Medikalisaatiolla tarkoitetaan sairauden ja terveyden leiman sekä lääketieteellisen hoidon ulottumista yhä uusiin ja arkipäiväisiin ilmiöihin. Toisinaan sillä tarkoitetaan myös tarpeettomia ja tehottomia hoitoja, ja toisinaan myös ennaltaehkäisevää hoitoa.
 
Viime vuosina terveydenhuollon toimijat ovat saaneet kovaakin kritiikkiä siitä, että terveistä tehdään sairaita ja hoidon kohteita. Tämän syyksi mainitaan lisääntyvä medikalisaatio.
Kuitenkin ortopedi Teppo Järvisen medikalisaatiokritiikki sisälsi näyttöön perustuvan hoidon vaatimuksen lisäksi myös laajempaa kritiikkiä nykylääketieteen ennaltaehkäiseviä linjoja kohtaan.
Termiä medikalisaatio käytetään kolmessa aivan erilaisessa yhteydessä: a) Kritiikkinä sille, että lääketiede käyttää hoitoja, joiden teho ei ole tieteellisesti varmistettu, b) Kritiikkinä enneltaehkäiseville hoidoille ja c) Kritiikkinä lääketieteen soveltamisalan laajentumiselle. Ne ovat kuitenkin erillisiä ilmiöitä ja selvyyden vuoksi myös hyvä analysoida erikseen.
 
Hoitojen tulisi olla näyttöön perustuvia
Pidämme tänään itsestään selvänä, että kaikkien hoitojen tulisi perustua tutkittuun tietoon. Kuitenkin tiedämme, että tämä ei ole tilanne. On paljon historiallisia hoitoja, joita on ollut vaikea avata tutkimukselle uudelleen. Lisäksi kaikkia hoitoja ei yksinkertaisesti voida tutkia asianmukaisin kaksoissokkokokein liian suuren riskin vuoksi (vertaa klassinen laskuvarjon tehon kaksoissokkokoe).
Samalla on selvää, että moni pidempään käytössä oleva hoitomenetelmä ei välttämättä tulisi tänään uutena hyväksytyksi. Ei välttämättä sen vuoksi, että se ei toimisi taikka olisi turvaton, vaan sen vuoksi, että meillä ei olisi tämän päivän kriteereillä arvioituna riittävää tutkimusnäyttöä hoidon tueksi. Uuden hoidon pitää olla tutkitusti parempi kuin edellinen saavuttaakseen vakiintuneen aseman.
Aikaisemmin ei ole näin ollut. Esimerkiksi ensimmäinen tulehtuneen umpilisäkkeen poistoleikkaus tehtiin jo 1735. Vähitellen toimenpiteestä tuli helppo rutiini ongelman turvalliseksi hoitamiseksi. Kesti lähes 300 vuotta ennen kuin tämä hoito rohjettiin kyseenalaistaa. Parin viime vuoden aikana tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että kuvantamisella voidaan havaita leikkausta vaativat suuren riskin tapaukset ja muut voidaan hoitaa turvallisesti antibiooteilla.
Vastaavia esimerkkejä löytyy muitakin (esim polven tähystys ja puhdistus kuluman vuoksi). Tosiasia siis on, että lääketieessä on runsaasti perinteisiä hoitoja ja toimenpiteitä, joiden tutkimusnäyttö on peräisin ajalta, jolloin vaihtoehtoja oli vähemmän ja menetelmät erilaiset.
Tämä korjausprosessi on jatkuvaa mutta hoitoja on niin paljon, että työkenttä on valtava. Vaikka tieteellinen korjausprosessi on hidas ja konservatiivinen, se on kuitenkin ainoa turvallinen tapa lisätä tietoamme lääketieteellisistä hoidoista ja niiden tehosta.
 
Missä menee perustellun ennaltaehkäisevän työn ja medikalisaation raja?
Termin laajemman käytön perusteella kaikki ennaltaehkäisevä työ ja puuttuminen voidaan myös katsoa medikalisaatioksi. Onhan silloin kyseessä henkilö, jolle ei ole vielä diagnosoitu varsinaista sairautta vaan pyritään ehkäisemään sen syntyminen.
Koska kyseessä on tyypillisesti vain riskin suureneminen, eikä sairauden varma puhkeaminen, suuri osa ennaltaehkäisevästä työstä kohdistuu ihmisiin, jotka eivät ehkä koskaan tulisi sairastumaan.
Tyypillisessä tilanteessa henkilöltä löydetään jokin riskitekijä, jonka tiedetään liittyvän kohonneeseen sairastumisriskiin. Sitten pyrimme vaikuttamaan tähän korkeamman riskin henkilöön terveydehuollon keinoin.
Esimerkkejä ovat mm. verenpaineen seuranta, kolesterolin ja rasva-arvojen mittaus, vyötärölihavuus, ihomuutosten poistaminen, neuvolakäynnit ja -mittaukset, ruokavaliosuositukset, tupakalle altistumisen vähentäminen, radonaltistuksen seuraaminen ja vähentäminen sekä asbestilta suojautuminen.
Periaatteessa myös tapaturmilta suojautuminen kuten suojatiet, polkupyöräkypärät ja autojen turvavyöt voitaisiin luokitella samaan ryhmään.
Lisäksi näistä riskitekijöistä monet, kuten esim. (epä)terveellinen ruokavalio ja veren rasvat ovat kasvaneet oman todellisen vaikuttavuutensa rajojen yli eikä kukaan voi välttyä ilmiöiltä. Ne synnyttävät voimakkaita mielipiteitä ja kiihkeätä väittelyä. Termi medikalisaatio on hyvä ja helppo lyömäase tässä propagandassa.
 
Lääketieteen soveltamisalan laajeneminen
Näiden kahden edellä kuvatun ilmiön lisäksi lääketieteen soveltamisala on oikeastikin laajentunut. Erilaiset poikkeavan käyttäytymisen muodot, syntymä ja kuolema ovat tulleet lääketieteen piiriin viimeisen 50 vuoden aikana.
Terveyssosiologi Irving Zola kirjoitti jo vuonna 1972, että sairaan ja terveen leimat ulottuvat yhä laajemmalle inhimilliseen elämään eli arkielämän ilmiöitä medikalisoidaan lääketieteen ja terveyden nimissä.
Lasten käyttäytymishäiriöiden ja mielenterveyden häiriöiden diagnoosit ovat lisääntyneet vaikka itse sairauksien esiintyminen ei olisikaan muuttunut. Alkoholismi, huumeriippuvuus ja seksuaaliset poikkeavuudet ovat olleet vaihtelevasti lääketieteen hoitojen kohteena.
Voi olla asiakkaan/potilaan edun mukaista, että ongelmille saadaan lääketieteellinen diagnoosi. Diagnoosi voi tuoda tarvittavaa selkänojaa esim levottoman lapsen erityisjärjestelyille. Myös vakuutusyhtiöiden korvauksiin lääketieteellinen määritys voi vaikuttaa.
Nykyaikaisen lääketieteen toimet ovatkin osa yhteiskunnan modernisaatiota ja teknologista kehitystä. Yhteiskunta pyrkii puuttumaan väestön terveyteen sillä se nähdään taloudellisena haasteena ja tämän tuloksena monista arkielämän ilmiöistä on tullut terveydenhuollon kohteita.
Uudempi ilmiö on ikuisen nuoruuden tavoitteleminen kirurgian keinoin. Kosmeettiset leikkaukset ovat arkipäivistyneet jopa niin, että vaarana on leikkaustoimenpiteiden luokitteleminen itsestä huolehtimiseksi ja merkiksi menestymisestä.
 
Onko medikalisaatio todellinen ongelma?