Covid-19-epidemian ensimmäisen aallon aikana perusteettomat väitteet kohdistuivat erilaisiin ihmehoitoihin. Toisen aallon aikana väitteet ovat liittyneet enemmän Covid-19-viruksen vaarallisuuteen, yhteiskunnan suojautumistoimien tarpeellisuuteen, ja jopa siihen onko epidemiaa ylipäätään edes olemassa.

Pseudotieteellisille väitteille omintaista on, että väitteet voivat vaikuttaa ensivaikutelmalta mahdollisilta. Ne ovatkin näennäisesti loogisia ja niitä perustellaan erilaisilla vakuuttavilla käyrillä ja tilastoilla.

Käsittelen tässä joitakin viime aikoina somessa laajalti levinneitä väitteitä Covid-19-epidemiaan liittyen.

Covid-19 infektio ei ole vaarallisempi kuin normaali influenssa

Covid-19-viruksen vaarallisuutta kyseenalaistetaan nyt usein. Perusteluna on tyypillisesti se, että Suomessa Covid-19 on 16.10.2020 mennessä tappanut vain 351 ihmistä, kun vuosittaisen influenssan arvioidaan aiheuttavan Suomessa 500–1 000 kuolemaa vuosittain.

Niissä maissa, joissa epidemia on pysynyt hyvin kurissa, kuolleisuus onkin ollut vähäistä. Suomi kuuluu toistaiseksi niihin maihin. Emme kuitenkaan voi Suomen kuolleisuustilastojen perusteella päätellä viruksen tappavuudesta paljoakaan.

Kuolleisuustilastoista niissä maissa, joissa torjunnassa on onnistuttu, ei voi päätellä Covid-epidemian vaarallisuutta

Tarkastelen nyt eri maiden tilastoitua kuolleisuutta suhteessa epidemian laajuuteen. Sen jälkeen tarkastelen tilannetta sairaaloissa eri maissa kevään epidemian aikana.

Tilastoitu kuolleisuus suhteessa epidemian laajuuteen eri maissa

Vaikka kuolleisuuden voisi kuvitella olevan selkeä mittari, siihen liittyy joitakin piirteitä, jotka mahdollistavat perustellun kritisoinnin epidemian vaarallisuuden mittarina.

Covid-19 infektioon liittyvä kuolleisuus on altis vinoumille. Voi olla, että henkilö on ollut jo kriittisessä tilassa ja covid-19-infektio on ollut vain viimeinen laukaiseva tekijä kuolemalle. Silti kuolema on raportoitu covid-19-kuolemaksi. Tämän vuoksi kuolleisuutta tulee tarkastella kokonaiskuolleisuutena.

Toisaalta voi myös olla niin, että kaikkia covid-19-kuolemia ei raportoida siitä aiheutuneeksi. Näin on varmasti tapahtunut keväällä, kun testausta ei ollut saatavilla.

Lisäksi kuolleisuudessa on huomattavaa ajallista vaihtelua erillisten vuosien sisällä, jonka vuoksi vuositason muutosten lisäksi tulee tarkastella esim. viikkovaihtelua.

Onneksi luotettavaa tietoakin on saatavilla.

Alla olevassa Markku Peltosen tuottamassa käyrästössä on Pohjoismaiden kokonaiskuolleisuuden käyrät lähivuosilta viikoittain esitettynä. Pohjoismaista Ruotsi on ainoa maa, jossa epidemia oli laaja. Ruotsin osalta onkin havaittavissa ylikuolleisuutta, kun taas muissa maissa vuosi 2020 ei eroa aikaisemmista vuosista.

Ruotsin osalta jokaisen aikaisemman vuoden kuolleisuuskäyrä on esitetty erillisellä viivalla, jotta kunkin vuoden vaihtelu tulee esiin. Kuvasta voi myös havaita esimerkiksi vuoden 2018 rajun influenssaepidemian vaikutuksen Ruotsissa.

Markku Peltonen on tuottanut myös ikäryhmittäisiä tietoja. Niistä käy esiin, että ylikuolleisuus on painottunut ikäluokkaan yli 60-vuotiaat ja näyttäisi olevan selvempää miehillä.

Kuolleisuudesta on myös tieteellisiä julkaisuja vertaisarvioiduissa lehdissä. Esimerkiksi arvostetussa JAMA- tiedelehdessä julkaistiin hiljattain vertailuja eri maiden välillä Covid-infektion aiheuttamasta ylikuolleisuudesta. Ylikuolleisuutta oli selvästi eniten maissa, joissa epidemiaa ei saatu kuriin, kuten alla olevassa taulukossa voi havaita.

