Terveys & tiede

Puoskarilaki synnyttää propagandaa

Valmisteilla oleva laki ei-lääketieteellisten hoitojen sääntelystä on herättänyt alan toimijat tuottamaan propagandaa blogien, lobbauksen ja kansalaisaloitteiden muodossa.
Propagandan mukaan puoskarilakia ajavat, erityisesti lääkärit, ovat saaneet valtamedian huijattua mukaan talkoisiin, joissa kaikki ei-lääketieteelliset hoidot tuomitaan huuhaaksi ja tullaan kieltämään.
Lisäksi Suomessa on väitteiden mukaan juuri nyt valtava sensuuri. Perusteluna sensuuriväitteelle oli, että lehdet eivät halunneet julkaista jotain uskomushoitoteemaan liittyvää mielipidekirjoitusta. Jos mielipidekirjoitus ei kelpaa useaan lehteen tarjottuna, en kyllä itse ensimmäiseksi epäilisi sensuuria vaan kirjoituksen sisältöä.
Nyt sitten Suomessa ei muka saisi kirjoittaa uskomushoidoista, koska aihe on suuri tabu. Tämä tuntuu absurdilta siinäkin valossa, että tällaista kirjoittelua tapahtuu koko ajan. En ole havainnut viranomaisten puuttuneen kirjoitteluun millään tavalla.
Suomessa saa puhua ja kirjoittaa lähes mistä vain, jos vain pysyy asialinjalla. En minä tähänkään kirjoitukseen ole keneltäkään lupaa kysynyt. Lehdet tietenkin itse päättävät mitä julkaisevat eikä heillä ole velvollisuutta julkaista mitään mielipiteitä.

Vastakkainasettelua

Vastakkainasettelu. Tämä on termi, jota ei-lääketieteellisten hoitojen markkinoijat käyttävät ja tarkoittavat sillä sitä, että lääketieteen edustajat hakisivat vastakkainasettelua. Oma kokemukseni on, että vastakkainasettelua haetaan juuri ei-lääketieteellisten hoitojen tuottajien puolelta.
Kokemukseni perustuu siihen, että vaikka olen pyrkinyt monessa kirjoituksessa ehdottamaan esimerkiksi ei-lääketieteellisten hoitojen perusteltua neutraalia luokittelua ja kertonut myös siitä mitä ajateltu kyseinen ehdotettu laki sisälsi, ne ovat herättäneet vain kritiikkiä ja henkilöön kohdistuva arvostelua.
Ehdotin tehon ja turvallisuuden sekä käyttöaiheen perusteella eri hoidot luokiteltavan kokemus- ja hyvinvointihoidoiksi silloin kun hoidon vaikutus voidaan perustella subjektiivisen voinnin avulla, ja uskomushoidoiksi silloin kun terveysväitteelle ei ole tutkitun tiedon tukea tai mekanismi on luonnonlakien vastainen. Jos niihin on tutkimusnäyttöä, ne voivat tulla osaksi terveydenhuoltoa.
Tämä luokittelu ei ole semantiikkaa vaan aivan keskeinen seikka. Ei-lääketieteellisten hoitojen kenttä on niin kirjava, että niitä ei voi niputtaa samaan ryhmään. Ei kai voida ajatella, että yksisarvishoito, etäparannus, hieronta, akupunktio, ravintolisät, energiahoito, kiropraktiikka ja homeopatia olisivat niin samanlaisia, että samat ohjeet ja tulkinnat ja tutkimusnäyttö kävisivät kaikkiin? Miksi niputtamisesta ei haluta luopua vaan tarjotaan koko pakettia?
Tämä niputtaminen on juuri se keskeinen haaste, jonka vuoksi virheellisesti koetaan, että lääkärit vastustaisivat kaikkia ei-lääketieteellisiä hoitoja. Palaan lääkäreiden kantaan myöhemmin tässä kirjoituksessa mutta kriittisyyden lähtökohta on potilasturvallisuus, ei oma reviiri.
Fakta nyt on kuitenkin se, että Suomessa ei ole voimassa lakia, joka sääntelisi ja ohjeistaisi minkään ei-lääketieteellisen hoidon antamista. Muissa Pohjoismaissa ja monissa Euroopan maissa sellainen on.

Puoskarilaki

Minusta puoskarilaki on terminä todella huono, sillä se antaa täysin virheellisen kuvan siitä mitä ollaan säätämässä. Termi ei olekaan virallisesti käytetty. Käytän sitä vain nyt, jotta jokainen tietää mistä kirjoitan.
STM:n työryhmä selvitti vaihtoehtohoitoihin liittyvät potilasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, arvioi lainsäädäntötarvetta ja teki ehdotuksensa vaihtoehtohoitoja koskevasta sääntelystä. (Tuolloin raportissa näistä hoidoista käytettiin termiä vaihtoehtohoito).
Työryhmä ehdotti vuonna 2009, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi rajoitettaisiin eräiden potilasryhmien hoitoa niin, että muu kuin terveydenhuollon rekisteröity ammattihenkilö voisi hoitaa tiettyjä vakavia sairauksia ja potilasryhmiä ainoastaan yhteistyössä lääkärin kanssa.
Ehdotuksen mukaan oikeus tutkia tai hoitaa henkilöitä olisi sallittu ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilöille silloin kun:

  • Täysi-ikäinen henkilö ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan
  • Alaikäisellä ei ole hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumusta tutkimukseen tai hoitoon
  • Tutkimukseen tai hoitoon sisältyy hypnoosia
  • Potilasturvallisuus edellyttää muusta erityisestä, henkilön sairauteen tai hoitomuotoon liittyvästä syystä terveydenhuollon ammattihenkilön tutkimusta tai hoitoa.

Säännös rajaisi vaihtoehtohoitojen piiristä pois vain sellaiset mielenterveysongelmaiset, jotka eivät pysty antamaan tietoista suostumustaan hoitoon. Alaikäisen henkilön tutkimista tai hoitamista koskevan rajoituksen olisi tarkoitus suojata lapsia ja nuoria. Huoltajan tai muun laillisen edustajan tehtävänä on päättää, onko kyseessä oleva hoito lapsen tai nuoren edun mukaista ja mitkä ovat hoitoon liittyvät mahdolliset riskit.
Lisäksi työryhmä esitti, että muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö ei saisi hoitaa tiettyjä tiloja tai sairauksia, ellei tutkimusta ja hoitoa toteuteta yhteistyössä lääkärin kanssa.
Näitä tiloja olisivat:

  • Raskaana olevat äidit
  • Potilas, jolle on tehty elinsiirto
  • Syöpä
  • Diabetes
  • Epilepsia
  • Vakavaa mielenterveyden häiriö tai mielisairaus
  • Dementiaa tai muu näihin verrattava vakava sairaus
  • Tartuntatautilaissa säädetty yleisvaarallinen tartuntatauti

Ehdotetun säännöksen tarkoituksena oli turvata se, että potilaalla olisi mahdollisuus saada vakaviin sairauksiinsa tutkitusti vaikuttavaa hoitoa silloin, kun sitä on saatavissa. Lisäksi potilasturvallisuusriskien välttämiseksi lääkärin tulisi olla tietoinen potilaan käyttämistä vaihtoehtohoidoista.
On tärkeää huomata, että muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi vaihtoehtohoitoterapeutti, voisi edelleen hoitaa edellä mainittuja sairauksia sairastavia henkilöitä muun muassa oireiden lievittämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja elämänhallinnan parantamiseksi.
Yhteistyötä koskeva säännös ei millään tavalla rajaa potilaan hoitoa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön toteuttamaan hoitoon, mutta se velvoittaisi muun mahdollisen hoitavan tahon toimimaan yhteistyössä lääkärin kanssa.
Vähimmillään yhteistyö tarkoittaisi sitä, että potilas kertoisi lääkärille samanaikaisesti saamistaan vaihtoehtohoidoista. Potilaalla on itsellään aina kuitenkin valta päättää hoidoistaan.
Yhteistyövelvoitteen tarkoitus olisi estää tilanteet, joissa vakavasti sairaalta potilaalta evätään mahdollisuus käyttää sekä vaihtoehtohoitoja että lääketieteen mukaista hoitoa samanaikaisesti ja toisaalta varmistaa, että hän etunsa mukaisesti saa asianmukaisen lääketieteellisen taudinmäärityksen ja mahdollisuuden sen perusteella tarjottuun lääketieteelliseen hoitoon.
Työryhmä ehdotti myös, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, yleisiä velvoitteita hoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja valvontaa koskevia säännöksiä sekä terapeuttien rekisteröintiä.

