Terveys & tiede

Rahoittaako Suomen Akatemia huonoa tiedettä?

Viimeisen viikon aikana mediassa on esitetty monia kannanottoja, joissa on kyseenalaistettu Suomen Akatemian rahoituspäätöksiä tietyille esiin nostetuille hankkeille. Ideana kannanotoissa lienee ”turhien” hankkeiden karsinta Akatemian rahoituksen uhkaavan vähenemisen vuoksi.

Kyseenalaistuksen perusteena on ollut vain hankkeen otsikko ja mahdollisesti sen julkinen kuvaus. Itse hankesuunnitelmat eivät ole julkisesti saatavilla.

Tosiasia on kuitenkin, että edes ammatikseen tiedettä tekevän on mahdotonta arvioida hankkeiden mielekkyyttä tieteenalan ulkopuolelta. Ja etenkään vain otsikon ja tiivistelmän perusteella.

Itselläni on lähes 30 vuoden kokemus ammattitutkijana. Olen ollut myös 6 vuotta Suomen Akatemian toimikunnan jäsen ja mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä tiedearvioinneissa.

Tietäen Akatemian valintaprosessin ulkopuolisine vertaisarviointeineen ja erittäin kovan kilpailun jokaisen tieteenalan sisällä, en rohkenisi väittää jokin tietyn rahoitetun hankkeen olevan sellainen, että sitä ei olisi pitänyt rahoittaa.

Tällaista itsekriittisyyttä ei näytä kuitenkaan löytyvän tietyiltä somevaikuttajilta ja journalisteilta.

Hankkeiden arviointiprosessi

Hankkeet arvioidaan kansainvälisten vertaisarvioijien toimesta, jonka jälkeen kyseisen aiheen asiantuntijoista kostuva paneeli järjestää hankkeet paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen kunkin toimikunnan jäsenet arvioivat hankkeita ja asettavat eri paneelien aikaisemmin arvioimat hankkeet keskinäiseen järjestykseen.

Lopulta rahoitus myönnetään vain 14 prosentille hakemuksista.

Systeemi ei ole tietenkään täydellinen ja virheetön. Mutta olen oman kokemukseni perusteella kyllä vakuuttunut, että rahoituksen saaneet hankkeet ovat varmasti rahoituksensa ansainneet. Ongelmana on enemmänkin se, että liian moni erinomainen hanke jää ilman rahoitusta.

Onko hankkeiden kritisointi merkki tieteen politisoitumisesta?

Totta kai politiikka vaikuttaa tieteeseen, sillä tiede ei elä irti todellisuudesta.

Selvimmin tämä näkyy toimikuntien keskinäisessä rahanjaossa, jossa noudatetaan tiedepoliittisia historiallisia päätöksiä eikä välttämättä esimerkiksi tieteenalojen kansainvälistä tasoa. Lisäksi ylhäältä päin ohjatut ohjelmat syntyvät (tiede)poliittisen prosessin seurauksena.

Nyt nousseen kritiikin kohteena näyttäisi olevan etenkin Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan alaan kuuluvat päätökset, etenkin monikulttuurisuuteen ja naistutkimukseen liittyvät hankkeet.

Ei voi välttyä ajatukselta, että kritiikin kohteeksi ovat valikoituneet tieteenalat, jotka ovat muutenkin olleet poliittisesti kyseenalaistamisen kohteena.

Jotkut alat ovat helpommin kritisoitavissa kuin toiset

Väitän, että otsikon perusteella kritisointi on helppoa tietyillä tieteenaloilla mutta paljon vaikeampaa toisilla. Asiaa voi konkretisoida parilla esimerkillä. Kannattaisiko mielestäsi kahta seuraavaa hanketta rahoittaa?

Valoaktiiviset proteiinihäkki-biohybridit valolla indusoitaviin sovellutuksiin

Inertiaalisen välin turbulenssi magneettisissa pilvissä

Nämä ovat saaneet rahoituksen viimeisimmässä haussa. Itse kyllä luotan, että ne ovat erinomaisia hankkeita ja ilman muuta rahoituksensa ansainneet.

Mutta millä perusteella arvioit kyseiset hankkeet hyviksi tai huonoiksi? Luonnontieteen ja monen muun tieteenalan hankkeita on itsestään selvästi mahdoton arvioida julkisen kuvauksen perusteella.

Voidaan perustellusti kysyä, miten jotkut kuvittelevat voivansa arvioida nyt julkisuudessa kritisoituja hankkeita ilman asiantuntijuutta ja yksityiskohtaista tietoa hankkeesta ja sen merkityksestä?

Tieteen tulee olla politiikasta riippumatonta

Tieteen yksittäiset rahoituspäätökset tulee olla politiikasta riippumattomia. Koska tiedettä rahoitetaan suurelta osin julkisella rahoituksella, emme mahda sille mitään, että poliittinen ohjaus vaikuttaa eri tieteenalojen painotuksiin rahoituksessa ja suuriin linjauksiin.

Liiallisella poliittisella ohjauksella on kuitenkin varjopuolensa. Perustutkimus on kaiken uuden tiedon perusta. Liiallinen rahoituksen ohjaaminen soveltavaan tutkimukseen, josta ”pikavoitot” ovat todennäköisempiä, johtaa ajan kuluessa tieteen pohjan pettämiseen.

Perustutkimuksen tavoite on tuottaa uusia havaintoja ja uutta tietoa, joilla on sinänsä itseisarvonsa. Perustutkimuksen tulokset ovat niitä, joiden päälle myös soveltava tutkimus rakentuu.

Poliittinen vaikuttaminen siihen, mikä on tieteenalojen sisällä hyvää tiedettä ja mikä ei, on moneen kertaan todettu olevan tuhoon tuomittu tie. Tutkijalähtöinen tutkimus on luontaisesti uudistuvaa silloin, kun se perustuu kilpailuun ja kansainväliseen arviointiin. Tieteen merkittävimmät keksinnöt ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita ei ole voitu etukäteen ennustaa.

11 kommenttia

  1. Aasialaiselle jättivaltiolle luovutetut, suomalaisten veronmaksajien kustantamat tutkimustulokset lienee yksi esimerkki niistä tapauksista, joissa Akatemian rahoitus ei oikein osu maaliinsa. Silti Akatemia jatkaa rahoitustaan kyseiseen toimintaan, mm. tutkimusprofessuurin merkeissä. Kyseessä on kuitenkin kansalaisten valvontaan ja tunnistamiseen kehitettävästä tekniikasta, joten Akatemian moraalin perään täytyy tässä kysellä.

  2. Onkohan blogisti ymmärtänyt tieteen rahoitukseen kohdistuvan kritiikin hieman väärin?

    Ainakin se kritiikki johon olen itse törmännyt perustuu siihen, että tietyillä humanistisilla aloilla tutkimus vaikuttaa läpeensä politisoituneelta. Näillä aloilla toimivista tutkijoista on tullut akitvisteja (tai he ovat tietoisesti omaksuneet aktivisti-identiteetin) joiden artikkelit päätyvät usein ”tieteellisiin julkaisuihin” jotka hyväksyvät vain tietyn ideologian mukaiset lähtöoletukset ja tulokset. Kyse on tietysti nk. woke-ideologiasta.

    On myös huolestuttavia merkkejä siitä, että em. ideologian vaikutus on leviämässä myös sosiaalitieteisiin.

    Tiedeyhteisö näyttää olevan haluton siivoamaan omaa pesäänsä tai edes käsittelemään siihen kohdistettua kritiikkiä asiallisesti. Niinpä ainoa tavallisen kansalaisen tapa vaikuttaa asiaan on painostaa poliittisia päättäjiä leikkaamaan tieteen rahoitusta ja äänestää ehdokkaita, jotka lupaavat leikata huuhaa-tieteen rahoitusta.

