Makuseutu

Elintarvikepakkauksia maailmalta

Brändi, asenne ja itseanalysointi osana tulevaisuuden ruokakulttuuria

Me elintarvikealasta kiinnostuneet ihmiset tiedämme, että Suomen tavoitteena on kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2020 mennessä. Kansainvälisesti tarkasteltuna kysynnän trendit ovat meille suotuisat ja tuotteillemme on kysyntää. Tarvitsemme kuitenkin vielä paljon lisää vientituotteita, tuotevalikoimaa sekä vientiyrityksiä.

Osallistuin keväällä INNOTORI-hankkeen ja Finnish Food innovations- ohjelman työpajaputkeen ja tiedonhankintamatkalle Lontooseen. Matkan punaisena lankana oli havainnoida Britannian markkinoiden tuotekehityksen ja – konseptoinnin asiantuntijoita, tutustua ja hankkia ideoita uusiin tuotekonsepteihin ja pohtia nykyisten tuotteiden räätälöintiä ja vientimarkkinoita. Matkan järjestäjänä toimi Finnish Food Innovation-ohjelma.

Ruoka puhuttelee meitä nykyään ehkä enemmän kuin koskaan – niin hyvässä kuin pahassa. Kilpailu on kovaa ja tuotteet sekä yrittäjät kilpailevat olemassaolostaan. Uusia tuotteita etsitään ja syntyy koko ajan. UK:n markkinoilla niin yrittämisessä kuin tuotteessa asenne oli tärkeintä! Eläkeläinenkin voi olla bisneksessä mukana eikä iällä tai sukupuolella ollut väliä – yksinkertaisuus oli ratkaisevampaa.
Tärkeimpiä oppeja matkalta oli kuluttajien käyttäytymisen muuttuminen vuosien varrella: Itselle sopivia tuotteita ollaan valmiita hakemaan useista eri kaupoista. Myös ravintoloiden ja kauppojen välinen suhde on murtumassa ja kaupat ovat alkaneet tarjota kuluttajille kahviloita, viinibaareja ja ruoka-annoksia.

Viinibaari Waitrose-ruokakaupan yhteydessä. Kuva: Terhi Pohjanheimo

Epätavalliset ainesosat trendikkäitä

Tuotekehityksen kannalta tarkasteltuna voimme Lontoota peilaten ottaa mallia ainakin terveellisten raaka-aineiden korostamisesta, funktionaalisuudesta, helppoudesta, ympäristönäkökulman huomioimista ja brändäyksestä. Erilaisia trendejä on olemassa paljon ja tällä hetkellä muinaiset viljat, gluteenittomuus, juurekset, siemenet ja kasviproteiinit olivat merenelävien ohella pop – punajuurta unohtamatta, josta Lontoon markkinoilla oli tullut uusi lehtikaali. Erikoisten ainesosien korostaminen on tärkeää ja ihmisillä pitää olla mahdollisuus myös maistaa tuotetta, sillä jalkauttaminen luonnollisesti lisää myyntiä. UK:n markkinoiden asiantuntija Pirjo Kontio-Blunt kertoi, että vain 10 % kuluttajista lukee pakkauksen sisällön ja siihen kulutetaan aikaa sekunti. Silti kaikki faktat on kerrottava gluteenittomuudesta, vegaaniuudesta ja niin edelleen lähtien.

UK:n markkinoilla olevia punajuurituotteita Kuvat: Terhi Pohjanheimo

Kuluttaja kokeilee ja rakentaa itselleen sopivan dieetin

Kuluttajien tietoisuus ja itsediagnosointi on korostunut ja ainesosien hyväksyttyjä terveysväitteitä ei sovi unohtaa markkinoissakaan. Tulehdustiloja pyritään itse ehkäisemään ja erilaisia ruokavalioita kokeillaan rohkeammin. Tuotteen ominaisuuksien korostaminen on osa brändiä: tämä tekee suolistolle hyvää, tästä ruoasta tänään elinvoimaa iholle ja hiuksille, huomenna puhdistumiseen ja niin edelleen. Terveellisyys tarkoittaa eri kuluttajille kuitenkin eri asioita, eikä yleisiin ohjeistuksiin luoteta, vaan tieto haetaan itse. Pienille yrityksille tämä voi tarkoittaa mahdollisuutta.

Välipalaistuminen

Välipalakulttuurin nousu – snackification – on tullut jäädäkseen. Raaka-aineiden ja tuotteiden pitää olla helposti saatavilla, valmistettavissa ja nautittavissa. Snacking & go ja meal deal –tyyliset konseptit nähdään kiireiseen elämään ratkaisuna: Kerää koko ateria tai ota vain jälkkäri – valinnan teet sinä!
Vihreät arvot, eettisyys ja pieni hiilijalanjälki ovat puhuttaneet meitä ruoan ympärillä jo pitkään. Rinnalle on noussut vaihtoehtoisia tuotteita esimerkiksi lihalle ja vegaanien tuotevalikoima on kasvanut huikeasti ja hyönteiset nähdään yhtenä tulevaisuuden proteiinilähteenä. Hävikkiongelma on myös pyritty kääntämään voitoksi ja saataville on tuotu kakkoslaatuiset kasvikset. Innovaatioita ruokahävikin vähentämiseen oli jo kehitetty. Ostamassasi tuotteessa oli parhaimmillaan teksti: tässä on käytetty sellaisia kasviksia, jotka eivät kelvanneet kaupan hyllyille.

Jännittävä tarina tai tuote myy

Me suomalaiset olemme edelleen kovin vaatimattomia. Vaikka osaamme nykyään olla avoimemmin ylpeitä omista tuotteistamme ja puhtaista raaka-aineistamme, emme varmasti ole tehneet tämän osalta työtä vielä tarpeeksi. Kaikki lähtee tarinasta, sillä tarinat puhuttavat ja koskettavat. Oman tuotteen brändäys lähtee etiketistä, paketista ja logosta lähtien. Tuotekehityksessä olennaista on huomioida sen käyttäjä. Kun kehitetään tuotteita, mietitään aina sen tarkoitusta. Tämän kertomista kuluttajalle ei sovi unohtaa.

-Vilja

Lisätietoja:
Tekstin pohjana on käytetty FUTURE 2025-työpajojen materiaaleja, jotka löydät täältä.

Lisätietoja Innotori-hankkeesta ja Finnish Food Innovation-ohjelmasta