Millainen laki pitäisi saada Suomeen, vai eikö mitään?

Kun lakiehdotukseen perehtyy tarkemmin, on vaikea ymmärtää sen vastustusta. Ehdotuksen ydin on potilasturvallisuus, sillä se todellisuudessa rajaa hoitojen antamista vain niiden ihmisten osalta, jotka ovat vajaakykyisiä päättämään omista asioistaan.
Useimmissa vakavissakin sairauksissa mitään ei edes rajata vaan vain edellytetään, että hoitava lääkäri olisi hoidoista tietoinen ja päinvastoin. Silloinkin on vain tavoitteena varmistaa, että potilas on oikeasti tietoinen omista valinnoistaan. Potilas saa siis edelleen itse suvereenisti päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei.

Pitäisikö kokemus ja uskomushoidot kustantaa verorahoilla?

Kokemus- ja uskomushoidot haluttaisiin verorahoin kustannettaviksi. Tähän haluun perustuu myös kansalaisaloite, jossa vaaditaan ei-lääketieteellisiä hoitoja arvonlisäverottomiksi, tuotettavaksi julkisessa terveydenhuollossa tai että niistä saisi sairauskulukorvausta. Perusteluna on, että ihmiset niitä kuitenkin käyttävät ja kokevat, että niistä on hyötyä.
Valitettavasti nämä perustelut eivät riitä. Hoitojen teho ja turvallisuus tulee osoittaa tutkimuksin. Niitä ei voi ottaa käyttöön vain sen perusteella, että niitä halutaan käyttää ja että niistä koetaan oleva hyötyä.
Lääketiede on muutoinkin kovaa vauhtia karsimassa ja uudelleenarvioimassa hoitoja nykyisestä valikoimastaan ja tämäkin tämä tapahtuu tutkimusnäytön perusteella. Mikäli jokin tänään ei-lääketieteellinen hoito osoittautuu tutkimuksissa tehokkaaksi ja turvalliseksi, se ilman muuta kuuluu julkiseen terveydenhuoltoon, ei kuitenkaan ennen sitä.
Tässä ei ole kysymys lainkaan ”valinnanvapaudesta ja tasavertaisuudesta” kuten kansalaisaloitteessa väitetään. Jokainen voi omilla rahoillaan ostaa mitä haluaa mutta verorahoilla tuotettavat palvelut tulee olla tehokkaita ja turvallisia tutkimuksin varmistettuna.

WHO:n ”perinnehoitojen” strategia 2014-2023

Usein näkee väitettävän, että Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee, että jäsenmaat liittäisivät täydentäviä ja perinnehoitoja terveydenhuoltoonsa.
Väitteiden esittäjät unohtavat mainita, että WHO ei esitä, että ei-lääketieteelliset hoidot tulisivat sellaisenaan automaattisesti osaksi julkista terveydenhuoltoa. WHO myös painottaa sitä, että lähtökohta on erilainen kehittyvissä maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhuoltoa ei ole samalla tavoin saatavissa kuin esim. Euroopassa.
Mutta mitä tuo WHO:n strategia oikein pitää sisällään? Pääkohdat ovat:

  • Valjastaa perinnehoitojen mahdollisuudet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuoltoon.
  • Edistää perinnehoitojen turvallisen ja tehokkaan käytön säännöksillä, tutkimuksella ja siltä osin, kun on perusteltua, liittää ne terveydenhuoltoon.

Millä tavalla WHO:n mukaan perinnehoidot voisivat tulla osaksi terveydenhuoltoa?

Poimin muutamaan kohdan dokumentista tähän suomeksi käännettynä:
Perinnehoitoihin kuuluu monenlaisia tuotteita, palveluita ja palvelun tuottajia. Jotkut niitä tuottavat terveyshyötyä, joihinkin liittyy riskejä tai ovat puhtaasti kaupallisia.”
Vaikka perinnehoitoja kohtaan on lisääntyvästi kiinnostusta, niihin liittyy monia kysymyksiä hoitoja tukevan tutkimusnäytön laadun ja määrän suhteen.”
”Perinnehoitojen tutkimuksessa tulisi käyttää menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa, mukaan luettuna tehokkuusvertailuja ja tutkimusasetelmia, jotka käyttävät monimenetelmää (mixed method designs).”
”Monista perinnehoidoista on niukasti tutkimusta. Jotta perinnehoitoja voidaan ajatella osaksi terveydenhuoltoa, niiden tulee perustua tutkittuun tietoon.”
”Jotta perinnehoitojen potentiaalia voisi hyödyntää, yksilöitä tulee informoida todennäköisistä hyödyistä ja riskeistä, kun niitä käytetään täydentämään lääketieteellistä hoitoa. Perinnehoitoja tuottavan yhteisön tulee parantaa kuluttajille tarjottavaa tietoa tuotteista, palveluista ja palvelun tuottajista, jotta kuluttaja voi tehdä tietoisen päätöksen niiden käytöstä.”

Mitä juuri luinkaan?

Nuo WHO:n kohdathan ovat juuri niitä, joita puoskarilain valmistelussa on ollut tarkoitus selvittää. WHO ehdottaa, että perinnehoitoja tutkittaisiin asiallisilla menetelmillä ja ne, jotka osoittautuvat tehokkaiksi ja turvallisiksi, tulisi ottaa terveydenhuollon käyttöön. Juuri niin.
Juuri näitä on tuotu myös lääkäriliiton ja tutkijoiden toimesta esiin. Tutkimusnäyttö ratkaisee, ei se mitä joku vain kuvittelee niiden tekevän. Myös haitat tulee selvittää.
Kun usein riittävää tutkimusnäyttöä ei ole ollut esittää, olen havainnut puolustauduttavan, että olisikin jokin aivan toisenlainen tiede, joka ei olisikaan ”biolääketieteen tavanomaista ajattelutapaa, ihmiskuvaa ja hoitofilosofiaa” vaan jotain ”kokonaisvaltaisempaa”.
Kysymys ei todellakaan ole filosofiasta. Kuten WHO:n dokumenttikin kuvaa, tulisi hoitoja vain oikeasti tutkia “methods which are generally accepted in the evaluation of health services”. Toisin kuin halutaan uskotella, eivät perinnehoitojen, kokemus- tai uskomushoitojen tutkimusmenetelmät mitenkään eroa lääketieteen tutkimusmenetelmistä. Samoilla menetelmillä voidaan tutkia ihan mitä tahansa hoitoa.
Mikä sitten on WHO:n mukaan syynä sille, että useimmissa maissa perinnehoitoja ei ole osana terveydenhuoltoa. Ei ole yllätys, että tavallisin syy on puuttuva tutkimusnäyttö. Kolme seuraavaa kohtaa liittyvät sääntelyn puutteeseen. Viimemainittuja puoskarilailla onkin ollut tarkoitus korjata.
 

Mitä haittaakaan siitä on?

Toisin, kuin halutaan uskotella, lääkärit eivät vastusta näitä hoitoja periaatteellisista syistä, filosofian eroista taikka reviirisyistä. Syynä on vain se yksinkertainen vaatimus, että tutkitun tehon lisäksi hoitojen tulee olla turvallisia.
Jokaisella hoidolla, jolla on tehoa, on myös haittoja. Hyötyjen tulee vain olla suurempia kuin haittojen. Tämä pätee myös lääkkeettömiin hoitoihin kuten esim. psykoterapiaan taikka toimenpiteisiin.
Aivan vastaavasti kuin lääketieteellisistä hoidoista, myös perinne-, kokemus ja uskomushoidoista voi olla merkittävää haittaa. Ongelma tietenkin korostuu, jos teho puuttuu. Pääasiassa haitat ovat epäsuoria mutta suoratkaan haitat eivät ole harvinaisia. Lisäksi virheelliset terveysväitteet voivat johtaa tehokkaan lääketieteellisen hoidon laiminlyöntiin.
Luin hiljattain eräästä blogista seuraavan väitteen: ”…täydentävien hoitojen käytöstä johtuvasta kuolemanvaarasta, lääkärinhoidon viivästymisestä tai muista vakavista haitoista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä….”.
Väitteen esittäjä lienee aktiivisesti valikoinut, mitä tutkimuksia löytää. Esimerkkejä erilaisista haitoista on runsaasti. Niistä löytyy omassakin blogissa lukuisia esimerkkejä esim:
Uskomushoidettu syöpä tappaa
Kolesterolidenialismi tappaa
Antioksidantit tappaa
Luontaistuotteet voivat aiheuttaa maksavaurioita
Turvallisena pidetty akupuntio voi aiheuttaa hengenvaarallisia ilmarintoja
En väitä, että perinnehoidot olisivat mitenkään usein haitaksi tai että niistä pitäisi olla erityisen huolissaan. Mutta aivan kuten mistä tahansa lääketieteellisessä hoidossa, sekä teho että mahdolliset haitat pitää olla tiedossa silloin, kun ne halutaan saada osaksi terveydenhuoltoa.
Ei WHO:n raporttikaan pidä perinnehoitoja haitattomina. Alla on raportin taulukko haitoista, jotka tulisi huomioida kun perinnehoidot tulevat osaksi terveydenhuoltoa.

