Moskova yllättää siisteydellään jo lentokentällä. Etukäteen olemme kuvitelleet naapurimaan pääkaupungin olevan kiehtova, mutta hieman likainen ja rähjäinen, erittäin ruuhkainen, aavistuksen vaarallinen sekä melko töykeä Villi Länsi.
Seikkailumme Venäjän halki alkaa siis Kremlin ja Punaisen Torin kaupungista, Moskovasta. Olemme lentäneet Sheremetjevon kentälle Air Balticin siivin Turusta. Kahdesti Yhdysvaltoihin matkustaneena, ennakkoluuloisesti Venäjän tulliviranomaisiin suhtautuvana, odotan maahanpääsyn kestävän täälläkin suht kauan ja joutuvamme rajalla vastailemaan viranomaisten mitä ihmeellisempiin kysymyksiin.
Toisin kuin Atlannin taa mentäessä, kukaan ei ole kiinnostunut olemmeko tulossa maahan osallistuaksemme terroristi-iskuun tai salamurhahankkeeseen, eikä olemmeko olleet mukana Natsi-Saksan tuhoamiskomissiossa. Viranomaisille riittää passimme, viisumimme ja maahantulokortti, jota tulee säilyttää mukana koko reissun ajan.
Ukrainalainen taksikuskimme innostuu kuullessaan meidän olevan suomalaisia. Hänellä on sukulaisia maastamme. Kuski kyselee matkareittiämme. Baikal-järvelle menosta hän suorastaan riemuitsee ja kehoittaa uimaan tässä maailman syvimmässä ja myös erittäin kylmässä järvessä. Veteen pulahtaminen auttaa lapsettomuuteen ja parantaa lähes kaikki sairaudetkin, kuskimme kertoo ja tarinoi paljon muutakin, jota emme kielimuurin takia ihan ymmärrä. Matkamme Hotel Novoteliin Mendelevskajalle ei ole edes pahasti ylihintainen, selviää myöhemmin.
Ensimmäinen kosketus venäläiseen ruokaan tulee pikaruokapaikan Borsch-keitosta. Parin euron hintaisen keiton punajuurissa ei ole säästelty. Kuten ei valkosipulissakaan. Kyytipoikana toimiva olut on maltaisen pehmeää. Tarjoilija tosin ei ymmärrä auttavaa venäjääni eikä sujuvampaa englantianikaan, mutta elekieli toimii täälläkin. Jälkiruuaksi käymme katuruokakojussa. Muhkea, rahkainen marjapiirakka näyttää juuri niin hyvälle kuin maistuukin.
Ennen Venäjälle matkustamista olen ollut yhteydessä Moskovassa asuvaan Alexander Malioukoviin, johon tutustuin hänen opiskellessaan Åbo Akademissa. Alexander, tai venäläisittäin Sasha, on luvannut esitellä kaupunkia minulle ja matkakumppanilleni Mikalle. Sydämelliset Sasha ja vaimonsa Julia vievät meidät syömään aivan loistavaan armenialaiseen ravintolaan U Burchoon sekä Moskva-joki risteilylle ja cocktaileille kaupungin kattojen ylle Majakovskajan aukion laidalla sijaitsevan Peking Hotellin Time Out-baariin.
Sasha ja Julia opastavat meitä metron käytössä ja kertovat kaupungin käytänteistä. ”In Moscow, almost every car is taxi”, tokaisee Julia ja kävelee keskelle kuusikaistaista tietä 200 ruplaa eli noin neljä euroa kädessään. Saammekin heti kyydin. Noustessamme autosta jokirannassa, Sasha näyttää paikan, johon Annuska kaatoi auringonkukkaöljyn Bulgakovin kirjassa Saatana saapuu Moskovaan, tai itseasiassa kirjan nimi on sekä venäjäksi että englanniksi Mestari ja Margarita.
Joelta päin kaupunki on kaunis. Pietari Suuren muistomerkki tosin kaikessa suuruudessaan ja tummuudessaan on mahtipontisen pelottava. Etukäteen ajattelemaamme likaisuutta ja nuhruisuutta emme onnistu parin päivän aikan näkemään missään muuallakaan. Emme kylläkään vierailumme aikana käy virallisesti 11,5 miljoonaa ja epävirallisesti 15 miljoonaa asukasta omaavan metropolin laitamilla.
Illan päätteeksi suuntaamme vielä Konserttitalon Cafe Tsaikovskiin syömään leivoksia ja kakkua sekä juomaan teetä. Moskovassa, kuten muuallakin Venäjällä, on lukuisia cafeterioita jotka ovat auki jopa yö neljään. Venäläiset pitävät makeasta ja matkamme edetessä huomaamme olevan ihan normaalia käydä keskellä yötä ”pullalla ja kaffella”. Tottuneena suomalaiseen kahvilakulttuuriin, jossa cafeteriat sulkevat kuudelta, tämä tuntuu aluksi hieman oudolta. Toisaalta, en moiti suomalaista käytäntöä, tässäkin taitaa päteä kysynnän ja tarjonnan laki – on jotenkin vaikeaa kuvitella Suomea, jossa viisikymppiset liikemiehet kävisivät leivoskaffeilla keskellä yötä, kuten Venäjällä.
Herätessäni kauniiseen auringonpaisteeseen on Mika jo käynyt lenkillä juoksemassa Kremlin ympäri. Kaupunkiin näin hieman enemmän tutustuneena Mika valistaa minua kertomalla Kremlin itseasiassa tarkoittavan linnoitusta ja niitä olevan useassa vanhemmassa kaupungissa, eikä vain Moskovassa.
Leninin mausoleumi on kiinni, joten suuntaamme toiseen Punaisen Torin laidalla sijaitsevaan monumenttiin eli GUM-tavarataloon, joka valmistuessaan vuonna 1893 oli Euroopan suurin. Itseasiassa GUM on katettu kauppakeskus, jonka lähes 250 metrinen julkisivu kätkee sisälleen lukuisia luxusbrändien liikkeitä. Tänne saisi helposti tuhlattua muutaman kuukausipalkkansa verran rahaa. Onneksi olemme Venäjän matkamme ajan reppureissaajia, joiden rinkassa ei ole liikoja tilaa, joten edes kiusausta shoppailuun ei juurikaan tule. Luottokortin saldoa täällä tehtyjen ostosten jälkeen emme edes haluaisi ajatella, mutta parhaan näköinen ostari ikinä, luonnehdimme GUMia.
Illansuussa palaamme Time Out-baariin, jonka ystävällinen Bar manager Egor Stepanov esittelee meille tämän näköalaltaan Tornin Ateljee baaria muistuttavan ravintolan drinkkilistaa. Listan juomat on jaoteltu kellon ja päivänkulun mukaan aamiaisajasta auringonlaskuun ja Violet Timeen eli hetkeen, jolloin taivas on purppuraa. Ravintolaa molemmin puolin kiertävät terassit – toinen auringonnousulle ja toinen auringonlaskulle, opastaa Egor ja kertoo hotellin rakennetun viisikymmentäluvulla, mutta näköalabaarin olleen vielä 2000-luvun alkupuolella popduo t.A.T.u.n studiona.
Kuten kaikkialla Venäjällä, tässäkin baarissa on tarjolla ruokaa. Egor tuo eteemme naposteltavaksi Mikan mielestä maailman parhaita oliiveja sekä juuressipsejä ja tomaatilla, apiloilla ja retiiseillä päällystettyä leipää. Tarinoimme baarikulttuurista. Pietarista kotoisin oleva Egor vertailee kotikaupunkiaan ja Moskovaa – Pietarista löytyy enemmän pubeja ja klubeja sekä pieniä paikallisia baareja, Moskovassa taas on useampia cocktailbaareja sekä trendikkäitä, japanilaista ruokaa tarjoilevia ravintoloita.
Moskovassa liikkuu enemmän rahaa, joten ravintoloissakin on Pietaria kalliimpaa, mutta pietarilaiset ovat vieraanvaraisempia. Moskovassa ihmiset ovat kiireisempiä ja käyvät illan aikana useassa baarissa näyttäytymässä, valaisee Egor kaupunkien eroja.
Molempien kaupunkien baarimestarit seuraavat mitä maailmalla tapahtuu ja matkustavat paljon. Näin baarimestarien ammattitaito välittyy asiakkaillekin taidolla tehtyjen klassikkococktailien ja kuuminta hottia olevien drinkkien muodossa.
Maistuvia, maailmaluokan cocktaileja siemaillessa ja maisemia sekä auringonlaskua ihaillessa kohotamme maljan tapaamillemme sydämellisille ihmisille sekä Moskovan paraatipuolen kasvoille.
-Tanja