JAMA-tiedelehdessä julkaistiin myös tarkempi selvitys USA:n tilanteesta. Siinä tuli esiin, että epidemian aiheuttama kokonaisylikuolleisuus oli suurempaa kuin pelkästään Covid-19 infektioon kuolleiden määrästä voisi todeta.  

Todetusta 225 530 ihmisen ylikuolleisuudesta vain 67% oli raportoitu suoraan Covid-19 –infektioon liittyviksi.  

Epidemian aiheuttama ylimääräinen kokonaiskuolleisuus Yhdysvalloissa oli noin 20% maalis-heinäkuussa 2020. Ylikuolleisuus ajoittui selvästi epidemian aktiivisuuden mukaan ja oli suurimmillaan jopa 65%.

Osavaltiot, jossa epidemia levisi eniten keväällä, ylikuolleisuus ajoittui vain kevääseen. Ne osavaltiot, jotka avautuivat aikaisemmin ja epidemia levisi myös kesällä, ylikuolleisuutta havaittiin myös kesällä (ks alla oleva kuva)

Tilanne sairaaloissa epidemian aikana eri maissa

Yksi konkreettinen epidemian vaikeusasteen mittari on kokemukset sairaaloissa ensimmäisen aallon aikana eri maissa.

Olen keskustellut kollegojen kanssa mm. Hollannin, Italian ja Espanjan tilanteesta. Jokaisessa maassa kollegat totesivat, etteivät olleet kohdanneet urallaan koskaan aikaisemmin vastaavaa tilannetta sairaaloissa ja teho-osastoilla kuin tänä keväänä:

• Teholla massiivinen määrä vaativaa tehohoitoa tarvinneita potilaita
• Tehohoidon kesto poikkeuksellisen pitkä
• Paljon myös nuoria perusterveitä ihmisiä vakavasti sairaana ja myös kuollut
• Pahimpina aikoina sairaalan käytävät olivat mm. Madridissa täynnä ruumissäkkejä
• Monta lääkärikollegaa ja hoitajaa saanut tartunnan ja kuollut tautiin

Nämä tilannetta kuvanneet kollegat ovat toimineet vastaavissa tehtävissä jo kymmeniä vuosia. Heidän mukaansa tilannetta ei voi mitenkään verrata tavanomaiseen kausi-influenssaan.

Covid epidemiaan liittyvät yhteiskunnan toiminnat ovat ylimitoitettuja eikä suojaustoimilla ole vaikutusta

Alla oleva kuva esittää yhden esimerkin käyrästä, joilla perusteellaan, että suojaustoimista ei ole hyötyä. Niistä väitetään olevan jopa haittaa.

On tietenkin totta, että tuollaiset käyrät eivät osoita tehdyistä toimista olevan hyötyä. Ne eivät myöskään osoita niistä olevan haittaa, sillä ne eivät yksinkertaisesti kykene osoittamaan yhtään mitään suojaustoimien tehosta.

Jokaisella yksittäisellä toimella on yksinään vain pieni merkitys. Kaikkien toimien tavoitteena on, että virus ei pääsisi siirtymään henkilöstä toiseen. Maski ei tietenkään auta, jos etäisyydestä ja käsienpesusta ei huolehdita, sillä virus pääsee tarttumaan muuta kautta. Pelkkä käsien peseminen ei auta, jos käy sairaana kaupassa yskimässä.

Hyötyä saadaan vain, jos huolehditaan kaikista keskeisistä tartuntareiteistä. Yksittäisen toimen merkitystä on vaikea osoittaa, mikä tulee hyvin esiin maskikiistelyssä.

On kuitenkin aivan varmaa, että jos jokainen suomalainen olisi kahden viikon ajan ilman toisen ihmisen kontaktia, epidemia sammuisi. Koska tämä ei ole mahdollista, ainoa tapa on vähentää ihmisten välisiä tarttumistilanteita muilla keinoin.

Epidemiaa ei todellisuudessa ole, vaan se johtuu testaamisesta

Kun laajamittainen testaaminen on käynnistynyt, on väitetty, että epidemia aiheutuu testaamisesta.

Kritiikissä sekoittuu kaksi asiaa. Runsas testaaminen lisää todennäköisyyttä havaita piilevät infektiot tarkemmin. Tämä ei tietenkään lisää todellisten infektioiden määrää eikä liene kritiikin kärki.

