Hörppyi ja herkkui

Bar4:n Tom Kiviselle Turun drinkkiherruus

kivinen_åboopen
Kuva: Jaana Vainio

Turku sai viime sunnuntaina uuden drinkkimestarin Bar4:n ravintoloitsija Tom Kivisen voittaessa Åbo Open -drinkkikilpailun.

Voitto oli Bar4:lle jo kolmas peräkkäinen, sillä Kivisen ja Sakari Mäkisen Nelosena tunnettu drinkkibaari vei voiton kovatasoisessa kisassa myös viime- ja toissavuonna.

Tänä vuonna kilpailijat olivat panostaneet erityisesti juomien esillepanoon ja koristeluun, kertoo makutuomaristossa vaikuttanut Bacardi Martini Finlandin brand ambassador ja kouluttaja Jarkko Issukka.

Moni oli selkeästi hakenut drinkkiinsä innoitusta keittiön puolelta, Kärkikolmikko olisi pärjännyt isommissakin kilpailuissa. Juomien makumaailmat olivat tasapainoisessa balanssissa, jatkaa Issukka.

Kivinen itse näkee voittonsa salaisuutena drinkkinsä, jonka maku yllättää juojan.

– Halusin yhdistellä kesän makuja kesäisellä salaatilla ja laaturommilla. Juomani on suht makea, joten kompensoin sitä suolalla.

– Oliiviöljyn keksin mukaan, koska halusin tuoda keittiöstä baarin puolelle raaka-aineen, jota ei kovinkaan paljon drinkeissä nähdä ja joka tuo juomaan ruokaisaa suutuntumaa, taustoittaa Kivinen voittojuomaansa.

Kivinen on ennenkin tuonut keittiön makuja menestyksekkäästi juomaansa, sillä
mandariinin, mantelin ja porkkanan liitto siivitti Kivisen ykköspallille kansallisessa kutsukilpailussa.
Lue myös juttu Kivisen voittoisasta mandariinidrinkistä tästä.

kivisenoliivijuomat
Kuva: Marika von Schöneman

Illan erikoisin tarjoilutapa nähtiin kisassa toiseksi tulleella Anniskelukahvila Tiirikkalan Sebastian Wärnströmillä. Wärnströmin drinkki nimittäin tarjoiltiin löylykauhasta, joka oli aseteltu koivuvihdan ja kuivajään päälle.

saunavihdat
Kuva: Marika von Schöneman

Juoman lisäksi kilpailijoita rankattiin paremmuusjärjestykseen esiintymistaitojen perusteella. Parhaan esiintyjän palkinnon pokkasi Nicke Lundgren, Bar4.

Esiintymistaitoja arvioinnut Turun Sanomien ruokasivujen tuottaja ja ruokakirjailija Heli Nieminen toteaa ettei tehtävä ollut helppo, sillä usealla kilpailijalla oli omat vahvuutensa.

– Ylipäätään oli ilo nähdä erilaisia esiintymistyylejä ja työskentelytapoja, viime vuonna kilpailun makutuomaristossa istunut Nieminen kertoo.

– Lundgrenin esiintymisessä oli huumoria sekä pilkettä silmäkulmassa. Lungrenin työskentelyssä näkyi myös vankka ammattitaito, kuvailee Nieminen.

Hopeaa tiukassa kisassa nappasi Sebastian Wärnström Anniskelukahvila Tiirikkalasta
Nicke Lundgrenin saadessa parhaan esiintyjän palkinnon lisäksi pronssia.

Parhaana kannattajajoukkona palkittiin Nightlife Venuksen väki.

alinanjuoma
Kuva: Marika von Schöneman

Kuudetta kertaa järjestetyn Åbo Open – drinkkikisan järjestivät Bacardi Martini Finland yhteistyössä Suomen Baarimestarien ja Kannattajien Kerhon FBSK:n ja Bar4:n kanssa. Drinkkikilpailussa noudatetaan euroviisuperiaatetta eli kisan voittaja saa Åbo Openin seuraavana vuonna omalle työpaikalleen. Ensi vuonna Turun parhaasta drinkistä kisataan siis jälleen Bar4:ssä.

Åbo Open -drinkkikisan voittajat kautta aikojen:

2010 Joonas Kauhanen, The Monkey
2011 Suvi Myllylä, Cup&Pint ja Kerttu
2012 Antti Suhonen, The Cow
2013 Sakari Mäkinen, Bar4
2014 Henri Karlsson, Bar4
2015 Tom Kivinen, Bar4

Lue lisää Åbo Openista ja katso Tom Kivisen voittojuoman resepti: Åbo Openin voitto Tom Kiviselle.

Tästä pääset lukemaan viime vuoden Åbo Openista:

Åbo Open – kuka tekee Turun parhaan drinkin?

Kuinka kaupungin paras drinkki valittiin

– Tanja