Makuseutu

Mestarin opissa -Resepti mansikoita ja sabayonkastiketta

Minulla oli mahdollisuus päästä oikean mestarin oppiin loihtimaan kesäherkkuja – ja tietysti tartuin mahdollisuuteen. Mansikkaviikko on nyt käynnissä, eikä muutenkaan syitä tuoreiden mansikoiden hankkimiseen kesällä tarvita.

Tuoreet mansikat
Tuoreet kotimaiset mansikat – nyt niitä taas saa. Kuva: TY/VARRU

Tuoreet mansikat ovat herkullisia ihan sellaisenaankin, mutta niistä on mahdollista loihtia myös monenlaisia jälkiruokia illallispöytiin. Minulle kerrottiin, että yksi ranskalainen klassikko on kuorruttaa mansikat kuohkealla ja täyteläisellä sabayon kastikkeella, joka syntyy helposti vesihauteessa kypsentäen. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee.

[resepti]

Mansikoita ja sabayonkastiketta

Sabayon kastike:

keltuaisia
sokeria
valkoviiniä tai marsalaa

Mittaa teräskulhoon saman verran keltuaisia, sokeria ja viiniä. Käytä mittana puolikasta kananmunan kuorta. Yhtä ruokailijaa kohden tulee yksi keltuainen ja puolikas munankuorellinen kutakin raaka-ainetta.

Vatkaa ainekset vesihauteessa kuohkeaksi sabayoniksi. Valmis kastike on kuohkeaa, vaaleaa väriltään ja se ei enää maistu kananmunalta.

Annostele sabayon-kastike halkaistujen mansikoiden päälle

Halutessasi voit vielä gratinoida kastikkeen uunin grillivastuksen alla tai kaasupullolla.
[/resepti]

Ja nam, valmista tuli!

Mansikat
Mansikoita ja sabayonkastiketta.

Mansikkaisin terveisin,
Vilja

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *