Mikä on uskonnon harjoittamista? Olen ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen, miten eri tavoin ihmiset kokevat uskonnolliset tilaisuudet ja toimet. On varmasti inhimillistä, että tulkitsemme ja koemme asioita eri tavoin. Olemme silti nyt kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisessa tilanteessa, kun tismalleen sama toiminta eli virren laulaminen yhteislauluna määritellään yhdessä tilanteessa uskonnon harjoittamiseksi ja toisessa tilanteessa ei-uskonnon harjoittamiseksi.

Koronatilanteen jälleen kerran synkentyessä on AVI säätänyt seuraavaa:

”AVI:n antamissa kokoontumisrajoituspäätöksissä on määritelty, että yhteislaulutilaisuudet (Kauneimmat joululaulut) ovat yleisötilaisuuksia, joita rajoitukset koskevat. Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallisen sisällön yhteislaulu muodostaa. Tästä syystä myös Kauneimmat joululaulut ovat kokoontumisrajoitusten piiriin kuuluvia yleisötilaisuuksia, vaikka ne järjestettäisiin kirkossa. Kauneimmissa joululauluissa otetaan käyttöön koronapassi silloin, kun ne ylittävät 50 osallistujan rajan.” ( 18.11.2021 Ohjeita Varsinais-Suomen seurakunnille (KJL) | Turun arkkihiippakunta)

Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksissa lauletaan yhdessä Suomen Lähetysseuran kustantaman joululauluvihkosen lauluja. Samassa tilaisuudessa kerätään kolehti Lähetysseuran työlle ja kerrotaan siitä. Vihkosen lauluista valtaosa, ellei kaikki, on sanoitusten puolesta määriteltävissä uskonnollisiksi ja mukana on myös virsiä.

Ymmärränhän minä, että Avin tavoitteena on rajata massatapahtumia ja yhdessä laulaminen on koronan leviämisen kannalta suurimpia riskitoimintoja, mitä yhdessä voi tehdä. Uskonnollisia tilaisuuksia ei saa koronapassilla rajata, joten yhteislaulutilaisuuksien määritteleminen ei-uskonnollisiksi on toimiva tapa hallita Kauneimmat Joululaulut- tilaisuuksien kävijöiden rokotuskattavuutta. Sisäistä vastustusta minussa herää kyllä sen edessä, että valtion virallinen toimija AVI näin eleettömästi toteaa tietyt seurakuntien tilaisuudet ei-uskonnollisiksi. Onko tämä raja todella AVIn määriteltävissä?

On myös loogisesti ja käytännön kokemuksen mukaan täysin virheellistä pitää Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksia ei-uskonnollisina tilaisuuksina. Loogisesti virheellinen tämä määritelmä on siksi, että monissa tilanteissa virsien laulaminen määritellään uskonnon harjoittamiseksi. Koulujen suhteen opetushallitus on linjannut, että yksittäisen virren laulaminen ei vielä tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista. Kuitenkin monet täysin uskonnottomat kokevat virsien laulun aina kategorisesti uskonnon harjoittamiseksi, kuten kantelupukki.fi sivustolla todetaan: ”Virsi on laulettu rukous. Sen laulaminen on uskonnon harjoittamista.” Kauneimmat joululaulut- tilaisuus edustaa juuri sellaista uskonnon harjoittamista, jolle vaaditaan kouluissa uskonnotonta vaihtoehtoa esimerkiksi edellä mainitulla nettisivulla. Käytännön kokemuksen mukaan taas monet kauneimpiin joululauluihin osallistuvat kokevat tilaisuudet uskonnon harjoittamiseksi. Ehkä ”kevyeksi” tai ”turvalliseksi” sellaiseksi, mutta kuitenkin joulun hengellisen sanoman liepeillä herkistely pyhässä kirkkotilassa on monelle hyvin tärkeää. Ja vaikka kaikki laulutilaisuuteen osallistujat eivät kokisi harjoittavansa uskontoa, ei sekään muuta tilaisuutta ei-uskonnolliseksi. Eivät kaikki kirkkohäihin tai kastejuhlaankaan osallistujat koe harjoittavansa uskontoa, eikä kukaan silti väittäisi näitä tilaisuuksia ei-uskonnollisiksi.

Seurakuntayhteys eli muiden kristittyjen kanssa yhdessä uskon kokeminen ja jakaminen on yksi neljästä uskon hoitamisen peruspilarista. Rukous on toinen näistä neljästä. Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksissa toteutuvat nämä molemmat. Loput pilarit ovat ehtoollinen ja Raamatun luku. Raamatun tekstiäkin luetaan jossain muodossa useimmissa Kauneimmat joululaulut- hetkissä. Kolme neljästä uskon hoitamisen peruspilarista siis toteutuu Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksissa.

Yhdessä hengellisten laulujen laulaminen on myös mitä syvimmällä tavalla uskonnon harjoittamista. Kuka enää määrittelee itsensä kristityksi, jos ennen aivan tavalliseksi uskonnon harjoittamiseksi luettu toiminta aletaan rajata uskonnon harjoittamisen kehän ulkopuolelle? Oma vaikutelmani on, että monet itsensä ei-niin hartaiksi uskoviksi mieltävät henkilöt luulevat uskonnon harjoittamisen olevan jotenkin paljon syvempää ja voimallisempaa kuin mitä se arjessaan kristinuskoa harjoittaville on. Vuosien varrella lukemattomissa kohtaamisissa ihmiset ovat tuoneet esiin käsityksiä ja ajatuksia siitä, mitä ”oikeat” tai ”todelliset” uskovat ovat. Ei-varsinaisesti uskoviksi itsensä ovat määritelleet esimerkiksi henkilö, joka kertoi joka ilta rukoilevansa iltarukouksen ja henkilö, joka kuvaili kokemusta lämpimällä ja turvallisella kämmenellä lepäämisestä. Jokainen saa toki määritellä itsensä. Ihmetykseni näiden kokemusten äärellä silti on: Miksi nämä ihmiset eivät pidä itseään ja kokemuksiaan oikeasti uskonnollisina?

Haluan vielä alleviivata, että tekstini käsittelee nimenomaan sitä, kuka ja miten määrittelee uskonnollisen ja ei-uskonnollisen rajan. Koronatilanne on pahentunut tasaiseen tahtiin koko syksyn ja tilanteeseen puuttuminen on välttämätöntä. Toivon, että me kirkossa emme huomaamattamme nosta ”uskonnollisen” toiminnan rimaa liian korkealle emmekä anna ulkopuolisten tahojen määritellä sitä, mikä on meille uskonnollista.