 

5 kommenttia

    1. Olet yrittänyt siis siirtää keskustelun omalle blogialustallesi minun kirjoituksestani. Olet ilmeisesti kopioinut koko kirjoitukseni omaan blogiisi ja kommentoit ja ruodit sitä siellä ja kutsut minut kommentoiman sinne. Mielestäni tällainen toimintamalli ei ole asiallista. En aio osallistua oman blogini keskusteluun sinun alustallasi, eli en ota siis tällaista haastetta vastaan.
      Kommentoin tässä nyt yhden asian, joka on minusta tärkeä. Tunnistit kirjoituksestani yhden lauseen, joka ilmeisesti oli sinun kirjoittamasi. Ihmettelit, miksi en kertonut sen olevan sinun ja samalla maininnut akateemisia titteleitäsi. Yksinkertaisesti en maininnut sinun enkä kenenkään muunkaan nimiä kirjoituksessani, koska asia ei saa henkilöityä. Nimet kannattaa mainita vain, jos se asian käsittelyn vuoksi on välttämätöntä. Ei ole väliä KUKA on sanonut. Vain asian SISÄLTÖ merkitsevät. Asioista keskustelu menee nimien mainitsemien kautta usein henkilöön menevään parjaamiseen, joka minusta on väärin eikä palvele kenenkään etua.
      Pauliina, kaikella ystävyydellä kehotan sinua nyt harkitsemaan itse, ovatko kirjoitustesi sisältö hyvän tieteellisen käytännön ja nettietiketin mukaisia. Lue vaikka viimeiset 10 kirjoitustasi. Niissä säännönmukaisesti kohdistetaan parjaavaa kritiikkiä nimeltä mainiten moniin henkilöihin, usein minuun. Muista, että ironia on vain hyökkäämisen peittelyä. Ennen kuin tuo linja muuttuu, en tule osallistumaan toimintaasi millään tavalla. Minun mielestäni toimintasi ei ole asiallista varsinkaan akateemisten titteleittesi kera esitettynä.

    1. Saahan sitä sanoa mitä haluaa.
      Onhan Antti Tuuri saanut viestinsä esiin ihan hyvin. Koska en tiedä mitään Tuurin mielipidekirjoituksen sisällöstä, en voi ottaa tietenkään kantaa, millä perusteella kirjoitusta ei hyväkstty mielipiteenä. Eikä päätös ole muutoinkaan julkinen.
      Mutta nuo väitteet sensuurista ovat potaskaa. Ensinnäkään kansalaisella ei ole mitään oikeutta vaatia julkaisemaan lehdessä jotain omia ajatuksia ja pohdintoja. Jos sitä ei julkaista, ei kyse ole sensuurista vaan normaalista lehden toiminnasta. Lehti päättää mitä julkaisee. Jos peräti monta lehteä on kieltäytynyt julkaisemasta mielipidekirjoitusta, epäilisin ensimmäiseksi kirjoituksen sisältöä, en sensuuria.

  1. Ongelmahan taitaa olla että kumpikin puoli latailee niputtaen kaikki yhteen. Lääkäri ei välttämättä niputa kaikkia hoitoja yhteen. Samalla näyttää että lain vastustajat pelottelee, että nyt sitte ei saa enää käyttää hoitoja kuin lääkärin luvalla. Onko tosiaan niin, että vaihtoehtoishoitajilta menee ammatti, jos esim syöpähoiyoja antaa vain ns laillistettu henkilökunta. Ja luulisi, että lain tulon jälkeen viralliselle puolelle tulisi myös ohjeistusta.
    ps niin ja onhan tärkeä tietää syökö potilas käsikauppa lääkkeitä. Hauskointa oli jonkun väite potilaan tietoturvasta?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *