten perusteella neljään pääryhmään:

• Lääketieteellinen hoito
• Täydentävä lääketieteellinen hoito
• Vaarallinen uskomushoito
• Uskomushoito

Mikäli hoidon teho, turvallisuus ja käyttöaiheet ovat tutkimuksin todistettu, hoidosta tulee osa lääketieteellistä hoitoa. Tällaisia hoitoja ovat esim. tutkitut sairauksiin vaikuttavat elintapamuutokset ja ruokavaliohoito sekä lääkkeet ja toimenpiteet. Elintapamuutoksilla ja ruokavaliohoidolla tarkoitetaan sellaisia valintoja, jolla on kyseiseen sairauteen selvästi osoitettu yleisestä hyvinvoinnista poikkeava vaikutus.
Mikäli hoidon turvallisuus on osoitettu ja hoidolla on osoitettua hyötyä muun hoidon ohessa, hoitoa voidaan kutsua täydentäväksi lääketieteelliseksi hoidoksi. Tällaisia hoitoja voisi olla terveyttä tukevat elintapamuutokset, kuten ruokavaliohoito, joka ei suoraan vaikuta kyseiseen sairauteen mutta on tukemassa paranemista.
Esimerkiksi tarkoin valitut ravintolisät, jotka tehostavat hoitoa, vähentävät haittavaikutuksia taikka korjaavat sairauksien aiheuttamia ongelmia voidaan luokitella tähän ryhmään, jos niistä on tutkimusnäyttöä.
Kun puuttuvan tehon lisäksi hoidon turvallisuutta ei ole kyetty varmistamaan taikka haittoja on todettu (tutkimuksin tai ilman tutkimuksia), kyseessä on vaarallinen uskomushoito. Tähän luokkaan kuuluvat esim. musta salva ja hopeavesi, joiden hyödyn puuttuminen ja haitat ovat tunnettuja.
Uskomushoitoja olisivat sellaiset hoidot, joiden tehottomuus on osoitettu mutta joilla ei ole suoria haittoja taikka niiden todennäköisyys on pieni. On hyvä pitää mielessä, että kaikki uskomushoidot voivat olla vaarallisia epäsuorasti, jos vaikuttava hoito jää saamatta tai viivästyy. Yksi erikoisryhmä uskomushoitoja ovat sellaiset hoidot, joiden vaikutusmekanismi on luonnonlakien vastainen tai kyseessä on selvä huijaus.

Esimerkkejä eri hoidoista luokiteltuna yllä kuvatuilla kriteereillä

Alla olevassa taulukossa on käytetty edellä kuvattuja kriteereitä ja luokiteltu hoitoja niiden mukaan. Valitut hoidot eivät ole luettelo keskeisimmistä hoidoista vaan erilaisia esimerkkejä.

Yhteenveto

Mielestäni esittämäni kriteerit mahdollistavat neutraalin ja asiapohjaisen hoitojen luokittelun niihin kohdistuneen tutkimusnäytön perusteella.
On selvä, että osa hoidoista voidaan luokitella helposti näiden kriteerien mukaan. Osa taas ei.
Yksittäisten hoitojen luokittelussa on monia haasteita. Kuinka vahva tutkimusnäytön pitää olla? Millä tavalla se arvioidaan? Lisäksi tieteen erottaminen pseudotieteestä on toisinaan vaikeaa.
Riittääkö näytöksi havainnoivat tutkimukset? Vaaditaanko aina satunnaistettuja tutkimuksia vertailuryhmineen kuten lääketieteessä, kun se vain on mahdollista?
Kuten yllä käy esiin, luokittelun tulee olla käyttöaihekohtaista eli mitä hoidon väitetään tekevän. Silloin kun hoidon väitetyt vaikutukset voidaan päätellä hoidon subjektiivisilla vaikutuksilla, se voidaan luokitella kokemus-/hyvinvointihoidoiksi. Jos sen taas väitetään parantavan jonkin sairauden ilman tutkimusnäyttöä, se on uskomushoitoa.
Yksi keskeinen seikka on, että tiede ei automaattisesti etukäteen tuomitse hoitoja vaikuttamattomiksi, kun niitä ei ole tutkittu. Periaatteessa kaikki lääketieteelliset hoidot ovat aikanaan olleet kokemushoitovaiheessa.
 

Mitä eri termit tarkoittavat?

Terveydenhuollon puolella hoidosta, joita ei ole tutkittu, käytetään useimmiten termiä uskomushoito. Sen taustalla on ajatus, että hoidot perustuvat uskomuksiin eikä tutkittuun tietoon. Termi pyrkii siis kuvaamaan hoitojen perustaa.
Termiä vaihtoehtohoito on myös käytetty. Todellisuudessa nämä hoidot eivät kuitenkaan ole vaihtoehtoja lääketieteellisille hoidoille, sillä niiden tehoa, turvallisuutta sekä sopivia käyttöaiheita ei ole tutkimuksin varmistettu.
Ajoittain on käytetty myös termiä täydentävä hoito. Tämä termi antaa ymmärtää, että hoidot täydentäisivät lääketieteellistä hoitoa. Tässä ongelmana on, että jos niiden vaikuttavuudesta puuttuu tutkimusnäyttö, on vaikea ymmärtää millä tavalla ne oikeasti voisivat täydentää lääketieteellistä hoitoa.
Toisaalta termin voi myös ymmärtää niin, että hoito perustuu tutkimuksiin mutta se ei sellaisenaan ole sairauden parantava hoito vaan täydentää muuta hoitoa.
Edellisille sukua on termi CAM-hoidot (Complementary and alternative therapies). Se sisältää edellä kuvatut termit yhdistettynä.
Integratiivinen eli yhdistävä hoito pyrkii korostamaan sitä, että hoitoja annetaan lääketieteellisen hoidon yhteydessä eikä niiden sijaan. Termi vaikuttaisi olevan lähellä täydentävää hoitoa.
Myös termiä traditionaalinen tai perinteinen hoito näkee käytettävän eri hoidoista silloin kun niiden ajatellaan olevan kansan perinnetietoa.