Jouni Jämsä esitti minulle 3.4.2018 blogikirjoituksessaan avoimen haasteen homeopatiasta. Haaste oli julkaistu toisen blogin vieraskirjoituksena.
Sisällöltään Jämsän haaste oli pääasiassa henkilöön kohdistuva ad hominem -hyökkäys, johon ei edes tarvitsisi vastata. Kirjoituksessa Jämsä esittää tulkintoja tavoitteistani ja toimistani blogaajana. Artikkeli oli siis myös aivan klassinen olkinukke-hyökkäys, eli minun suuhun laitetaan väitteitä ja sitten niitä kritisoidaan.
Tietenkään minulla ei ole mitään velvollisuutta vastata tuollaiseen blogissa esitettyyn julkiseen haasteeseen. Jo vuonna 2015 kirjoitin homeopatiasta tutkitun tiedon valossa mielestäni melko kattavasti ja neutraalisti, eikä mitään merkittävää uutta ole asiassa ilmennyt. Päädyin nyt kuitenkin siihen, että haluan tarjota lukijoilleni vastineen Jämsän väitteisiin.
Seuraavassa vastaan Jouni Jämsän väitteisiin kohta kohdalta. Jämsän teksti on kursiivilla.
Jouni Jämsä: Kirjoitatte Turun Sanomien terveys- ja tiede blogi-sivun reunassa asian näin: ”Kriittinen ajattelu ja omien aivojen käyttö ovat alikäytetty voimavara. Toivottavasti kirjoitukset stimuloivat lukijoiden uteliaisuutta ottaa asioista selvää ja vaatia terveysväitteiden esittäjiltä perusteluja ja näyttöä”.
Olen tässä asiassa kanssanne paljolti samaa mieltä: Käyttäkää ihmiset loogista ajattelua, ottakaa asioista selvää ja varsinkin käytännöstä, sillä lisääntyvä medikalisoituminen on iso- ja lisääntyvä ongelmamme.
Vastaus: Olen edelleen asiassa samaa mieltä. On hienoa, että yhdyt kantaani.
Jouni Jämsä: Arvoisan professorin muut blogijutut tai lukuisat kirjoituksenne mediassa eivät käsittele juuri tiedettä/ terveyttä/ järjenkäyttöä, vaan on enemmänkin: vihaa/ vainoa/ ammattirasismia. Viimeksi 13.3. Yle Tiedeykkösessä: areena.yle.fi haukuitte tyyliinne: ”homeopatian, lisäravinteet, ruokavaliot, biohakkeroinnit, ihmisten rahastamiseksi epäeettisin keinoin”. Minulle on jäänyt epäselväksi, mihin te tällä pyritte ja mikä on teidät tähän ajanut?
Vastaus: Blogikirjoitukset eivät tulekaan olla tiedettä. Tieteelliset kirjoitukset julkaistaan muualla, tavallisesti vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Blogini tavoite on popularisoida tiedettä ja avata tutkimushavaintoja selkeästi suomen kielelle. En tuo esille mielipiteitä, vaan sitä, mitä tutkittu tieto kertoo erilaisista terveysväitteistä. Se, että jotkut terveysväitteet osoittautuvat perättömiksi, on vain yksinkertainen tosiasia.
Väität, että olisin haukkunut mainitsemiasi asioita, vaikka todellisuudessa olen vain nostanut esiin tiettyjä näihin teemoihin liittyviä perättömiä terveysväitteitä. Hyökkäät siis viestin tuojaa vastaan ilman mitään kunnollista perustetta.
Jouni Jämsä: Kirjoituksenne aiheuttavat kyllä vihaa niin puolesta kuin vastapuolelta, mutta mitä sillä haetaan? Jos nämä hoidot ovat humpuukia, niin kyllä sairaat hakeutuvat nopeasti taas terveyskeskuksiin ja sairaaloihin potilaiksi – ei siihen tarvita toisia ammattikuntia tuomitsevia palopuheita. Ymmärrän kyllä, että vaihtoehdot syö lääkäreiden uskottavuutta, mutta tämä asenteennehan vain lisää sitä asetelmaa.
Vastaus: Minä en ole havainnut mitään vihaa. Pääasiassa neutraali tapani analysoida erilaisia terveysväitteitä on saanut myönteistä palautetta. Kysymys on pääasiassa siitä, onko eettistä rahastaa tiedetysti vaikuttamattomilla hoidoilla? Mielestäni ei. Ei ole väliä, onko vaikuttamattoman hoidon antaja lääkäri vai joku muu toimija. Mainitsemasi ”vaihtoehdot” eivät mielestäni ole uhka lääkäreiden uskottavuudelle.
