Ensi talvi tulee olemaan poikkeuksellinen. Suomen sähköntuotanto ei riitä kattamaan kovien pakkasten huipputehon tarvetta. Sähköpula ja siitä johtuvat tilapäiset sähkökatkot ovat epätodennäköisiä, mutta kuitenkin mahdollisia. Jokaisen olisi hyvä varautua lyhyihin sähkökatkoihin. Viranomaisten yleinen suositus on, että kotitaloudet varautuisivat niin, että ruokaa, vettä ja lääkkeitä olisi ainakin kolmen päivän tarpeiksi. Mahdollisen sähköpulan aiheuttamat katkot ovat kohdalle sattuessaan lyhyitä ja niiden varalle riittää, kun muistaa muutaman perusasian.
Vaikka katkoihin varaudutaan, on niiden todennäköisyys hyvin pieni. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa kulutushuippuihin välttämällä sähkön käyttöä kaikkein ruuhkaisimmilla tunneilla. Pörssisähköasiakkailla ohjaus tulee luonnostaan hinnan kautta, mutta kalliita tunteja kannattaa välttää myös silloin, kun oma hinta on kiinteä.
Sähköpulasta johtuvat sähkökatkot ovat kiertäviä ja kestävät yhdellä alueella yhdestä kahteen tuntia kerrallaan. Sähkökatkoihin voi varautua taskulampuin ja pitämällä puhelimen sen verran ladattuna, että selviää tarvittaessa pari tuntia. Kylmälaitteita ei kannata avata yhtään enempää kuin on pakollista. Pidemmän sähkökatkon aikana pakastimen alle on hyvä laittaa astia sulamisvettä varten.
Vedenjakelu ei keskeydy sähkökatkon ajaksi, mutta paine voi laskea. Vessan vetämistä ja etenkin suihkussa käyntiä tulee välttää, jotta viemärien tulvimiselta vältytään. Lyhyen katkon aikana riski tähän on kuitenkin pieni. Erityisen tarkkana kannattaa kuitenkin olla silloin, jos omassa taloyhtiössä on jäteveden pumppaamo.
Etenkin kerrostaloissa tieto tulevasta sähkökatkosta tulisi välittää nopeasti kiinteistöhuollolle ja hallitukselle. Tärkeintä olisi sulkea hissit ja antaa asukkaille aikaa ennakoida tuleva katko. On kuitenkin mahdollista, että katko tulee ensin, ja tiedotus seuraa perässä.
Matts Almgrén
Kirjoittaja työskentelee energiatehokkuuden ja korjausrakentamisen parissa Kiinteistöliitto Varsinais-Suomessa.
Vapaa-ajalla hän kuluttaa energiaa lähimetsissä pyöräillen ja palloa potkien.
