Ristiveto

Yritä hetki ymmärtää sitä, joka sinua eniten ärsyttää #joulukirkko

Vanhempi toivoo lapselleen hyvää. Vanhempi pyrkii suojelemaan lastaan asioilta, jotka ovat tuottaneet itselle kipua, ja tarjoamaan lapselle asioita, jotka ovat olleet itselle hyväksi. Viime viikkoina ja vuosina on käyty paljon keskustelua lasten uskonnonvapauden, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen koululaitoksen välisestä suhteesta. Tätä keskustelua käyvät aikuiset, joilla on takana omat kokemuksensa kirkosta, koulusta ja uskonnosta. Monilla heistä on takanaan voimakkaita kokemuksia. 

Tässä ei ole kyse pelkästään uskonnosta, vaan uskonnosta ja vallasta. Joku on joskus sanonut, että eniten pahaa maailmassa on tehty hyvän nimissä. Pakottaminen ei koskaan toimi, ainakaan pitkässä juoksussa. Vanhemmuus on opettanut minulle elämästä, että joskus on viisainta antaa periksi omasta näkökulmastaan ja harkita jotain muuta. 

Tässä maassa on merkittävä joukko ihmisiä, jotka omien kokemustensa perusteella kokevat uskonnon haitalliseksi. Heillä on lapsuudesta ja nuoruudesta kokemuksia siitä, miten heidän ajatuksensa on lytätty, on pakotettu, painostettu ja peloteltu. He eivät ole kiusallaan hankalia, eivätkä he myöskään ole kieltämässä kenenkään uskonnon harjoitusta. Erityisen huomattavaa on, että monen ikävät muistot liittyvät auktoriteettihahmoihin: opettajiin, pappeihin, vanhempiin. Ihmisiin, joilla on ollut suuri valta lapsen yli. Uskonnottomat vanhemmat nostavat näkyviin sen kiusallisen tosiseikan, että kaikki eivät tässä yhteiskunnassa enää sitoudu kristilliseen uskoon.

Tässä maassa on myös merkittävä joukko ihmisiä, joille henkilökohtainen usko on elämän merkittävä voimavara. He ovat saaneet turvallisen, luottavaisen ja lämpöisen uskonkokemuksen. Usko kannattelee heitä halki elämän myrskyjen. Heidän on vaikea ymmärtää, että jonkun toisen kokemus on hyvin erilainen. He eivät ole tahallaan hankalia.

Näen myös suuren joukon ihmisiä, joille luterilainen kirkko ei ole koskaan aiheuttanut kovin voimakkaita kokemuksia. Vuodenkierrossa ja elämänvaiheissa mukana kulkeneet hetket ovat olleet keskimäärin mukavia traditioita. Näiden ihmisten on ehkä vaikein ymmärtää sitä kiivautta, jota keskustelussa näkyy. Nämä ihmiset kysyvät, mitä se nyt haittaa, tai puhuvat perinteestä. 

Uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta harjoittaa omaa uskontoaan tai olla harjoittamatta mitään uskontoa. Jeesus kunnioitti ihmisten vapautta. Hän kutsui ihmisiä seuraamaan itseään. Hän kysyi sokealta: Mitä tahdot minun tekevän sinulle? Hän ei pakottanut tai vaatinut ketään tekemään mitään. Hän voitti ihmisten sydämet kuuntelemalla näiden tarinoita, kohtaamalla heidät aidosti. Keskustelemalla, koskettamalla, huomioimalla. 

Avainasemassa on selkeä kommunikointi. Seurakunnan toimijoiden tulee tietää, pitävätkö he tunnustuksellista tilaisuutta uskontoa harjoittaen vai kertovatko yleisesti tästä katsomuksesta, jonka nimi on evankelis-luterilaisuus. Koulujen tulee kysyä ja viestiä koteihin ja yhteistyöseurakuntaan siitä, minkä tyyppisestä tilaisuudesta on kyse. Minua kylmää edelleen tilanne, johon jouduin vuosia sitten. Koululta pyydettiin joulukirkkoa, ja sovimme virret ja muun ohjelman. Rehtorin alkusanoista selvisi, että kyseessä olikin koulun virallinen joulujuhla. On vain hyvä, ettei tällaista pääse enää käymään. Ihmisellä tulee olla etukäteen tieto siitä, millaiseen tilaisuuteen on menossa.

Kaikessa tässä on kyse myös vallasta. Suuri kipu koetaan silloin, kun oma kokemus kielletään tai sivuutetaan täysin auktoriteetin toimesta.  Silloin, kun ihminen pakotetaan toimimaan vastoin omia arvojaan. Silloin, kun hänen kokemustaan ei uskota. Siksi uskonnottomien pakottaminen kirkkoon ja näistä asioista vääntäminen on niin haitallista. Mitä arvoa uskollamme on, jos ihmiset pitää pakottaa sen luokse? 

Sinikka Pietilä , Maskun seurakunnan nuoriso- ja rippikoulutyön johtava pappi

6 kommenttia

  1. Kiitos Sinikka!
    Emme me hankalat vanhemmat todellakaan ole hankalia, koska haluamme kiusata uskovia, vaan koska meihin sattuu, kun oma lapsemme istuu pommisuojassa lukemassa lehtiä joulujuhlan ajan. Ja eristetään muidenkin, pitkin vuotta tapahtuvien uskonnollisten tilaisuuksien vuoksi pois joukosta. Koska lapsi itse ei halua osallistua, mutta opettajat eivät vähää välitä sopiiko tilaisuudet kaikille.

    Joskus toivonut että lapseni pääsisi juttelemaan kanssasi, oppiakseen, ettei ihan kaikki ev.lut-ihmiset ole lapsille ilkeitä tahallaan. Ettei kaikkien tavoitteena ole: ”usko, tai itke ja usko – tai opettele edes valehtelemaan ja näyttelemään että kuulut joukkoon”. Että osa on ihania ja ajattelevia, ymmärtäviä ja kaikkia kunnioittavia. Kiitos Sinikka että olet!

    1. Kiitos Fiinu kauniista sanoistasi! Kuulostaa todella kurjalta nuo kokemukset :(.

  2. Hienoa kuulla että kirkon piirissäkin löytyy ymmärrystä meitä uskonnottomia kohtaan. Omat lapsuudenkokemukseni kirkosta menevät enemmän siihen ”ihan ok” -kategoriaan mutta olen kuullut useista tapauksista joissa kokemukset ovat kaikkea muuta kuin ihan ok. Tänä päivänäkin näitä tilanteita tulee eteen monille uskonnottomille. Leimataan hankalaksi jos erehtyy pyytämään tai jopa vaatimaan että noudatettaisiin lakia kaikkien kohdalla, myös vähemmistöjen. Toivon että kirjoittajan ajatusmaailma saisi enemmän jalansijaa evankelis-luterilaisessa kirkossa, etenkin piispojen keskuudessa. Eräänkin piispan puheet uskontoallergiasta kun ovat omiaan hankaloittamaan niin uskonnottomien lasten kuin aikuistenkin elämää.

    1. Onhan se hankalaa muuttaa totuttuja käytäntöjä, varsinkin jos muutos tulee täysin itsen ulkopuolelta. Jos ei yhtään ymmärrä, miksi asia on toiselle kovin tärkeä, on helpompi leimata hankalaksi, kuin myöntää, että omissakin joukoissa on ehkä tehty virheitä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *