Krasnojarsk – Makuja maailman pisimmän junaradan varrelta, osa 4

Maantieteellisesti jossain Bangladeshista reippaasti pohjoiseen sijaitsee Krasnojarsk, venäjäksi ??????????. Saavumme tähän Itä-Siperian miljoonakaupunkiin vietettyämme Siperian radalla eli junassa Jekaterinburgista Krasnojarskiin kaksi yötä ja yhden päivän, yhteensä 37 tuntia.

Olemme siis reissanneet viisentuhatta kilometriä kotikaupungistani Turusta itään. Jenisei-joki virtaa voimakkaasti – joessa on muuuten yksi maailman suurimmista vesivoimaloista – ja sataa vettä.

Rautatieasema on kaunis ja koristeellinen. Itseasiassa kaikkien venäläisten kaupunkien rautatieasemat ovat arkkitehtuurisesti upean näköisiä. Kaupunki vain vaikuttaa kovin synkältä. Ja neuvostoliittolaiselta. Tuntuu, että viimeistään nyt olemme kovin kaukaa kotoa.

Ihan parhaalta tuntuu päästä hotellissa suihkuun. Junassa ei siis ole ollut mahdollisuutta peseytyä kunnolla. Tripadvisorin vinkkien perusteella valitsemamme Hotel Doma Classic on erittäin siisti ja viihtyisä sekä kävelymatkan päässä rautatieasemalta.

Suihkun raikkaina lähdemme etsimään ruokapaikkaa. Kaupungissa on erittäin paljon pankkeja ja apteekkeja, mutta toisin kuin Turussa, nämä eivät ole baareja. Kävelemme pitkään näkemättä yhtään ravintolaa tai baaria.

Lopulta kysyn kahdelta teini-ikäiseltä hiphopparilta ruokapaikkaa, josta saisi muutakin kuin burgeria. Pojat, huomattuaan ettemme oikein puhu toistemme kieltä, lähtevät meille oppaaksi.
Noin kilometrin käveltyämme osoittavat he meille kellarin ovea ja kylttiä ????????.

Ravintola osoittautuu amerikkalaistyyliseksi. Ruoka täälläkin, kuten muissakin Venäjän matkamme aikana vierailemissamme ravintoloissa on erittäin hyvää. Ja Suomeen verrattuna myös edullista.

Palaamme rautatieasemalle ostamaan liput loppumatkamme juniin. Rautatieaseman ystävällinen virkailija ei puhu sanaakaan englantia, mutta haparoiva venäjäni sekä lappuni, johon olen kirjoittanut venäjäksi kaksi lippua Irkutskiin ja kaksi lippua Vladivostokiin, auttavat meidät pitkälle. Ongelma tulee vastaan maksaessamme luottokortilla. Virkailija päivittelee jotakin ja kutsuu myös kaksi kolleegaansa vierelleen ihmettelemään.

Ihmettelyä kestää melko pitkään, kunnes tajuamme maksupäätteeen vaihtoehtojen credit ja debit olevan virkailijoille vieraita, sillä kyrillisten kirjainten sijasta luotto- vai pankkikorttivalinnat näkyvätkin näytöllä meidän aakkosillamme kirjoitettuna.

Lopulta, ymmärrettyämme virkailijoiden hämmennyksen aiheen saamme selitettyä heille meidän tietävän mistä on kysymys. Saamme myös lippumme ostettua kaikien kolmen virkailijan nauraessa ja pudistellessaan päätään. Ilmeisesti odottomaton ongelma kuitenkin hieman uuvutti rouvia, sillä meidän jälkeemme laittavat he lapun luukulle ja vetäytyvät takahuoneeseen.

Iltakävelyllä löydämme paitsi Leninin patsaita, myös Irkku-baarin. Noin kaikki muut baarit ovatkin sunnuntai-iltana kiinni tai vain niin piilossa, ettemme onnistu niitä löytämään.

Tilaamme oudohkon makuisen ja näköisen Irish Coffeen, mutta mieleenpainuvin asia Krasnojarskista tulee kuitenkin vastaan Harat’s Irish Pubin ulkopuolella. Baarin edessä päivystää mies, jonka auton niskatuet ovat taatusti persoonallisia.