Hörppyi ja herkkui

Juodaanko Valko-Venäjällä valkovenäläisiä eli kolme pientä tarinaa drinkistä

Hyvä ruoka ja hyvät viinit – ne luovat paratiisin maan päälle, totesi aikoinaan Ranskan kuningas Henrik IV (1589-1610). Näitä paratiiseja tai suomalaisittain mansikkapaikkoja ja makumuistoja, meillä jokaisella on useita. 

Toinen innostuu samppanjasta ja cocktaileista, toisen mielestä taasen perinteinen koskenkorva tilkalla kevytcolaa on paikallaan, kun aloitetaan juhlimaan.

Sanotaan, ettei makuasioista voi kiistellä, mutta samalla ne maut herättävät suuria tunteita ja varsinkin herkullisia muistoja. Näinä karanteenin aikoina, kun emme pääse matkustamaan ja luomaan uusia elämyksiä, on paikallaan palata herkullisiin hetkiin ja juovuttaviin juomiin, jotka melkein saivat tanssimaan kadulla. Niin ja tietenkin myös aavistuksen oudoimpiin makukokemuksiin.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka – kotimaassa tuttuna ajateltu ruoka tai juoma saattaakin reissatessa olla jotain aivan muuta. Maailmaan mahtuu paljon makuja siis.

Muutamia vuosia sitten istuimme iltaa Cognacin kaupungissa silloisten baarimestarikollegojeni kanssa. Konjakin jaloa juomaa siemaillessamme keskustelimme cocktaileista, jotka ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti, mutta eri maissa valmistetaan eri tavoin.

Silloinen työkaverini Antti totesi valkovenäläisen olevan juoma, jonka kaikki tuntevat ja jota kyseisestä baaristakin varmasti saisi. Aloin kinaamaan vastaan ja väitin, etteivät ehkä tiskin takana tietäisi, mistä on kyse.

Aikamme kinattuamme löimme asiasta vetoa, jonka johdosta lähdin tiskille tilaamaan tätä Suomessa vodkasta, kahvilikööristä ja maidosta sekoitettavaa drinkkiä.

Baaritiskin takana ollut nainen oli kovin epäileväinen tilaukselleni. Aineosat ja lasimallin ilmoitettuani tämä tarjoilija halusi lämmittää maidon, sillä eihän kukaan kylmää maitoa juomaansa haluaisi. Myöskään ehdotukseni lasivalinnaksi ei saanut innostunutta vastaanottoa vaan daami esitteli valinnakseen valikoimansa viinilaseista snapsilaseihin.

Kun loppujen lopuksi sain juoman ja vein sen pöytäämme iloiten vedon voittamisesta, tuli kyseinen tarjoilija, kapakan kokki sekä kaksi asiakasta seuraamaan viereemme, kuka hullu juo tuollaista sekoitusta.

Toinen samaan drinkkiin liittyvä muistoni on New Yorkista, jossa illan päätteeksi päädyimme vielä yömyssyille erääseen bilebaariin. Hetken mielijohteesta keksin tilata ’one white russian, please’. Baarimestari kaatoi isohkoon lasiin puolet vodkaa ja puolet kahvilikööriä. Varovasti kysyin tältä, miksei juomassa ole laisinkaan maitoa. ’No eihän siihen mahdu enempää, kun siinä on jo niin paljon viinaa’, sain tyhjentävän vastauksen. Ja totta, juomasta ei alkoholia puuttunut.

Kolmannen kerran sama valkovenäläinen oli mielessäni Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä.

Pitäähän täällä ainakin kokeilla valkovenäläisen tilaamista, kun ollaan kerran paikan päällä, tuumailin ja tilasin drinkkini selittäen samalla venäjän ja englannin sekoituksella, miksi halusin kyseisen juoman. Hotellini baarimestari ei ymmärrettävästi seurannut laisinkaan ajatuksenjuoksuani, sillä Valko-Venäjä on sekä englanniksi että venäjäksi Belarus eikä White Russian.

Sain kuin sainkin juomani, mutta sen kansainvälisen version, jossa vodkan ja kahviliköörin lisäksi on kermaa ja joka tarjoillaan normaalisti cocktaillasista. Tässä hotellissa baarimestari noudatteli newyorkilaisen kollegansa mittoja – juoma oli meidän mittapuun mukaan tripla eli sisälsi kaksitoista senttiä alkoholia. Kuorrutettuna kermalla.

Kolme pientä tarinaa valkovenäläisestä ja kaikki kovin erilaisia kuin mihin me Suomessa olemme tottuneet siis. Seuraavalla kerralla toisenlaisia makumuistoja.

-Tanja

Teksti ja kuvat:

Tanja Raunio

2 kommenttia

  1. Ammoin lomamatkalla Bulgariassa tilasin ruokaryypyksi paikallista rakia. Tarjoilija varmisti kolmeen kertaan, että oli kuullut oikein. Kun olin tämän vahvistanut, hän lähti tuskaisesti huokaillen täyttämään toivettani. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan kaksi lasia, joissa oli hoieman kellertävää ja sillä hetkellä hieman itseänikin epäilyttänyttä juomaa. Tarjoilija nyökkäsi ja sanoi jotain sellaista, minkä tulkitsin pahoitteluksi ja poistui. kun katsoin taakseni, näin keittiön ovella puolen tusinan ihmisen uteliaat kasvot. Sanoin puolisolle, että nyt tuo liemi juodaan ilmeenkään värähtämättä, maistuu miltä maistuu. Niinpä sitten skoolattiin ja liemi huiviin, eikä maistunut mitenkään erityisen pahalta, päinvastoin, jos sellasita viina nyt sitten kaikkien mielestä voi olla. Lopuksi kumarsin lasi kädessä keittiön suuntaan ja ovelta kuului suuri huokaus, kun poruka lähti töihinsä. Ruoka viini olivat myös erinomaiset, eli mukava kokemus oli tuo kaikkiaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *