Makuseutu

Ruoan tuottajat kohtasivat kesällä Okrassa Oripäässä – Suomen suurimmat maatalousmessut

Kesällä Okra-maatalousnäyttelyssä rikottiin kävijäennätyksiä. Yhteensä 81 000 maaseudusta kiinnostunutta tutustui näyttelyyn neljänä päivänä.

Kiinnostuneet pääsivät tapaamaan mm. maatalouskoneiden valmistajia, panosten ja rehun myyjiä sekä raaka-aineiden jalostajia sekä maasueudun kehittäjiä. Moni viljelijä kävikin juttelemassa esimerkiksi Turun yliopiston Brahea-keskuksen LiMuKe-hankkeen ständillä, jossa sai tietoa ja neuvoja likaisen maatalousmuovien kierrättämiseen.

Okran tunnelma on kesäiseen maaseutuun sopien tapaan leppoisa. Voisi sanoa, että osallistujajoukko edusti merkittävää osaa elintarvikeketjun alkuvaiheen avainhenkilöitä eli ruoan tuottajia.

Tapahtuma tarjoaa puuhaa ja ihmeteltävää kaiken ikäisille. Moni kiipesi traktorin koppiin ihailemaan avautuvaa maisemaa. Uteliaat pääsivät seuraamaan hevosnäyttelyä. Mietin, että maatalouden parissa työskentelee henkilöitä, ammattiryhmiä, koneita ja eläimiä, jotka voivat jäädä huomiotta kaupunkilaiselta.

Sen sijaan huomioni kiinnittyi tapahtuman ruokatarjoiluihin. Latoinkin merkille, että jatkossa Okran kaltaisessa tapahtuamssa lähiruoka ja siitä viestiminen antaitsisi saada enemmän huomiota. Myös kasviproteiinit voisivat näkyä vahvemmin – onhan Varsinais-Suomi eläintuotteiden lisäksi vahva kasviproteiinin tuottajamaakunta.

Tapahtuma on upea voimannäyte kaikilta okralaisilta ja lähiseudun asukkailta. Seuraava Okra järjestetään 3.-6.7.2019 Oripään lentokentällä. Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita.

Kuitenkin ennen ensi kesää satoa korjataan valtakunnallisesti Osta tilalta! -päivänä 15.9.2018. Ajattelin piipahtaa ainakin kahdella tiloista, jotka löytyvät täältä: https://ostatilalta.fi/hae-tiloja/kartalla/ Tule sinäkin!

Kesäterveisin, Vilja