Hyönteisruoka otti vastikään ison harppauksen eteenpäin kun maa- ja metsätalousministeriö päätti sallia hyönteisten pääsyn kotimaisille elintarvikemarkkinoille. Alkuperäisen jutun voi lukea täältä.
Päätöksellä Suomi liittyi harvojen edelläkävijämaiden joukkoon, joissa hyönteiset tunnustetaan osaksi tulevaisuuden ruuantuotantoa ja joissa kuluttajalla on entistä paremmat mahdollisuudet kestäviin valintoihin. Päätöksen mukainen kahden vuoden siirtymäaika käytännössä mahdollistaa hyönteisruuan tuottamisen ja jalostamisen elintarvikkeina ja samalla hyönteisala saadaan elintarvikevalvonnan piiriin. Kenties merkittävin seikka on, että kehitys voi nyt tapahtua aidosti kuluttajien ja markkinoiden ehdoilla.
Elintarviketieteiden seuran alajaosto ATJ (aistinvaraisen tutkimuksen jaosta) juhlisti päätöstä Turussa 19.9. Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa – kuinkas muuten kuin hyönteisruuan merkeissä. Jaakko Korpela kertoi mitä MMM tulkinnan muutos Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksesta käytännössä tarkoittaa ja hyönteiskokki Topi Kairenius johdatteli hyönteisruuan makuihin muun muassa kotimaisista sirkoista, jauhopukin ja mehiläiskuhnurien toukista valmistetuilla maistiaisilla.
Pöydän ympärillä istui hieman jännittynyt ja hyvin innostunut kolmenkymmenen hengen joukko Elintarviketieteiden seuran aktiiveja seuraamassa Topin kokkailuja ja kuuntelemassa esille aseteltavien naposteluannosten esittelyä. Kohta kuitenkin tila täyttyi innostuneesta puheensorinasta ja annoskipot tyhjenivät kiivaaseen tahtiin.



-Vilja
Turun yliopiston ja Luken 2 vuotinen yhteishanke Hyönteiset ruokaketjussa on juuri päättymässä. Tästä projektista voi lukea lisää täältä.