Sairauksien ehkäisyä pidetään yleisesti järkevänä ja myös kustannustehokkaana toimintana verrattuna siihen, että keskittyisimme vain hoitamaan jo syntyneitä sairauksia. Vaikka esimerkiksi
Lue lisää

Lue lisääKahdeksan pientä ja elävää, vielä kuuroa ja silmätöntä. Ne makaavat kuin makkarat pentulaatikossa. Alussa kuitenkin oli kaaos. Emo erehtyi istumaan
Lue lisää