    Myönnetään, tämä on erittäin huono keino, sillä se rankaisee myös aloja joiden tutkijat ovat tutkijoita eivätkä aktivisteja. Mutta se on silti parempi vaihtoehto kuin se, että poliitikot puuttuisivat yksittäisten tutkimushankkeiden rahoitukseen.

    Ja vaikka itse olen sillä kannalla, että kaikki ei-poliittisesti motivoitunut tutkimus ansaitsee reilusti lisää rahoitusta, minun mittani on tullut täyteen. Äänestän kaikissa seuraavissa vaaleissa niitä, jotka kannattavat tieteen rahoituksen leikkaamista. Kirjoitan asiasta myös kansanedustajille. En yksinkertaisesti suostu siihen, että veroeurojani syydetään woke-ideologiaa tukevan pseudotieteen tuottamiseen ja tämän ilmiön liepeillä loisivien ”tutkijoiden” elättämiseen.

    Eikö tiedeyhteisön olisi jo korkea aika käydä brutaalin rehellinen sisäinen keskustelu siitä, missä menee tutkimuksen ja poliittisen (ideologisen) aktivismin raja. Niin kauan kun tätä keskustelua ei käydä ja tiedeyhteisö katsoo läpi sormien ”valkopesua” jossa ideologisesta aktivismista tehdään salonkikelpoista ”tiedettä”, leikkausten kritisiointi muuttuu yhä epäuskottavammaksi ja kaltaisteni leikkauksia vaativien kritiikki yhä vakuuttavammaksi.

    1. Kritiikissä ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Tieteentekijät ovat siihen tottuneet ja se kuuluu kilpaillun alan luonteeseen.
      Ongelmana tässä kritiikissä on, että se on populistista ja heikosti perusteltua. On helppo nostaa esiin jokin yksittäinen hanke otsikon tai lyhyen kuvauksen perusteella ja naureskella sille. Mutta se on halpamaista. Hanketta voi arvioida vain sen hakemuksen avulla. Akatemiassa joka ainoa hanke käy kansainvälisen vertaisarvioinnin, sen jälkeen paneelin ja lopulta myös toimikunnan. Koska vain reilu 10% hankkeista saa rahoituksen, on vaikea uskoa että tämän prosessin jälkeen hanke olisi poliittista sontaa.

      Voi hyvinkin olla, että joissakin hankkeissa on myös (tiede)politiikkaa taustalla. Mutta jos tutkimuskohteena on vaikka kirjallisuus tai maahanmuuttoon liittyvät ilmiöt, eikö niiden asioiden tutkiminen ole lainkaan tarpeellista?

      Minun kritiikin ytimeni ei ole puolustaa tiettyjen hankkeiden rahoitusta, sillä se ei yksinkertaisesti ole mahdollista niillä tiedoin mitä minulla on. Mutta kommenttini ytimessä ovat populistiset heitot jotakin polittisin perustein leimattua tieteenalaa kohtaan. Ja kun sitten antaa tällaisista kommenteista palautetta, saa vastaansa olkinuken, jossa ansaittua kritiikkiä väitetään vaientamisyritykseksi taikka suljetun piirin toiminnaksi.

  3. Kuten kommentissani sanoin, ”itse olen sillä kannalla, että kaikki ei-poliittisesti motivoitunut tutkimus ansaitsee reilusti lisää rahoitusta”

    Eli ei minulla ole mitään humanisteja tai humanistisia aloja vastaan sinänsä. Itse asiassa päinvastoin. Kritisoin humanististen alojen politisoitumista juuri siksi, että ne ovat mielestäni tärkeitä monessakin mielessä (mm. siksi, että valmistuneet sijoittuvat usein mediaan ja kulttuurialoille, joilla on suuri vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun, ilmapiiriin ja mielipiteen muodostukseen. Siksi näiden alojen politisoituminen on suorastaan vaarallista.)

