Hörppyi ja herkkui

Maanantaina kisataan Turun drinkkimestaruudesta

Turkulaiset ravintola-alan ammattilaiset kisaavat jälleen kaupungin parhaasta drinkistä.

Maanantaina 23.5. Bar 4:ssä eli Nelosessa mitellään Åbo Open -drinkkikisassa siitä, kuka tekee kaupunkimme parhaan juomasekoituksen. Jo seitsemättä kevättä peräkkäin järjestettävän kilpailun finaaliin itsensä ovat tällä kertaa selvittäneet kymmenen turkulaista salin puolen ammattilaista. Hörppyi ja herkkui -blogi esittelee nyt kolme heistä:

 

Anniskelukahvila Tiirikkalan Jarno Venho
Ensimmäisissä drinkkikisoissaan Åbo Openissa mittelevä, 38-vuotias Jarno Venho veikkaa olevansa kilpailijoista vanhin.

– Ekaa kertaa lähden kokeilemaan kisaamista näin vanhoilla päivilläni. On kyllä ihan jees fiilis! Tiirikkalassa olen päässyt taas perehtymään drinkkeihin ja juomakulttuuriin laajemminkin, välillä muitakin ravintola-alan töitä tehnyt Venho taustoittaa.

– Kisajuomassani maistuu ja näkyy Tiirikkalan henki sekä yrttisyys, kuvailee Vähätorin ravintoloitsijoihin kuuluva Venho drinkkiään.

 

Tårgetia ja Tårgetin Piazzaa edustava Riikka Juhola
Niin ikään ensimmäistä kertaa kilpaileva Riikka Juhola kertoo pienen kisajännityksensä kuuluvan asiaan.

Oikeakätinen Juhola loihtii tulevana maanantaina kilpailujuomansa vasemmalla kädellä, sillä parisen viikkoa sitten leikattu oikea ei ihan kestä vielä.

Juholalla on kokkitausta, ja hän lupaakin keittiön vakutteiden näkyvän myös juomassaan. Juhola on hyödyntänyt keittiötaustaansa drinkeissä aiemminkin, sillä esimerkiksi viime joulun välipäivinä ravintola Kaskiksen tiloissa toimineen Kaskizzio pop up -cocktailbaarin House Martini -juomissa olleet oliiviöljyhyytelöt olivat Juholan käsialaa.

 
Freelancer Henri Karlsson
Turun mestaruutta hakee myös kaksi vuotta sitten kisan voittanut Henri Karlsson. Hän lähtee mielellään mukaan uudelleenkin.

– Näissä kisoissa on hauska, rento ja leppoisa meininki, joten miksen kisaisi samalla – tulisin joka tapauksessa paikalle kannustamaan muita, Karlsson toteaa hyväntuulisena.

Tavoitan Karlssonin puhelimitse kesken tämän kisavalmistelujen, ja miehen keittiössä porisee tulevaan kisajuomaan yhtenä aineosana kuuluva kotitekoinen siirappi.

– Juomani tulee olemaan freesin kesäinen ja sen makumaailmasta löytyy kauden tuotteita, suostuu Karlsson paljastamaan ennakkoon.

– Åbo Openissa ei ole turhaa jäykkyyttä vaan fiilis on sairaan hyvä, tervetuloa siis kannustamaan meitä kilpailijoita, Karlsson kehottaa.

 

 

Åbo Open 2016 finalistit:

Long Lay Chi, The Cow
Jonathan Holmberg, Karu Izakaya
Ida Jansson, Bar 4
Riikka Juhola, Tårget
Henri Karlsson, Freelancer
Joni Koski, Venus Nightlife
Ossi Lemmetty, The Cow
Jarno Venho, Anniskelukahvila Tiirikkala
Miika Virtanen, Bar 4
Laura Vähätalo, Logomo Kitchen

 

Åbo Open -drinkkikisa Turun parhaasta drinkistä maanantaina 23.5.2016 kello 18 alkaen Bar 4:ssä (Kristiinankatu 4). Kilpailun järjestävät yhteistyössä Bacardi-Martini Finland, Suomen Baarimestarien ja Kannattajien Kerho FBSK sekä Bar 4. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on tarkoitettu täysi-ikäisille.

-Tanja