Turun Sanomissa oli mainos ilmaisesta luentotilaisuudesta Holiday Club Caribiassa Turussa 20.4.2016. Lisäksi mainoksessa kutsuttiin maksullisille verianalyysipäiville. Mainoksessa kerrottiin luennoitsijana olevan pH-asiantuntija Rauno Moilanen.
Menin kuuntelemaan luentoa, jotta ymmärtäisin, mistä oikein oli kysymys. Toki olen ollut tietoinen näistä uskomushoidoista, joissa ruokavaliolla pyritään korjaamaan elimistön pieleen mennyttä pH:ta eli happamuutta ja sillä hoitamaan erilaisia sairauksia.
Luennolla oli paikalla arviolta 50-100 henkilöä. Tilaisuus alkoi asiakkaiden omien kokemusten kertaamisella. Ilmeisesti moni oli ollut vastaavassa tilaisuudessa aikaisemminkin, sillä Moilanen pyysi näitä kokemuksia ja selvästi tiesi monien asioista jo etukäteen.
Pääasiassa ravinnoksi suositeltiin alkalisoitua vettä, Himalajan suolaa ja kasvisöljysekoitetta sekä tuoreita kasviksia. Liikuntaa tuli harrastaa runsaasti.
Luennoitsija kertoi itse nauttivansa lähes kaikki kasvikset nestemäisessä muodossa alkalisoidun veden kanssa, tosin iltaisin hän kertoi syövänsä salaattia. Tällä ravinnolla ihminen jaksaa kuin Duracell-pupu (lainaus luennoitsijan sanoista). Luennoitsija kertoi moneen kertaan juosseensa monia maratoneja ja hän näytti myös monia kuvia kisoista.
Pannassa olivat lähes kaikki normaalit ruoka-aineet sillä ne happamoittavat elimistöä. Tilaisuudessa oli myytävänä lukuisia tuotteita, jotka väitettiin korjaavan tämän elimistön liiallisen happamuuden. Näitä sai ostaa tilaisuudessa. Myyjänä oli Moilasen omistama yritys nimeltä Happy Ph Oy. Öljy olisi parempi olla hänen tuottamaansa öljyä sillä se on sekoitus useista kasvisöljyistä.
Moilanen väitti, että suola ei vaikuta verenpaineeseen kun se nautitaan runsaan alkalisoidun erikoisveden kanssa. Hän kertoi nauttivansa itse Himalajan suolaa 20 teelusikallista päivässä (100 g!). Luennon aikana hän hörppi koko ajan vihersmoothieta, johon laittoi monta hyppysellistä Himalajan suolaa ja ns. pH-savea. Lisäksi hän otti välillä suuhunsa suolaa ja hörppäsi öljyä kupista.
Mitään tutkimustukea väitteille ei annettu. Väitteiden perusteluna olivat vain ns. ennen-jälkeen kuvat missä ryytyneen näköiset kansalaiset olivat saatu kukoistamaan Moilasen tuotteilla.
Yhdellä kuvan potilaalla oli valtava verestävä syöpäkasvain kaulassa ja viereisessä kuvassa kasvain oli poissa. Moilanen ei suoraan väittänyt, että kasvain oli hänen tuotteillaan kadonnut. Hän antoi kuvan näyttämisen aikana kuitenkin ymmärtää, että emäksisellä ravinnolla syöpäsolut tuhoutuvat ja että syövän hoito onnistuu pH-tuotteilla.
Mihin ajatus pH-ravinnosta perustuu?
Kysymyksessä on yhdysvaltalaisen Robert Youngin luoma ajatus siitä, että elimistön happamuus on syynä moniin sairauksiin ja erilaisiin infektioihin joita aiheuttavat sienet ja loiset. Myös syöpä on happamuuden pilaamia soluja ja paranee kun happamuus korjataan.
Sairaudet siis hoidetaan korjaamalla tämä happamoituminen nauttimalla ravintoa ja tuotteita, kuten esimerkiksi soodaa, joka muuttaa elimistön emäksisemmäksi. Tämä ajatus on peräisin 1800-luvulta ja modernisoitu nykyaikaan vaikka sen perusta on jo aikoja sitten todettu täysin virheelliseksi.
Tälle uskomukselle ei siis ole mitään perustetta biologiasta, fysiologiasta eikä lääketieteestä. Veren ja kudosten pH on hyvin tarkoin säädelty suure sillä se vaikuttaa kaikkien entsyymien ja solujen toimintaan. Koska pH on solujen toiminnalle hyvin tärkeä, elimistössä on hyvin tarkka säätely ja puskurijärjestelmä. Säätelyssä on mukana hengityksen kautta poistuva hiilidioksidi ja munuaisten eritystoiminta sekä veren puskurit.