    Yksinkertaisesti sanottuna ja rautalangasta väännettynä, haluaisin pitää politiikan ja tieteen mahdollisimman kaukana toisistaan.

    Minun kritiikkini kohdistuu siis nimenomaan siihen, että osa tutkijoista on hylännyt perinteiset tieteen laatukriteerit ja ryhtynyt tietoisesti politisoimaan tutkimusta ja lobbaamaan poliittisia päättäjiä ”(pseudo) tieteelliseen tutkimukseen” vetoamalla. Tieteellinen tutkimus on edellä lainausmerkeissä siksi, että em. tutkimukset eivät täytä minkäänlaisia laatukriteereitä – no, ideologista oikeaoppisuutta lukuunottamatta.

    Sanotaan sama vielä toisin. Jos tutkimusala on luonteeltaan ei-empiirinen, sen ”tuloksia” ei missään tapauksessa saisi käyttää yhteiskunnallisten johtopäätösten tekemiseen. Mutta monilla humanistisilla aloilla tutkijat vetävät autoetnografioistaan yhteiskunnallisia johtopäätöksiä ja lobbaavat niitä sitten poliitikoille ”tieteellisinä”, objektiivisina faktoina. Minusta on pöyristyttävää, että tiedeyhteisö sulkee tältä puoskaroinnilta silmänsä.

    1. Kaipaisin kyllä selviä perusteluja seuraaville väitteillesi:
      ”Osa tutkijoista on hylännyt perinteiset tieteen laatukriteerit ja ryhtynyt tietoisesti politisoimaan tutkimusta ja lobbaamaan poliittisia päättäjiä ”(pseudo) tieteelliseen tutkimukseen” vetoamalla.”
      ” humanistisilla aloilla tutkijat vetävät autoetnografioistaan yhteiskunnallisia johtopäätöksiä ja lobbaavat niitä sitten poliitikoille ”tieteellisinä”, objektiivisina faktoina”

      Kutean aikaisemmin on käynyt jo selväksi, myös humanistiset tutkimushankkeet ovat käyneet läpi hyvin perusteellisen arvioinnin ja kilpailu on kovaa. Alkuperäisen viestini sisältö oli, että ulkopuolelta ja ilman tietoa itse hankkeesta muutoin kuin otsikon verran, on mahdotonta vetää johtopäätöksiä laadusta ja rahoituksen järkevyydestä suuntaan tai toiseen. Kritiikkini on siis populistista arviointia vastaan, ei noiden hankkeiden tai tieteenalojen puolustamista.

      1. ”Alkuperäisen viestini sisältö oli, että” …

        Pahoittelut. Luin blogisi liian nopeasti ja kommentointini taisi osua kirjoituksesi pointin sijasta sen viereen. Mutta jatkan vielä hieman, koska teema sentään oli sama.

        Ongelmana tahtoo olla se, että populismin leima lyödään helposti kaikkeen mainittuja aloja koskevaan kritiikkiin. (Ja persun / natsin leima kritiikin esittäjään.) Päinvastoin kuin luulisi, näin näyttää tapahtuvan *erityisesti silloin*, kun kritiikki ei perustu pelkästään otsikoihin.

        Voisin luetella koko joukon suomalaisten yliopistojen tutkimushankkeita joiden kuvauksista paistaa woke-ideologia ja sen vaatima poliittinen aktivismi. Eikä kyse ole pelkästään tutkimusrahoituksesta. Ideologia on suomessakin yhä useammin myös osa opetusta.

        Jätän kuitenkin pyytämäsi yksityiskohdat kuitenkin väliin, koska vastauksiesi perusteella näyttää siltä, että et välttämättä täysin tiedä mistä puhun ja mistä esittämässäni kritiikissä on kyse. Kritiikkiä on nimittäin vaikea ymmärtää / ottaa vakavasti jos ei tunne woke-ideologian käsitteistöä, sen tavoitteita eikä kehitystä jonka seurauksena mainitusta ideologiasta tuli tiettyjen tutkimusalojen valtavirtaa (itse asiassa eräät tutkimusalat ovat syntyneet woke-ideologian innoittamina).