Ymmärtääkseni kritiikillä tarkoitetaan sitä, että laajalla testaamisella todetut tapaukset eivät ole todellisia infektioita vaan vääriä positiivisia.

Tämä on loogista siinä mielessä, että yhdelläkään testillä ei ole 100%:n herkkyys ja tarkkuus. On totta, että testauksen lisääntyessä, myös väärien positiivisten määrä lisääntyy. Tämä tapahtuu erityisesti silloin kun tauti on harvinainen testatussa väestössä, kuten Covid on Suomessa.

Olen käsitellyt vastaavaa ilmiötä vasta-aineiden mittausten osalta keväällä.

PCR-testin herkkyys

Covid-19 PCR-testin yhteydessä on julkaistu testin herkkyyden olevan n. 70%. Tämä johtuu osin näytteenoton onnistumisesta mutta myös siitä, milloin näyte otetaan suhteessa infektion kulkuun.

Virusta on infektion aikana nielussa vain tiettynä aikana mutta voi olla keuhkoissa tai ulosteessa. Nielunäyte ei infektiota paljasta. Tämän vuoksi oireiselta potilaalta, altistustilanteissa ja matkojen jälkeen testi herkästi uusitaan, sillä testin herkkyyden rajoitukset ovat tiedossa.

Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että laajastakin testaamisesta huolimatta väestössä on ollut ihmisiä, joilla on ollut infektio, vaikka testi oli negatiivinen. Kun Suomessa 13133 ihmistä on tänä vuonna saanut positiivisen Covid-19-tuloksen, voidaan arvioida, että Suomessa on ollut tuhansia ihmisiä, joilla testaus ei ole paljastanut tautia.

PCR-testin tarkkuus

Mikä sitten on PCR-testin tarkkuus? Tämä tieto tarvittaisiin juuri sen väitteen kumoamiseen, että testaamisen tuottamat väärät positiiviset tulokset olisivat epidemian syy eikä itse virusinfektio.

Kirjallisuudesta ei löydy tarkkaa lukua, sillä ei ole olemassa varmaa ns. kultaista standardia, johon PCR-testin tulosta voisi verrata. Kirjallisuudesta löytyy valtava hajonta tarkkuusarvioista, jotka vaihtelevat 96% ja 100% välillä. Tarkkaa lukua erityisesti Covid-19 PCR-testin osalta ei tiedetä.

Tämä mahdollistaa erilaisten spekulaatioiden esittämisen. Jos esim tarkkuus olisi vain 98%, Suomen kaikki testipositiiviset voisivat olla vääriä positiivisia, koska testejä on tehty yli 1,2 miljoonaa kpl.

On kuitenkin selvää, että väärien positiivisten määrä ei voi koskaan ylittää todettujen positiivisten testitulosten määrää.

Uskottavimmat arviot tarkkuudesta saa esiin niistä maista, joissa tautia on ollut todella vähän ja testausta tehty kuitenkin paljon. Poimin maailman Covid-19-tilastoista kolmentoista vähiten Covid-19-tapauksia omaavan maan luvut ja jaoin näiden maiden positiivisten testitulosten määrän tehtyjen testien määrillä.

Noissa maissa testejä oli tehty 128 719 kpl ja näistä positiivisia oli 327. Tämän perusteella väärien positiivisten yläraja olisi 0,254%, jos kaikki positiiviset olisivat olleet vääriä positiivisia. Todellisuudessa tietenkään tämä ei ole totta vaan vain tätä tarkastelua varten tehty arvio ylärajasta.

Kun sitten otetaan huomioon Suomessa tehtyjen testien määrä, todetut positiiviset testitulokset ja edellä laskettu väärien positiivisten yläraja, päädytään Suomessa alla olevan taulukon mukaiseen tilanteeseen (16.10.2020 mukaisesti).

Kuvassa olevat lihavoidut vihreät luvut ovat syötetty, muut laskettu niiden perusteella.

Kun testattuja näytteitä on yhteensä 1 279 100 ja positiivisia tapauksia yhteensä 13 133, näissä voi olla korkeintaan 3 249 väärää positiivista. Kyseessä on siis yläraja ja luku on varmasti tätä pienempi.

Luvun suuruus voi tuntua yllättävältä. Kun testejä tehdään paljon väestössä, jossa tautia on vähän, syntyy hyvin tarkallakin testillä (nyt laskettu tarkkuus 99,66%) paljon vääriä positiivisia. Kuitenkin 1000 tehdystä testistä vain 2,5 on väärää positiivista.

