Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.
Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.
Tässä neliosaisessa kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Kolmannessa osassa käsittelen 4 seuraavaa yleistä keskustelun haastetta.
Kirjoitussarjan osat löydät seuraavasti:
- Osa 1: Okinukke, ad hominem, salaliitto, whataboutismi, villit päätelmät
- Osa 2: Luonnon ihailu ja kemofobia, keinotekoinen riita asiantuntijoiden välille, tahallinen väärinymmärtäminen, yksilön reagoinnista yleistetään, medikalisaatiokritiikki
- Osa 3: Tiedeuskovaisuuskritiikki, uhriutuminen, ulkomailla osataan paremmin, näytön taakan kiertoyritykset.
- Osa 4: Valehtelu, mahdottomat vaatimukset, insinöörilogiikka, sidonnaisuuksiin vetoaminen, suppea maailmankuva.
Tiedeuskovaisuuskritiikki
Voiko tiedettä verrata uskontoon? Tiede perustuu epäilyyn, kyseenalaistamiseen, tutkimusten tekemiseen ja kriittisyyteen. Se on kumulatiivista eli kasautuvaa.
Se tieto, mitä ei kyetä kumoamaan, jää toistaiseksi voimaan. Muistuttaako tämä muka uskontoa, jossa kaikki vastaukset ovat lyöty lukkoon jo satoja tai tuhansia vuosia sitten?
Tiede on kuin demokratia. Siihen liittyy haasteita mutta parempaakaan tapaa saada luotettavaa tietoa ei ole keksitty. Kriittinen ajattelija luottaa tieteeseen ensisijaisesti luotettavimpana keinona saada tietoa ympäröivästä todellisuudestamme.
Mikäli sinua arvostellaan tiedeuskovaiseksi, ole ylpeä siitä, sillä kyllä tieteelliset tutkimukset tuottavat parempaa tietoa kuin ihmisten henkilökohtaiset kokemukset.
Uhriutuminen
Uhriutuminen on psykologinen tila, jossa ihminen ajattelee olevansa muiden ihmisten, olosuhteiden tai elämän uhri. Uhriutumisessa virheellisten kommenttien kritisointi käännetään uhriutumisen kautta kritisoijan syyksi. Näin vältetään itse ongelman käsittely ja siirretään huomio epäolennaisiin seikkoihin.
Uhrin esittäminen on palkitsevaa, sillä ihmiset yleensä asettuvat heikomman puolelle. Uhriutuneen on helppo puolustaa itseään provosoimalla, sillä jokainen vastaväite vain vahvistaa uhrin tulkintaa, että hän todella on uhri.
Mielenkiintoista on, että henkilöt ja ryhmät, jotka ovat uhriutumisskaalalla vähiten uhreja ovat omaksuneet uhripuheen hyvin.
Henkilö, joka estää omissa kirjoituksissa kaiken kommentoinnin ja kritiikin, saattaa kertoa, miten ei muka saa omaa viestiään esille ja miten salaliitto estää viestin leviämisen.
Ryhmä, joka järjestää seminaarin, jossa ajetaan tiettyä terveysasiaa yksipuolisesti, syyttää mediaa sensuurista ja reagoimattomuudesta, vaikka toimittajien näkökulmasta ongelmana on ollut vain viestin yksipuolisuus ja kiinnostamattomuus.
Henkilö, joka jatkuvasti parjaa kirjoituksissaan muita nimeltä, esiintyy itse usein kaltoin kohdeltuna ja loukkaantuneena.
Ulkomailla osataan paremmin
Yksi klassista väitteistä on kertoa, miten muualla Euroopassa kyseinen hoito on laajalti hyväksyttyä tai jopa osa terveydenhuoltoa mutta Suomessa ollaan takapajuisia.
Näitä väitteitä esiintyy usein erityisesti homeopatian ja ravitsemussuositusten osalta. On totta, että joissakin maissa homeopatiaa on korvattukin vakuutuksista ja käyttö on ollut yleisempää kuin Suomessa. Mutta on myös monia maita, joissa sitä käytetään todella vähän. Ei ole olemassa Suomen ulkopuolella olevaa homogeenista Eurooppaa, jonka voisi sanoa olevan edellä Suomea.
Tiede ja tutkimustoiminta ovat täysin kansainvälisiä. Kaikki sama tutkimustieto on saatavissa joka maassa. Niinpä myös eri maiden tieteelliset tulkinnat ovat todellisuudessa hyvin lähellä toisiaan.
Ei ole väliä, onko jotain tutkittu Suomessa vai ei. Muissa maissa tehdyt kunnolliset tutkimukset kelpaavat myös meillä ja päin vastoin. Myös ravitsemussuositukset ovat globaalisti hyvin lähellä toisiaan. Toki ruoka-aineiden osalta on luonnollisesti paikallista väriä, sillä ruokaympäristö eroaa.
Näytön taakan kiertoyritykset
Tutkitun tiedon käsittelyssä aivan keskeinen sääntö on, että näytön taakka on aina väitteen esittäjällä. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. terveysväitteen esittäjän tulee itse kyetä perustelemaan väitteensä tutkitulla tiedolla. Mikäli perusteluja ei ole esittää, väite voidaan jättää omaan arvoonsa lähinnä villinä ajatuksena tai hypoteesina, joka vaatisi tutkimista.
Jos esimerkiksi joku väittää, että vuorisuola on terveyttä edistävä ja parempi kuin tavallinen suola, hänen tulisi itse esittää sitä tukevaa näyttöä. Missään tapauksessa ei voida lähteä siitä, että vastuu väitteen kumoamisesta tai todeksi todistamisesta siirtyisi kuulijalle.
Näytön taakan kiertoyritykset ovat keskusteluissa arkipäivää. Olen havainnut neljä erilaista kiertoyritystapaa:
Kiertoyritys 1: Näytön taakan siirtäminen ulkopuolelle
Pyydän esittämään sellaisen tutkimuksen tai tutkimuksia, joissa todistetaan täysjyvän sydän- ja verisuonisairauksia, syöpää, kakkostyypin diabetesta ja lihavuutta ehkäisevä vaikutus viljattomaan ruokavalioon verrattuna.
Tieteen tekijöillä ei ole velvollisuutta vastata tällaiseen satunnaiseen blogissa esitettyyn ukaasiin. Kysymys on usein laadittu niin, että siihen ei voi vastata, koska kunnollista tutkimusnäyttöä juuri tuohon kysymykseen vastaamiseksi ei ole olemassa.
Väitteen esittäjä usein kuvittelee, että kun selvää vastausta ei saada, vastakkainen johtopäätös olisi todistettu oikeaksi eli tässä tapauksessa viljaton ruokavalio olisi kaikkien noiden sairauksien osalta yhtä terveellinen kuin täysjyväviljainen. Niin ei voi tietenkään päätellä, jos tutkimusnäyttöä ei ole olemassa.
Kiertoyritys 2: Näennäisviittaaminen
Tutkimustietoa käytetään usein väärin viittaamalla väärin tulkittuihin tai epäluotettaviin tutkimuksiin. Esimerkiksi pH-ruokavalion yhteydessä mainostettiin tieteellistä tutkimusta, joka muka tukisi väitettä, että punasolut voivat muuttua loisiksi. Todellisuudessa kyseiset tutkimukset selvittivät Borrelia-bakteerin suojautumiskeinoja immuunipuolustukselle eikä tutkimuksesta saa mitään tukea näihin väitteisiin.
Usein näkee jyrsijöillä tehdyistä tutkimuksista tehtävän päätelmiä ihmisten hoitoihin. Rottakokeiden perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä ihmisistä vaan asia tulee aina varmistaa myös ihmistutkimuksin.
Kiertoyritys 3: Paranemiskriisi
Paranemiskriisillä tarkoitetaan ilmiötä, jossa tehokas hoito ensiksi aiheuttaisi tilanteen huononemista, ennen kuin parantaa. Väitteessä siirretään ovelasti vastuu hoidon tehosta hoidon saajalle. Jos henkilö ei kestä paranemiskriisiä, hän on itse vastuussa siitä, että lopettaa hoidon eikä se ei auttanut.
Tällainen paranemiskriisi on lääketieteelle tuntematon ilmiö tässä muodossaan. Detoxissa lähdetään siitä, että kehoon kertyy erilaisia haitallisia kuona-aineita, joita sitten hoidoilla voitaisiin poistaa ja myrkkyjen ”vapautuminen” aiheuttaisi paranemiskriisin oireita.
Kiertoyritys 4: Hukutetaan kritiikki massiiviseen julkaisutulvaan
Kritiikki yritetään lopettaa tarjoamalla listaus erilaisia tutkimusjulkaisujen linkkejä. Usein nämä listat ovat kirjoitusvirheitä myöten identtisiä saman aiheen käsittelyn yhteydessä. Ilmeisesti joku on kerännyt omaa kantaa tukevia julkaisuja ja ne leviävät somessa.
Tavoitteena on uuvuttaa kriitikko, sillä harvoin kenelläkään on mahdollisuutta käydä läpi suurta määrää tutkimuksia. Listan esittäjän tulisi itse analysoida listassa olevat tutkimukset ja perustella, miksi ne puoltavat väitettä.
Edellä Kiertoyritys 1 -kohdassa mainitun vaatimuksen yhteydessä tuotiin lopulta esiin ”musertava” tutkimusnäyttö viljattoman ruokavalion puolesta. Tutkimuksia listattiin 8 kpl.
Kuitenkaan yhdessäkään näissä tutkimuksessa ei seuranta-ajan lyhyyden vuoksi edes tutkittu ”sydän- ja verisuonisairauksia, syöpää ja kakkostyypin diabetesta ehkäisevää vaikutusta”. Tutkimushenkilöiden määrä oli enimmillään joitakin kymmeniä henkilöitä tutkimuksen kesto pääsääntöisesti 3 kk tai vähemmän. Edes näistä valikoiduista tutkimuksista ei löytynyt tukea väitteille.
Rehellinen vastaus alkuperäiseen kysymykseen on, että ”kysymykseen ei voi vastata, koska väestötutkimuksissa ei ole riittävästi ihmisiä, joilla on viljaton ruokavalio”.
Tiede on hyvä juttu, tietysti. Ainoa datan keruutapa kyllä, joka asioita viime kädessä vie eteenpäin.
Uskonnon maailmaa ei minusta kannata sekottaa asiaan hyvässä eikä pahassa.
Kvalitatiivinen tutkimus on oma mielenkiintoinen alueensa. Ainakin se on ”inspirational” kvantitatiiviselle tutkimukselle.
Yksi kriittisen keskustelun keskeisistä haasteista on puutteellinen ymmärrys siitä, mitä tieteelliseltä näytöltä edellytetään. Erityisesti tämä näkyy ravitsemusta tai ruokavaliota koskevissa vänkäämisissä. Eihän se helppoa tunnu olevan asiantuntijoillakaan; ei tarvitse kuin muistella Kari Salmisen ja Pekka Puskan erimielisyyttä voin terveellisyydestä – mikä asia taitaa olla vieläkin ratkaisematta. Transrasvoista lienee kuitenkin onneksi ainakin pääasiassa päästy eroon – tai keskustelu on siirtynyt triglyseridien vaihtoesteröinnin vaikutuksiin.
Muuten ihan samaa mieltä mutta en ihan ymmärrä tuota voikommenttia. Katso vaikka WHO:n raportti:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29511019
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30006369
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28635680
https://www.who.int/nutrition/publications/nutrientrequirements/sfa_systematic_review/en/
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4424767/
Ehdin kiireissäni vilkaista vain tuon eka tutkimuksen (29511019) selostuksen. 160 koehenkilöä ja 4 viikkoa kestävä tutkimus. Väestötasolla ei vielä oikein vakuuta. Johtopäätökset olivat kyllä materiaalin laajuuden mukaiset.
Ei kannata katsoa vain yhtä. Lisäksi nyt on kysymys ns. vaihtokokeista, joissa jokin ruoka-aine vaihdetaan toiseen. Tällöin riittää pienempikin tutkittavien määrä ja myös keston määrittää se, mitä halutaan tutkia. Jos esimerkiksi tutkitaan kolesterolia, siihen riittää muutama viikko. Jos halutaan katsoa sairastavuutta tarvitaan tuhansia henkilöitä ja vuosikausien seuranta. Eli ei kannata tuijottaa vain paria muuttujaa ja sen perusteella tehdä päätelmiä.
WHO:n analyysissä oli 84 tutkimusta ja yli 2000 henkilöä.
No joo, tuskinpa tässä on syytä mennä sen enempää tuohon rasvavänkäämiseen. Olen aika lailla varma siitä, että Kari Salminen (RIP) olisi tempaissut hihasta hetimiten muutaman artikkelin, joiden tulokset osoittavat päinvastaista. Mutta, professori tuntuu olevan sitä mieltä, että tämä voin terveellisyyskysymys on nyt sitten ratkaistu ja selvää pässinlihaa. Miksi tuota niin ’selvää’ asiaa sitten yhä tutkitaan? Tuo BMJ:n artikkeli on vuodelta 2018.
Tieteen perusajatus on koko ajan haastaa nykyinen tulkinta tekemällä tutkimuksia. Sen vuoksi ei ole koskaan mitään selvää pässinlihaa ja sen vuoksi tutkimuksia tehdään. Esimerkiksi autismin ja rokotteiden yhteys on kumottu lukuisissa tutkimuksissa. Kuitenkin vielä viime vuonna julkaistiin monta aiheeseen kohdistunutta tutkimusta. Syynä on asian merkitys ja myös somessa edelleen kiertävät virheelliset väitteet. Sama ilmiö on nyt tässä rasvakeskustelussa.
Joka asiasta löytyy muista poikkeava tutkimustulos pelkästään sen vuoksi, että hyväksymme 5% virheen tutkimuksissa. Tutkimusten kokonaismassa ratkaisee.
Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimuksen perusteella todettiin vuonna 2013: ”Runsas voin käyttö oli yhteydessä lisääntyneeseen sydäninfarktiriskiin.” (Voutilainen S ym. Lääkärilehti 2013;68:2351-2357).
Sitä vastoin Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimuksen perusteella todettiin vuonna 2018: ”…our findings suggest that butter intake is not independently associated with the risk of CHD even in this population with high butter consumption.” (Koskinen TT ym. British Journal of Nutrition 2018;120:1288-1297).
Näiden kahden, samaan aineistoon pohjaavan, artikkelin perusteella voin käyttö oli siis haitallista vuonna 2013, mutta ei vuonna 2018.
Johtopäätöksissäsi on yksi olennainen kömmähdys. Toisessa tutkimuksessa on sana ”independently” eli tarkoittaa, että tilastollisesti sitä ei voitu erottaa erikseen oman riskitekijänä riippumattomasti muista riskitekijöistä.
Ylipäätään kahden tutkimuksen johtopäätösten yhdistäminen ei koskaan toimi niin, että jokin tietty tutkimus yksinään kykenisi muuttamaan koko tietomassaa. Uusi tutkimus on vain yksi lisänäyttö asiassa.
Ei ole olennaista merkitystä onko jossakin yhdessä tutkimuksessa näyttö ”independently” sillä se riippuu tutkimuksen voimasta ja myös siitä kuinka paljon oli muita riskitekijöitä ja kuinka paljon oikeasti tässä tapauksessa voin käytössä oli väestössä vaihtelua.
Myös ns. vaihtokokeista on saatu tietoa, että vaihtamalla voi tai tyydyttynyt rasva tyydyttymättömiin rasvoihin saadaan terveyshyötyä ja myös että maksan rasvoittuminen vähenee. Tällaisia tutkimuksia ovat mm. alla listatut. Kaikki tutkimukset eivät ole voilla tehtyjä mutta lähtökohtana on tyydyttynyt rasva vs muut, sillä voissa nimenomaan tuo rasvan tyydyttyneisyys on keskeinen juttu.
https://www.who.int/nutrition/publications/nutrientrequirements/sfa_systematic_review/en/
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4424767/
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29511019
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30006369
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15741262
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22492369
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24550191
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29844096
Oliko voin ja sydäninfarktin välinen tilastollinen yhteys mielestäsi jotain muuta kuin itsenäinen vuoden 2013 julkaisussa? Vai olisiko artikkelin päätelmissä voinut lukea: ”Runsas voin käyttö oli [itsenäisesti*] yhteydessä lisääntyneeseen sydäninfarktiriskiin.”
Vuoden 2018 julkaisussa ylimmässä neljänneksessä voita käytettiin 63 grammaa (mediaani) ja alimmassa neljänneksessä 4 grammaa päivässä. Näissä kahdessa julkaisussa vakioitiin hieman eri tekijöitä. Ravitsemusepidemiologiassa on harvoin määritelty etukäteen vakioitavat muuttujat (1) mikä on ongelmallista.
Voin käytöstä sairastavuuteen ja kuolleisuuteen on julkaistu havaintotutkimuksista tehtyjä meta-analyysejä (2,3).
1. Zeraatkar D ym. Methods for the Selection of Covariates in Nutritional Epidemiology Studies: A Meta-Epidemiological Review. Current Developments in Nutrition 2019;3:nzz104.
2. O’Sullivan TA ym. Food sources of saturated fat and the association with mortality: a meta-analysis. American Journal of Public Health 2013;103:e31-42.
3. Pimpin L ym. Is Butter Back? A Systematic Review and Meta-Analysis of Butter Consumption and Risk of Cardiovascular Disease, Diabetes, and Total Mortality. PLoS One 2016;11:e0158118.
* lisäys minun
N=1 Why black Swans matters by Dr. David Unwin
Minun, yksilönä, on hieman vaikeaa niellä lausetta ”Tutkimuksen kokonaismassa ratkaise”!
En ole keskipituinen, keskipainoinen, keski-ikäinen, keski-euroopasta enkä ”keskisairas”. Joten eikö tutkimus jonka massa voi olla pieni, mutta vastaa tarkasti juuri minun profiiliani, ole kaikkein paras tuloksiltaan juuri minun hoidon näkökulmasta?
Ei, sillä sen luotettavuus ei riitä. Hyväksymme tilastollisesti 5% virheen ja myös ihan sattumalta voi tulla erilaisia tuloksia joka kahdessakymmenessä tutkimuksessa.
Jos vain oma kokemus ja fiilis riittää, se voi jodenkin oireiden osalta olla riittävää mutta ei sairauksien hoidon osalta.
Jos otetaan tarkasteltavaksi menetelmä nimeltä Healthy kids of Seinäjoki tulokset, niin ne eivät tuoreen tutkimuksen valossa pidä paikkaansa. Ennen tätä tuoretta tutkimusta kyseisen mallin on väitetty puolittaneen lasten ylipainon, suositusten mukaiselle ruokavaliolla, liikunnalla ym. Nyt tieteellinen arviointi antaa tulokseksi, vain pientä liikettä puoleen ja toiseen painon suhteen.
Tarkemmin asiaa tietämättä, tutkimus julkaistaan virallisesti myöhemmin, niin voisi ajatella, että tutkimuksessa on ollut lapsia, joiden paino on puolittunut, mutta uudessa tutkimuksessa nämä puoliintumiset katoavat suuremman lapsijoukon myötä, joiden painon kehitys ei ole ollut yhtä suotuisa?
Kysymys, mitätöikö tuore tutkimus näiden painoaan pudottaneiden lasten kokemuksen kyseinen menetelmän toimivuudesta?
Tutkimukset on välillä mielenkiintoisia, ruotsalainen lchf guru todisteli dietin hyvyyttä tutkimuksella joka todisteli rasvan syönnin terveellisyydellä. No terveellisyys taisi olla 25 – 40 e%:n valillä. Taisi muistaakseni tulla palautusta luokkaa ettei sun natsat riitä tulkitsemaan, kyllä lchf tohtori tietää paremmin 🙂
Kylläpäs oli hyvin kirjoitettu artikkeli. Ihan sattumalta törmäsin tähän. Pitäneen lukea myös osat 1 ja 2 sekä muita vanhempia postauksia. Jään seuraamaan ehdottomasti.
”Hyväksymme tilastollisesti 5% virheen ja myös ihan sattumalta voi tulla erilaisia tuloksia joka kahdessakymmenessä tutkimuksessa.”
On esitetty hyvin arvovaltaiselta taholta (vrt. Stanfordin yliopston sekä lääketeiteen etä tilastotilanteen professori John Ionnides), että tämä näkemys on kovin optimistinen.
Liian korkea tilastollisen merkitsevyysen taso johtaa siihen, että lääketieteellisessä tutkimuksessa julkaistaan hyvin paljon merkityksettömiä tutkimuksia.
Ionnidesin vuonna 2005 julkaistu artikkeli on on lukemisen arvoinen: ”Why Most Published Research Findings Are False is the most downloaded paper in the Public Library of Science, and has the highest number of Mendeley readers across all science.”
https://journals.plos.org/plosmedicine/article?id=10.1371/journal.pmed.0020124
Juttu on tuttu eikä se ole ristiriidassa tämän artikkelin kanssa. Ioannidis on tullut tunnetuksi tahallisen kärjekkäistä kannoista, viimeksi tällä viikolla hän kertoi miten koronaepidemia pitäisi hoitaa. Voi arvata, että on väärin hoidettu.
Missä Ioannidis on tullut tunnetuksi ”tahallisen kärjekkäistä kannoista” ? Ja mikäli viittaat hänen STAT:issa julkaisemaan mielipiteeseen, niin missä kohtaa hän ”kertoi miten koronaepidemia pitäisi hoitaa”?