Makuseutu

Kuva: Johanna Mattila

Lähiruokasafari vei nuoret ruoan tuotannon äärelle

Keväinen aamu valkeni aurinkoisena Taalintehtaan yllä, kun joukko 7. luokkalaisia kokoontui lähiruokasafarille. Lähiruokasafarilla nuoret tutustuivat lähialueen maatalousyrityksiin, nykypäivän maatilan toimintaan sekä ruoan tuotantoon ja alkuperään. Tiedon lisääminen on tärkeää. Ainut tapa vaikuttaa tulevaisuuden kuluttajien valintoihin ja muovata kulutuskäyttäytymistä vastuullisempaan suuntaan, on kuluttajien tiedon lisääminen. Mikä voisi olla parempi keino kuin vierailla lähialueen yrityksissä?

Villapossuja, ruusunterälehtijuomaa ja makeaa simaa

Ensimmäisenä safarin kohteena oli Vestlax Mellangård, jossa kasvatetaan villapossuja eli mangalitzoja. Suomessa mangalitzan kasvattajia on vielä melko vähän, mutta tuotannon ennustetaan kasvavan osana vastuullisen lihan kulutuksen lisääntymistä. Erityisesti ravintolat arvostavat mangalitzan lihaa, jonka rasvakoostumus luo sille herkullisen maun. Kesäkautena erilaisten grillituotteiden kysyntä kasvaa ja myös alueen mökkiläiset piipahtavat tilalla ostamassa tuotteita. Opiskelijoita kiinnosti luomutuotanto ja keskustelua syntyikin siitä, minkälainen ero luomulla ja tavanomaisella lihan tuotannolla on.

Nuoria kiinnosti tavanomaisen lihan tuotannon ja luomun ero. Kuvassa on yrittäjä Kasper Lindroos. Kuva:Johanna Mattila

 

Taimet olivat jo hyvässä kasvuvauhdissa. Kuvassa on chilin taimia. Kuva: Johanna Mattila

 

Anders Abrahamsson on 9.ssä polvessa Kullas Gårdin yrittäjä. Tila on ollut suvun omistuksessa jo 300 vuoden ajan. Kullas Gård on erikoistunut vihannesten ja kasvisten, varhaisperunan sekä viljojen viljelemiseen. Lisäksi tilalle on vastaperustettu leipomo, jossa paistuu maukkaita juureen leivottuja leipomotuotteita.

Vaikka ulkona luonto vasta heräili kevääseen, niin Kullas Gårdin kasvihuoneessa taimet olivat jo hyvässä kasvussa. Jokainen oppilas sai valita itselleen muutaman taimen kotiin kasvatettavaksikin. Suosituin taimi oli ylivoimaisesti vesimeloni. Toivottavasti moni saa positiivisen kokemuksen itse tuotetuista hedelmistä sadonkorjuun hetkellä.

Kuningattaria kirjekuoressa ja lähipuutarhan herkkuja

Rosendalen tilalla mehiläiset alkavat pikku hiljaa heräämään talviuniltaan. Mehiläiset keräävät mettä lähialueen kukista ja tuottavat herkullista hunajaa asiakkaille. Opiskelijoita kiinnosti pölyttäjien rooli luonnossa ja monelle tulikin pienenä yllätyksenä pölyttäjien roolin merkitys ja vaikutukset ruoan tuotantoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Hauskana yksityiskohtana yrittäjä Solveig Friberg kertoi, että mehiläispesän kuningattaren voi tilata netistä. Kuningatar saapuu perille postin mukana kirjekuoressa.

Tilalla maisteltiin monenlaisia hunajatuotteita. Suosikkimaistatettava tuote oli hunajapohjainen energiajuoma, joka sisälsi vettä, hunajaa sekä sitruunamehua. Kaikki ovat luonnon omia raaka-aineita. Ajatus itsetehdystä energiajuomasta sai suurta kannatusta ja uskonpa, että useampi kokeili reseptiä kotona jo samana iltana.

Björknäs trädgårdin kasvihuoneissa oli silmänkantamattomiin tomaattirivejä. Tomaattien lisäksi kasvihuoneissa kasvoi paprikaa, erilaisia salaatteja sekä kurkkuja. Opiskelijoiden mielestä hämmästyttävintä oli, että tomaatit oikeasti poimitaan käsin eikä työtä teekään robotti. Niinpä, arkipäivän ruoan tuottaminen taitaa monelle nuorelle ja miksei vanhemmallekin olla melkoisen vieras asia.

Kasvihuoneessa oli silmänkantamattomiin tomaattirivistöjä. Kuva: Johanna Mattila

 

Söderlångvik Gård on merkittävä omenantuottaja Suomessa. Yrityksen vuotuinen omenan satotavoite on puoli miljoonaa kiloa. Omenan viljely vaatii kastelua ja puiden leikkaamista sekä muiden hoitotöiden tekemistä. Tilalla sijaitsee myös paljon mehiläispesiä varmistamassa keväällä puiden pölyttämisen. Tästä saatu hunaja onkin suuressa arvossa.

Iloinen puheensorina käy bussissa kun matkaamme takaisin koululle. Jokaiselta lähiruokasafarin maatilalta on kerätty raaka-aineita, joista valmistetaan kotitaloustunnilla upea lähiruokamenu. Ruoka maistuu paremmalta kun sillä on kasvot ja tarina mausteena.

Lisätietoja:
Kuluttajat ruokaTalouden keskiössä –hanke
https://soderlangvik.fi/fi/
https://www.facebook.com/vestlaxmellangard
http://www.kullasgard.fi/
http://www.bjorknas-tradgard.fi/fi/
https://soderlangvik.fi/fi/