Todellisuudessa tilanne ei tietenkään ole näin radikaali. Testausta on toki tehty matalalla kynnyksellä mutta pääasiassa altistustilanteissa ja oireisille henkilöille, jolloin vääriä positiivisia syntyy vähemmän.

Alla on esitetty Markku Hännisen tuottamia käyriä testien ja diagnosoitujen määristä Suomessa. Niistä näkyy selvästi, että testimäärä ei korreloi juurikaan tautitapausten määrien kanssa. Tämähän pitäisi tulla esiin, jos valtaosa positiivisista olisi vääriä positiivisia.

Testien määrä kasvoi voimakkaasti elokuun puolivälissä ja on pysynyt samalla tasolla mutta diagnosoitujen tapausten määrä on noussut huomattavasti vasta myöhemmin. Elokuun lopussa positiivisten osuus testeistä oli matalimmillaan 0,14%. Tällä luvulla laskettuna vääriä positiivisia vuonna 2020 olisikin ollut enintään 1791 kpl, vaikka kaikki tuolloin havaitut tapaukset olisivat olleet vääriä positiivisia.

Yksi PCR-testiä kohtaan esitetty kritiikki on perustunut siihen, että sitä ei ole alun perin kehitetty diagnostiikkaa varten. Näin on kuulemma itse testin kehittäjän väitetty sanoneen.

Niin tai näin, tuolla alkuperäisellä tavoitteella tai sanomisella ei ole mitään merkitystä tänään.

PCR-testejä on tuon ajan jälkeen tutkittu todella paljon ja sen diagnostinen herkkyys ja tarkkuus on selvitetty. PCR-testaus on yksiselitteisesti hyväksytty luotettavaksi diagnostiseksi testiksi.

On tietenkin totta, että testi havaitsee Covid-19-viruksen RNA:ta eikä positiivinen testitulos sinänsä kerro, että kohteessa olisi enää elävää ja tartuttavaa virusta.

Lopuksi

Voidaan todeta, että sekä tilastoitu ylikuolleisuus että sairaaloiden kokemukset niissä maissa, joissa epidemia on levinnyt laajalle osoittavat, että Covid-19-infektio on selvästi vaarallisempi kuin esimerkiksi influenssa ja voi viedä hautaan myös nuoria ja terveitä.

Epidemian laaja leviäminen aiheuttaa merkittävää ylikuolleisuutta, jota ei kuitenkaan onneksi Suomessa ole jouduttu kohtaamaan.

Virukselta suojautumisen tavoitteena on katkaista tartuntaketju. Yksittäisellä toimella on vähäinen merkitys mutta tarpeeksi monen käyttäminen on tehokkaampaa. Koska meillä ei rokotuksen puuttumisen vuoksi ole muitakaan tunnettuja tehokkaita keinoja, on turvauduttava niihin, joita on. Yksittäisten toimien tehottomuutta ei voida osoittaa sijoittamalla niitä tartuntakäyrälle.

Vaikka minkään diagnostisen testin tarkkuus ei ole 100%, nykyisen PCR-testin luotettavuus riittää osoittamaan epidemian olemassaolon. Massatestauksesta johtuen vääriä positiivisia testituloksia tulee vääjäämättä. Ne eivät kuitenkaan selitä eivätkä merkittävästi sekoita epidemiatilannetta.

Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että pahin seuraus väärästä positiivisesta testituloksesta on se, että henkilö on tarpeettomasti karanteenissa 10 vrk. Tämä on toki ikävää mutta pieni haitta suhteessa taudin riskiin.

Todellisempi ongelma on se, että testin puutteellisesta herkkyydestä johtuen väestössä voi olla infektoituneita levittämässä tautia. Onneksi suojautumistoimilla voimme vaikuttaa niihin.

On mielenkiintoista, että erilaisten tilastojen ja käyrien käyttö pseudotieteellisten väitteiden yhteydessä on selvästi lisääntynyt. Käytöllä tavoitellaan ilmeisesti uskottavuutta. Covid-virukseen liittyvät pseudotieteelliset väitteet näyttäisivät myös Suomessa politisoituneen.

Ehkä ilmiön voisikin tiivistää seuraavaan hieman muokattuun Ronald Coasen lainaukseen tieteellisen tiedon tilastollisesta väärinkäytöstä:

If you torture the data long enough, it will confess.

(Jos kidutat dataa tarpeeksi pitkään, se tunnustaa).