Veren pH on 7,35-7,45. Jos se poikkeaa tästä, kyseessä on todella vakava tilanne eikä sitä ruokavaliolla korjata. Kudosten pH on hieman tätä matalampi. Mahassa on aina hyvin hapan ympäristö ja kun ruokasula siirtyy suoleen, se neutraloituu emäksiseksi mm. haimaeritteen vaikutuksesta.
Ruoan happamuudella ei siis ole mitään vaikutusta veren taikka kudosten happamuuteen. Ainoa mihin ravinto vaikuttaa, on virtsan happamuus. Moilasen tuotteilla saadaan siis ehkä virtsa emäksisemmäksi mutta muuta vaikutusta ei voida odottaa.
Veren kuvausta
pH-hoitoihin liittyy muitakin erikoisia ilmiöitä. Yksi niistä on tuoreen veren katselu mikroskoopilla. Potilaalta tai asiakkaalta otetaan sormen päästä tippa verta ja se pyyhkäistään lasilevyjen väliin. Tätä sitten katsellaan mikroskoopin avulla.
Turussa ns. elävän veren pika-analyysin tekijä oli Rauno Moilanen. Hän kertoo yrityksen sivuilla olevansa ”The pH Miracle Centerin kouluttama mikroskopisti ja terveysvalmentaja”. Koulutuksen hän kertoo saaneensa Tohtori Robert O. Youngin johdolla San Diegossa. Hän kertoo sivuillaan, että hänellä on yli kolmentuhannen pika-analyysin kokemus.
Luennon aikana Moilanen näytti kuvia verinäytteistä ennen ja jälkeen pH-hoidon. Ennen hoitoa monissa kuvissa oli paljon epämuotoisia punasoluja kun taas hoidon jälkeen solut olivat siistejä ja terveitä.
Muutaman videokuvan yhteydessä Moilanen väitti kuvassa luikertelevan matoja ja toisissa näkyi loisia! Mitään nimeä taikka lisätietoa näistä madoista tai loisista ei kerrottu. Moilasen mukaan mämä ovat tavallisia ja häviävät kun elimistön pH korjataan. Ne pääsevät elimistöön liian happaman ravinnon avustamana.
Moilasen väittämä ”mato” oli kooltaan suhteessa punasoluihin niin ohut, että sellaista ei edes voi olla olemassa.
Kuvassa näkyvät punasolut ovat kooltaan n. kahdeksan mikrometriä (8 tuhannesosaa millimetristä). Madothan koostuvat soluista myös, joten oikea mato käytetyllä suurennuksella olisi täyttänyt koko näkökentän.
Sama pätee myös loisiin. Loiset ovat huomattavasti suurempia kuin näytetyt kohteet kuvissa. Pienimpiä loisia ovat malarian aiheuttajat, jotka majailevat punasolujen sisällä eikä seerumissa ja nekin ovat paljon suurempia.
Todellisuudessa kuvissa näkyvät ohuet säikeet ja muut kohteet olivat lasilevylle sattuneita pölyhiukkasia ja roskia. Lisäksi punasolujen muoto voi hyvin nopeasti muuttua kun verinäyte ehtii vähänkin kuivahtaa ennen katsomista ja lisäksi ne kokkaroituvat hyytymisprosessin myötä.
Moilasen näyttämät madot ja loiset olivat siis vain mielikuvituksen tuotteita ja todellisuudessa lasilla olevia vierasesineitä ja pölyä ja veren kuivumisesta ja hyytymisestä johtuvia muutoksia.
Luonnontieteet eivät edes tunne moisia matoja ja loisia. Mikäli veressä oikeasti näkyisi matoja tai loisia, olisi tilanne jo hengenvaarallinen. Ilmeisesti vain The pH Miracle Centerin kouluttama mikroskopisti voi ne havaita.
Happy pH -yritys
Happy pH –yrityksen sivuilla kerrotaan: ”Voit saada käyttöösi meidän 14 vuoden kokemuksemme pH-tasapainoisesta elämäntavasta. Olemme tutkineet noin 3500 henkilön elävän ja kuivan veren näytettä. Olemme järjestäneet vähintään yhden pH-päivällisen jokaisena kuukautena yli viiden vuoden ajan.”
Koska verianalyysi maksaa yli 100 eur, voi tästä laskea, että yritys on saanut pelkillä verianalyyseillä tuloja vähintään 350 000 euroa.