        En oleta, että tuhlaat aikaasi perehtymällä woke-ideologiaan, mutta siltä varalta että joku muu kiinnostuu aiheesta, hyvä johdatus on esim. ”Cynical Theories
        How Activist Scholarship Made Everything about Race, Gender, and Identity―and Why This Harms Everybody”.

        Mitä tulee hankkeiden arviointiin, oletat sen olevan riittävä laadun takaaja koska arvioijat ovat oman alansa parhaimmistoa (ainakin Suomen Akatemian rahoittamien hankkeiden arvioinnissa). Minä puolestani väitän, että kokonaiset humanistiset tutkimusalat ovat läpeensä politisoituneet ja siitä johtuen juuri arviointia tekevät tutkijat ovat usein ideologisen oikeaoppisuuden vahtikoiria.

        Koska alkuperäinen kommenttini osui hieman asian viereen, en jatka kommentointia tämän enempää. Kiitoksia kuitenkin siitä, että vaivauduit keskustelemaan.

      2. Kiitos selvennyksestä. Mielenkiintoista olisi tosiaan perehtyä tuohon teemaan enemmän. Se ei tosiaan ollut blogini pointti.

  4. Mielenkiinnosta (ja itse lähinnä kannattomana) kysyisin, onko mielestäsi olemassa mitään legitiimiä keinoa kritisoida kokonaista tieteenalaa ja rahan ohjaamista siihen? Siinä ei voitane luottaa vain kyseisen tieteenalan sisällä tapahtuviin vertaisarviointeihin, jos halutaan mitään objektiivisuutta.

  5. Tässäkin arvioidaan vain suomalaista kontribuutiota siihen tieteenalaan tieteenalan harjoittajien itsensä silmin. Hain oikeastaan ennemmin sitä, että onko mielestäsi olemassa mitään keinoa arvioida kokonaisen tieteenalan legitimiteettiä maailmanlaajuisesti ulkoapäin.

    Jos historiasta haetaan esimerkkejä, tällaisia ”vakavasti otettavia tieteenaloja”, joita nykyään pidetään pseudotieteinä, on ollut esimerkiksi frenologia (luonteen ja älykkyyden määrittäminen kallioa mittailemalla) ja monenlaiset rotututkimukset. Nähdäkseni nämä tutkimussuunnat eivät kuolleet siihen, että niiden tutkijat olisivat keskenään päätyneet yksimielisyyteen alan turhuudesta, vaan ulkoisen sosiaalisen paineen seurauksena (toisen maailmansodan jälkeen nämä alat eivät olleet kovassa suosiossa).

    Eli, onko edes kuviteltavissa tilannetta, että meillä on kokonainen tieteenala, jota tutkitaan yliopistossa ja jonka harjoittajat kyllä siteeraavat toisiaan, mutta joka ei edes ansaitse tulla kutsutuksi tieteeksi; ja jos on, miten siitä päästään eroon? Pelkästään se, että sitä tehdään yliopistoissa ja sen harjoittajat siteeraavat ei voine olla riittävä todiste siitä, että se on hyvää tiedettä, ja väitän, että tätä tulee voida arvioida ja kritisoida ulkopuolelta muillakin kriteereillä kuin vain siteerausten lukumäärällä.

    Tämä nähdäkseni kuvaa sitä tilannetta, miten monet suhtautuvat esimerkiksi sukupuolentutkimukseen. Sitä pidetään enemmän tietyillä säännöillä toimivana poliittisena ideologiana (tai jopa uskontona), joka on ujuttautunut yliopistoihin, kuin tieteenä. Miten arvioimme, ovatko nämä ihmiset väärässä?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *