Ristiveto

Yhteistä uskonnonopetusta kaikille?

Vuosia sitten tein nuorisotutkimukseen väitöskirjahaastatteluja. Muuan kirkonpolttoyrityksessä mukana ollut nuorimies hätkähdytti muistikuvallaan koulun uskonnon opetuksesta: ”En kuulunut kirkkoon. Minä olin niitten tuntien aikana välinevarastossa”.

Vastaus jäi vaivaamaan. En tiedä, keneltä oli jäänyt nuoren miehenalun uskontokasvatus koulussa hoitamatta. Nyt ajattelen, että tapaus itsessään oli käytännön kannanotto suomalaiseen uskonnonopetuskeskusteluun, johon minunkin olisi varmaan pitänyt sanoa jotain jo aikoja sitten.

Uskontotunneilla on suomalaisen koulun alkutaipaleelta alkaen opetettu uskontohistoriaa, muita uskontoja ja elämän arvoja, oikeaa ja väärää. Arvoaineena uskonto on ollut usein muutospaineessa, myrskyn silmässä. 1980-luvulla uskontokuntiin kuulumattomuus ja tunnustuksellisuuden kritiikki tuotti kouluihin tunnustuksettoman uskonnonopetuksen ja uskonnon rinnakkaisaineeksi elämänkatsomustiedon. Vapaa-ajattelijain Liitto katso tuolloin, että elämänkatsomustieto tulisi olla oppiaine vain uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille.

Kansainvälisen valitusprosessin ja vahvan suomalaisen uskontokeskustelun jälkeen samoja asioita alettiin suomalaisissa kouluissa lakisääteisesti opettaa uskontokuntaperustaisesti eri oppilaille erikseen. Opetettiin ja opetetaan ”omaa uskontoa” – kuitenkin tunnustuksettomasti. Täsmällisempi ilmaisu olisi varmaan: halutaan opetettavaksi ilman käännyttämisen pelkoa. Monissa opettajanhuoneissa on käyty uskonsotia. Toisissa ihmetelty, miksei enää ”saa” virsiä laulaa. Perinteinen joulukuvaelma on vaihtunut epämukavuuksien tuottamisen pelossa muuhun, tonttutanssit jääneet.

Tilanne on kouluissa käytännössä haastava. Lain mukaisesti ja vanhempien pyyntöjen perusteella on perustettava eri rinnakkaisryhmiä, jos koulusta löytyy kolme samaan uskonnonopetusryhmään sopivaa lasta. Uskonnon kohdalla vanhempien on rastitettava erikseen uskontokunta. Määritellään erikseen, minkälaiseen perusopetukseen lapsi saa ja ei saa osallistua. Näin uskontokunta vertautuu allergiaan tai sairauteen, joka estää yhteisen osallistumisen. Ammattitaitoisten uskonnonopettajien löytymistä ei ole voitu käytännössä kaikille erillisryhmille edellyttää.

Olemme kasvattaneet uskontoallergian, kun oppilaat on peruskoulussa eroteltu vuosia uskontokuntaisuuden mukaan. Tasa-arvoisen vähemmistöjen kohtelun näkökulma on tärkeä, mutta sitä varten ei tarvita erillisiä opetusryhmiä. Tarvitaan keskustelevaa ja monipuolista uskonto- ja aatekasvatusta. Tarvitaan uskontojen lukutaitoa.

Ruotsissa kouluissa opetetaan kaikille luokille yhteistä uskontotietoa.

Mekin tarvitsemme kaikille yhteisen katsomusaineen, jonka tarkoituksena on antaa kaikille oppilaille yleisiä ja yhteisiä valmiuksia uskonnollisen ja aatteellisen ajattelun tunnistamiseen, ymmärtämiseen ja tulkintaan.

Siten ettei kukaan löydä itseään erilaiseksi tuomittuna tarvikevarastosta.

5 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus muuten, mutta uskonto etunenässä meneminen on hieman liioiteltua. Suomessakin on yli neöjännes uskonnottomia. Uskontotieto ei näiden uskonnottomoen tapoja ja käsityksiä selitä. Kaikille yhteinen maailmankatsomustieto olisi parempi kaikille yhteinen oppiaine, missä kaikki katsomulset huomioitaisiin.

  2. ET-oppilaat saavat paremmat lähtökohdat kuin uskonto-oppilaat, ET sisältää laaja-alaisemmin tarpeellisia oppeja mm. suvaitsevaisuuteen. Sikäli soisin kaikkien oppilaiden päätyvän ET-tunneille.

  3. Ruotsin malliin ei ole Ruotsissa kukaan tyytyväinen. Eikä muutos ole nyt ajankohtainen muutenkaan, kun päätökset tuntijaosta on vastikään tehty vuosiksi eteenpäin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *