Syyskausi on taittumassa talveksi ja marraskuisesta synkkyydestä huolimatta taloyhtiön vuosi on saatettava valmiiksi. Samalla on pidettävä katse jo tiiviisti tulevassa. Taloyhtiöissä tämä tarkoittaa sitä, että hallitus jatkaa tulevan vuoden valmistelua ja arvioi omaa työskentelyään. Lisäksi hallitus vahvistaa seuraavan vuoden korjausohjelman ja tutustuu hankintasopimuksiin liittyviin hinnankorotuksiin. Huoltoyhtiö puolestaan valmistautuu tulevaan talveen, jotta arjen tehtävät saadaan hoidettua vaihtelevista olosuhteista huolimatta.
Taloyhtiön hallinnon muistilista:
- Hallitus aloittaa talousarvion valmistelun
- Hallitus arvioi omaa työtään ja tekee vuosisuunnitelman seuraavalle vuodelle.
- Seuraavan vuoden korjausohjelma vahvistetaan
- Yhtiön sopimuksiin ja niihin liittyviin mahdollisiin tiedossa oleviin hinnankorotuksiin tutustutaan (tärkeimpiä ovat isännöinti- ja huoltosopimukset + hallitus päättää hyväksyä tai olla hyväksymättä esitetyt korotukset, tiedustella mahdollisia perusteita korotusesityksille sekä tarvittaessa käynnistää neuvottelut mahdollisista korotuksista?)
Kiinteistönhoidon muistilista:
- Ajoluiskien ja räystäiden sulatus päälle
- Lumitöihin ja hiekoitukseen valmistautuminen mm. hiekka-astioiden täyttö
- Tarkastetaan valaistuksen toimivuus ja riittävyys talvea varten
- Lumityöt ja liukkauden poisto
- Katon lumikuorman ja jääpuikkojen muodostumisen seuranta. Tarvittaessa tilataan lumenpudotus ammattilaiselta
Asukastiedottamisen muistilista:
- Paloturvallisuus ja ohjeet tulipalon varalle (erityisesti joulun ajan ja uuden vuoden paloturvallisuus, mm. jouluvalojen ja kynttilöiden turvallinen käyttö)
- Palovaroittimien toiminnan tarkastus
- Ohjeet joulunajan jätteiden oikeaoppisesta lajittelusta (joulukuuset, paistorasvat, lahjapakkaukset)
Muuta ajankohtaista:
- Paloturvallisuusviikko 25.11.-1.12.
- Rahastointipäätös on tehtävä viimeistään sen tilikauden aikana, jolta laadittavaan tilinpäätökseen rahastointikirjaus tehdään. Kutsutaan tarvittaessa kokoon ylimääräinen yhtiökokous
Liputuspäivät marras-joulukuussa:
- 6.11. ruotsalaisuuden päivä
- 12.11. isänpäivä
- 6.12. itsenäisyyspäivä
- 8.12. Jean Sibeliuksen päivä eli suomalaisen musiikin päivä
Voimakasta loppuvuotta ja tunnelmallista joulun aikaa kaikkiin koteihin!
-Nanna Loiske