15.1.-15.2. käynnissä olevassa Onneksi on ohra -reseptikisassa halutaan löytää innostavia tapoja käyttää ohraa ruoanvalmistuksessa kotikeittiöissä ja nostaa ohran arvostusta herkullisena ja kestävänä suomalaisena raaka-aineena.
Onneksi on ohra –kampanja käynnistyi elokuussa perinteisen suomalaisen raaka-aineen, eli ohran, arvostuksen nostamiseksi. Kampanja avattiin ohrapuurojulistuksella ja joulun alla kampanja kehotti keittämään joulupuuroksi herkullista ohrapuuroa.
Nyt kampanja järjestää kaikille avoimen reseptikilpailun parhaiden ohrareseptien löytämiseksi! Kilpailussa etsitään erityisesti luovia, uusia käyttötapoja, mutta myös herkullisia, mahdollisesti perinteeseen nojaavia ja suotta unholaan painuneita reseptejä, tähän hetkeen päivitettyinä
Kilpailuajan päätyttyä valitaan 20 parasta reseptiä kisaamaan finaalipaikoista, joista kuusi parasta jatkaa finaaliin. Voittajat valitaan Logomossa finaalissa maaliskuun puolivälissä, tuomaristossa mm. ruoka- alan uranuurtajat Aki Wahlman ja Riikka Mantila. Teresa Välimäki toimii tilaisuuden vetäjänä. Pääpalkintoina voittajalle on luvassa ohrapitoinen elämysilta kahdelle ja finalisteille tuotepalkintoja!
Lisätietoja kilpailuun osallistumisesta: www.vs-lähiruoka.fi/onneksionohra
Kilpailun järjestävät Laitilan Kulttuurin tuki ry, Kuluttajat ruokaTalouden keskiössä -hanke ja Vastuullista proteiinia pöytään -hanke. Kilpailun sponsoreina toimivat Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, MTK, Laitilan Kaupunki ja Kieku.