Happy pH Oy:n liikevaihto julkisen kaupparekisterin mukaan oli 185 000 eur vuonna 2014. Kasvua edelliseen vuoteen oli 17%. Yritysrekisterin mukaan toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä toimii Oiva Rauno Tapio Moilanen.
Yrityksen sivujen mukaan tarjontaan kuuluvat alkaliset vedet ja vesilaitteet, lisäravinteet ja ruoka-aineet, koulutukset ja yleisötapahtumat, elävän ja kuivan veren mikroskopiointi sekä analyysi, tuoremehupuristimet ja tehosekoittimet, Happy Detox jalkakylpylaitteet ja Jump Happy minitrampoliinit.
pH-ideologian tilanne muualla
pH-ideologian isänä pidetään yhdysvaltalaista Robert Youngia. Myös suomalaiset näyttäisivät noudattavan hänen toimintamalliaan ja ainakin Moilanen kertoo saaneensa koulutuksen häneltä.
Robert Young on ollut viime aikoina suurissa hankaluuksissa sillä häntä vastaan on nostettu lukuisia syytteitä. Hän on hoitanut ja julistanut syöpäpotilaita parantuneeksi pH-hoidon jälkeen, kunnes potilaat kuolivat tautiinsa.
Tänä keväänä Robert Young sai Yhdysvalloissa 3 vuoden ja 8 kuukauden vankilatuomion luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta.
Moilasen lisäksi myös muut ovat Suomessa innostuneet pH-ideologiasta. Muun muassa Jutta Gustafsberg tarjoaa vastaavaa pH-dieettiä ”superdieettinä”.
Dieetissähän suositellaan runsaasti kasviksia, kasvisöljyä ja liikuntaa raskaan liha- ja einesruoan sijaan. Kyllä tällä ruokavaliolla joka tapauksessa voidaan saada painoa pudotettua ja terveyttä kohennettua.
Muutoksilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä elimistön pH:n kanssa eikä siis mitään muutoksia elimistön happamuudessa tapahdu virtsaa lukuun ottamatta.
Dieettiin liittyvät liitännäiset täyttävät kuitenkin selvästi kaikki törkeän huijauksen kriteerit.
Lopuksi
On vaikea ymmärtää miten vielä tänä päivänä, kun tietoa on helposti saatavilla, tällainen ilmiselvä huuhaa-toiminta voi kukoistaa. On selvä, että yhteiskunnalta puuttuu edelleen keinot aivan selvienkin huijausten estämiseen.
Villin lännen sarjakuvissa käärmeöljykauppiaat kieritettiin tervassa ja höyhenissä. Tänään vain huokaisemme ja annamme toiminnan jatkua.
On selvä, että moniin uskomushoitoihin on vaikea puuttua sillä niiden antajat varovat tekemästä sellaisia toimia, joiden perusteella heidät voidaan asettaa syytteeseen laittomasta lääkärintoimen harjoittamisesta.
Käytännön järjellä on kuitenkin vaikea hyväksyä, että voidaan kaupitella selviä huuhaa-tuotteita sairaille ilman, että on minkäänlaista velvollisuutta osoittaa, että hoidolla on pienintäkään vaikutusta.
Sairaat, erityisesti syöpäpotilaat ovat hyvin haavoittuva kohderyhmä, joka tarttuu kaikkiin mahdollisuuksiin. Pahimmillaan voi käydä niin, että he samalla luopuvat myös todistetusti tehokkaasta hoidosta kohtalokkain seurauksin kuten Robert Youngin tapauksissa näyttäisi tapahtuneen.
Kun Rauno Moilasen luentoa oli kulunut reilu tunti, pyysin puheenvuoron ja mikrofonin. Itseni esittelyn jälkeen kerroin mitä tutkittu tieto sanoo pH-dieetistä ja esitetyistä verikuvien analyyseistä. Kommenttini jälkeen koin, että en enää ollut tervetullut seuraamaan luentoa pidemmälle.
Kiitän kuitenkin suuresti sitä naispuolista henkilöä, joka poistumiseni jälkeen seurasi minua luentosalin ulkopuolelle kiittääkseen siitä, että olin tullut paikalle ja uskaltanut kertoa oman kantani asiaan. Ehkä kaikki toivo ei kuitenkaan ole vielä mennyt.
Lisäys 10.1.2018: linkki vuonna 2013 tehtyyn tallenukseen pH-luennolta

Matoja veressä? Kuvakaappaus Happy pH-sivuilta
Kommentointi on suljettu.