Olen pahoillani, että olet kokenut tiedon jakamiseni hyökkäyksenä ja että se on synnyttänyt sinussa vihan tunteita. Toisaalta ymmärrän, että asemassasi koet homeopatia-kritiikin ikävänä.
Jouni Jämsä: Tuomitsette myös homeopatian ”todistamattomaksi uskomus-, ja lumehoidoiksi”. Kirjoittamissa jutuissanne ja haastatteluissa esiintyy niin paljon asiavirheitä, epäloogisuutta, että asiassa pitää käyttää nyt niitä aivoja:
Homeopatiasta on väitteistänne huolimatta lukuisia puoltavia tieteellisiä tutkimuksia (täältä löydät heti 12 kpl 2000 luvulta tieteellisiä-tutkimuksia-homeopatiasta ,sekä Nobel palkittujen arvioita homeopatiasta ja vähän muutakin). Ja mikä parasta, homeopatia toimii ympäri maailmaa myös käytännössä ja siksi ihmiset sitä niin paljon käyttävät. Homeopatia toimii yhtä hyvin myös eläimiin, joten vain Suomessa käytetystä ”uskomushoidosta” ei liene kyse.
Vastaus: On totta, että poimimalla löytyy myös tutkimuksia, joissa homeopatialla on havaittu jotain vaikutuksia. Mutta vastaavasti on myös totta, että aivan mille tahansa väitteelle voi poimia haluamiaan tutkimuksia (tutustu termiin: kirsikanpoiminta). Kun tutkimuksia tehdään tuhansia, pelkästään sattuman vaikutuksesta tulee aina poikkeavia havaintoja.
Homeopatia-tutkimuksia on julkaistu yli 5000 kpl. Tällä hetkellä käytettyjen tilastollisten kriteerien mukaan yksi kahdestakymmenestä tutkimuksesta antaa muista poikkeavan tuloksen, riippumatta siitä onko eroa vai ei. Periaatteessa tästä tutkimusmassasta voisi löytyä 250 homeopatiaa puoltavaa havaintoa, vaikka tehoa ei ole.
Olennaista on kuitenkin kokonaisnäyttö. Homeopatia on niitä harvoja uskomushoitoja, joiden osalta on olemassa massiivinen tutkimusnäyttö. Tämä kokonaisnäyttö on osoittanut, että homeopatia ei eroa lumehoidosta. Kokonaisnäyttöä on arvioitu usean maan asettamissa työryhmissä, joissa oli mukana myös homeopaatteja.
Sveitsissä vuonna 2005 asetettu asiantuntijaryhmä tuli siihen tulokseen, että homeopatian hoidollisista vaikutuksista ei ole näyttöä. Yhdysvalloissa kansanterveyslaitos NIH on todennut vuonna 2009 (päivitetty raportti 2013) että homeopatian tehosta ei ole näyttöä ja toi esille myös riskin valmisteiden sivuvaikutuksista.
Britanniassa hallituksen asettama tiede- ja teknologiakomitea tuli vuonna 2013 tulokseen, että homeopaattiset hoidot eivät ole lumetta parempia ja homeopatian perusteet ovat tieteellisesti mahdottomia. Australian neuvoa-antava elin terveyden ja lääketieteen asioissa, NHMRC, totesi raportissaan, että tutkimusnäytön perusteella homeopatia ei ole vaikuttava hoito yhteenkään tutkittuun 68 sairauteen.
European Academies Science Advisory Council (EASAC), joka edustaa 29 Eurooppalaista tieteen neuvostoa, totesi vuonna 2017, että homeopatia on huuhaata ja riski haittaan on merkittävä.
(Lisäys 9.4. lopullinen syyskuussa 2017 julkaistu raportti löytyy tästä: EASAC EASAC_Homepathy_statement_web_final. Siinä todetaan seuraavaa: ”Scientific mechanisms of action—where we conclude that the claims for homeopathyare implausible and inconsistent with established scientific concepts. Clinical efficacy—we acknowledge that a placebo effect may appear in individual patients but we agree with previous extensive evaluations concluding that there are no known diseases for which there is robust, reproducible evidence that homeopathy is effective beyond the placebo effect. There are related concerns for patient-informed consent and for safety, the latter associated with poor quality control in preparing homeopathic remedies.”)
Venäjän tiedeakatemia totesi vuonna 2017, että “homeopathy is dangerous ’pseudoscience’ that does not work” (lisäys 9.4. linkki alkuperäisen raportin englanninkieliseen tiivistelmään on tässä)
Homeopaattista hoidoista kannattaisi tutustua kahteen oheiseen tutkimuskatsaukseen aiheesta hyvin huolella. Ne löytyvät tästä ja tästä. Ainakaan niiden perusteella homeopatia ei voi olla tehokasta sen kummemmin ihmisten kuin eläintenkään hoidossa.
Ei ole väliä mitä jokin ”Nobel-palkittu” sanoo. Ei ole väliä mitä mieltä minä olen. Ei ole myöskään merkitystä, mitä mieltä Jouni Jämsä on asiasta. Vain tutkimusten kautta voi saada riippumatonta tietoa hoidon tehosta.
Jouni Jämsä: Ei kai mikään hoito myöskään menestyisi länsimaissa yli 200 vuotta uskomuksen voimalla ja kuuluisi monien EU-valtioiden terveysvakuutuksien piiriin? Homeopaattiset lääkkeet valmistavat lisäksi lääketehtaat ja myynti tapahtuu paljolti apteekeissa. Euroopassa on myös monia sairaaloita, joissa hoidetaan homeopaattisesti ja joissain vain homeopaattisesti, jne.
Vastaus: Valitettavasti on totta, että 200 vuoden aikana vaikuttamattoman uskomushoidon hävittämisessä ei ole onnistuttu. Mutta onhan joitakin toisia hoitoja annettu väitteiden mukaan jo tuhansia vuosia ja edelleenkin niitä käytetään tehon puuttumisesta huolimatta.
Keskeinen syy hitaaseen muutokseen lienee se, että päätökset erilaisista hoidoista ja niiden tarjoamisesta ovat poliittisia. Päätökset eivät perustu tieteeseen eikä tutkimusnäyttöön, sillä osa politikoistakin uskoo lumehoitoihin.
Ehkä nyt lopultakin näyttäisi tapahtuvan muutosta. Britanniassa julkisessa terveydenhuollossa ei enää korvata homeopaattisia hoitoja. Englannissa on homeopaattisten reseptien määrä pudonnut vuoteen 2017 mennessä peräti 97% ja niihin käytetty rahamäärä 93%. Koko Britanniassa vastaava vähenemä resepteissä on ollut 91%.
On mielenkiintoista seurata millainen vaikutus USA:ssa on NIH:n hyvin kielteisellä kannalla homeopatian käyttöön.
Mitä tulee homeopaattisten ”lääkkeiden” valmistamiseen, ei niitä valmisteta eikä vaadita valmistettavan lääketehtaissa. Käytännössä tuotteet ovat vettä, ilman teoriassakaan vaikuttavaa ainetta, joten niiden valmistaminen lääketehtaassa olisi ongelmallista.
Miten mitattaisiin vaikuttavan aineen määrä, kun ei tiedetä mikä se on ja miten se mitattaisiin? Veden epäpuhtauksiakin on tuotteessa enemmän kuin vaikuttavaa ainetta.
Niille, jotka pitävät edellistä kappaletta outona, eivätkä ole perillä homeopaattisten valmisteiden periaatteesta ja valmistamisesta, suosittelen lukemaan edellisen kirjoitukseni. Koko homeopatian teoria on täysin järjen ja luonnontieteen perusasioiden vastainen.
Jouni Jämsä: Homeopatia on lisäksi EU:ssa Direktiivin vahvistettua lääkehoitoa, jota valvovat Lääkelaitokset – kyseinen direktiivi löytyy Fimean sivuilta – siis direktiivillä vahvistettua Lääkehoitoa.
Vastaus: Direktiivi ei luokittele homeopaattisia tuotteita lääkkeiksi. Niiltä ei myöskään vaadita minkäänlaista näyttöä tehosta. Koko prosessin tavoitteena on pyrkiä huolehtimaan turvallisuudesta, varsinkin kun kysymyksessä on tuote, josta ei ole odotettavissa mitään tehoa.
Viime joulukuussa FDA julkaisi tiedotteen, jossa esitettiin riskianalyysiä homeopaattisille tuotteille, koska niihin on liittynyt merkittäviä haittavaikutuksia.
Jouni Jämsä: Homeopatia kuuluu myös useissa Keski-Euroopan maissa lääkäreiden koulukseen, yli 50 000 lääkäriä käyttää sitä vastaanotoillaan, ja käyttäjiä EU alueella on n. 100 000 000.
Vastaus: Esittämäsi väitteet tulisivat perustua johonkin lähteeseen. Tietääkseni missään Euroopan maassa homeopatia ei kuulu lääkäreiden koulutukseen. Toki jotkut lääkärit ovat sellaista koulutusta hankkineet.
Käyttäjäluvut vaikuttavat kovin yliarvioiduilta sillä vuonna 2012 National Health Interview Survey (NHIS), arvioi, että 5 miljoonaa aikuista ja 1 miljoona lasta käytti homeopaattisia tuotteita edellisenä vuonna USA:ssa. Toki tämä on suuri määrä mutta vain 1,5% väestöstä. Voisiko Euroopassa tilanne olla radikaalisti erilainen?
Jouni Jämsä: WHO viimeisessä strategiassaan 2014 who.int/medicines neuvoi taas kerran jäsenmaitaan helpottamaan: perinne- ja CAM-hoitojen saatavuutta, joita Suomessa yritetään vaikeuttaa tai jopa kieltää. WHO ei myöskään koskaan puhu uskomushoidoista.
Vastaus: WHO katsoo tilannetta koko maailman näkövinkkelistä. Kaikkialla ei yksinkertaisesti ole mahdollista tarjota väestölle vaikuttavaa hoitoa. WHO ei kuitenkaan kehottanut turvautumaan homeopatiaan vaan hyödyntämään perinteisiä hoitoja silloin, kun muuta ei ole tarjolla. Tätä kantaa voisi kyllä vahvasti kritisoidakin, sillä WHO näyttäisi ikään kuin luovuttavan mittavan haasteen edessä.
Jouni Jämsä: Lääkärin, saati professorin, ei pitäisi rakentaa mielikuvia vihaan ja valikoituihin tutkimuksiin. Homeopatiaa ei voi tutkia uskottavasti kaksoissokkotutkimuksin ja niihin vääriin tutkimuksiin usein vedotaan. Tiedostan itsekin homeopatian vaikean tutkimisen ja siitä syntyvät epäkohdat. Homeopatiassa lääke kun pitää löytää sairaan mukaan, ei sairauden, joten virheellisiä tutkimuksia tapahtuu paljon. Yksilölle lääkkeen valinta on homeopatiassa se kaikkein oleellisin ja sen kun taitaa, ovat näytöt selvät. Itsekin kaksi tutkintoa homeopatiassa suorittaneena, käytän lääkkeen valintaan usein vielä siihen kehiteltyjä mittauslaitteita. Asioita pitää siis tutkia aina oikein – ei Cd levystäkään löydy musiikkia mikroskoopilla.
Vastaus: Kuten edellä kuvasin, en ole rakentanut tulkintaani valikoituihin tutkimuksiin, saati sitten vihaan. Kantani perustuu siihen massiiviseen tutkimusmassaan, jota myös monen maan asiantuntijaryhmät ovat analysoineet.
Toinen väitteesi ”Homeopatiaa ei voi tutkia uskottavasti kaksoissokkotutkimuksin” on monella tapaa mielenkiintoinen.
Edellä vetosit 12 tutkimukseen 2000-luvulla. Tämän väitteen mukaan siis itsekin uskot, että homeopatiaa voisi kuitenkin tutkia? Vai tarkoitatko, että vain, jos tulos on homeopatiaa tukeva, se voidaan huomioida?
Olennaisempi seikka on kuitenkin se, että tosiasiassa homeopatiaa voi tutkia kaksoissokkokokeessa kuten mitä hyvänsä muutakin lääkehoitoa. Olen kuullut tuon virheellisen tulkinnan varsin usein ja on hyvä, että voin sen nyt oikaista.
Homeopatiassa kaksoissokkoasetelma tehdään niin, että homeopaatti valitsee hyvin yksilöllisesti tuon homeopaattisen hoidon, kuten kuvasit. Siinä vaiheessa, kun homeopaatti on jo päättänyt hoidon, puolet potilaista saa valitun hoidon ja puolelle potilaista hoito vaihdetaan vaikuttamattomaan lumehoitoon niin, että homeopaatti ja potilas eivät tiedä kumpaa saavat.
Mikä tässä nyt on niin poikkeavaa ja mystistä? Tällä tavalla nuo tehdyt tutkimukset ovat sokkoutettu ja niiden tulokset me tiedämme: Homeopatia ei eroa lumehoidosta.
Jouni Jämsä: Jos Juhani olet kuitenkin vielä siinä uskossa, että homeopatia perustuu: uskomus-, ja lumevaikutukseen ja minä kun olen asiantuntijana taas eri mieltä, niin tehdään käytännön koe:
Valitaan arkipäivän sairausryhmistä vapaaehtoisia ihmisiä tai eläimiä, joilla on diagnosoitu tulehdussairaus: astma, allergia, flunssa, colitis ulcerosa, väsymysoireyhtymä, välikorva-, poskiontelo-, virtsatulehdus tai muutoin tulehduskierteisiä. Otetaan molemmille vaikka kymmenen diagnosoitua, joita te hoidatte lääkehoidoilla ja minä immuniteettiä herättävällä homeopatialla.
Myöhemmin laaditaan hoidetuista sitten yhteenveto: miten he voivat, ovatko kuinka lääkkeettömiä ja tyytyväisä saamiinsa hoitoihin? Näin saamme tärkeän käytännön versus-tuloksen. Otan kyllä vastuun hoitamani ryhmän turvallisuudesta – minulla on pitkä hoitamishistoria ja tarjoamistani hoidoista laadittu vakuutuskin.
Jos homeopatialla hoidetut olisivatkin hoitojen jälkeen enemmän tyytyväisempiä/ parantuneempia/ lääkkeettömämpiä ja pysyisitte aiemassa ”uskomus”-kannassanne, niin sairaat uskoivat sitten homepaattia lääkäriä enemmän, tai:
Sitten myönnätte, että tulehdukselle altistunut keho voikin homeopatialääkkeiden avulla aktivoitua parantumaan monessa – ja haitaton-, kehoa tukeva homeopatia olisikin viisas lisä myös suomalaiseen lääkärikoulutukseen tai ainakin yhteistyö terapeuttien ja lääkäreiden välillä olisi potilaiden etu.
Vastaus: Ehdottamasi tutkimusasetelma olisi mahdollinen, vaikkakaan ei yhtä vahva kuin oikea kaksoissokkoutettu tutkimus, jonka edellä kuvasin. Ehdottamallesi tutkimukselle olisi ollut tilausta n. 200 vuotta sitten. Tässä vaiheessa tällaisella tutkimuksella ei ole minkäänlaista voimaa.
Mitä uskot tällaisen pienimuotoisen puuhastelun tuovan lisää jo aiemmin tehtyihin 5000 tutkimukseen verrattuna? Tutkimusnäyttö ei muutu siitä, että 10 suomalaisen potilaan tuntemuksia kyseltäisiin.
Jouni Jämsä: Jos taas ette halua lähteä tähän haasteeseen, olisi teidän sitten syytä lopettaa toisten ammattikuntien perusteeton vaino. Yhteiskunta ei ole kouluttanut teitä asemaanne hyväksikäyttäen tuomitsemaan ihmisiä, heidän valintoja tai kokemuksia – edes harrastuksenaan ja miksi te niin edes tekisitte? Ihmiset tulevat kyllä pyytämään apuanne, jos tuntevat tarvetta – siitä on hyvä lähteä.
Suurin osa elämästä ei ole suurten lääkeyhtiöiden todistamaa, mutta on silti totta. Valikoiduilla katsonnoilla tai -tutkimuksilla, eri koulukuntien tai ihmisten leimaaminen on myös tarpeetonta. Voitte saada harrastuksestanne Skepsis ry:tä palkinnon, toisilta asenteellisilta peukutusta tai opettaa professorina tulevia lääkäreitä vastustamaan luontaishoitoja ja ihmiset syömään vielä enemmän lääkkeitä, mutta ette saa silloin aikaan mitään hyödyllistä – siitä olen täysin varma.
Vastaus: Olen pahoillani, että koet vainoksi sen, että esitän tutkittua tietoa. Kaikille blogiani seuraaville on varmasti tullut myös selväksi, että en todellakaan aja lääketeollisuuden asiaa kirjoituksillani. En myöskään todellakaan pyri saamaan ihmisiä syömään enemmän lääkkeitä. Nämä ovat jälleen klassisia olkinukke-hyökkäyksiä, jossa kuviteltuja motiivejani vastaan hyökätään.
Olen vain kokenut velvollisuudekseni hyödyntää kallista koulutustani myös niin, että yritän esittää arkikielellä tutkimustietoa ja ottaa kantaa erilaisiin terveysväitteisiin. Useimmat lukijoistani eivät ole kokeneet sitä vainoksi tai tuomitsemiseksi. Voin kuitenkin ymmärtää, että analyysini ei aina miellytä kaikkia.
Menestystä ja terveyttä toivottaen,
Juhani
ps. Edellä kuvattu ns. avoin some-haaste tuntuu olevan nyt muotia huuhaa-blogeissa. Se muistuttaa klassista kysymystä: ”Joko lakkasit pahoinpitelemästä puolisoasi?” Vastasi niin tai näin, lopputulkinta on aina sama. 😉
Kommentointi on suljettu.