Ristiveto

Merja Hermonen

Vihapuheen seuraaminen sairastuttaa

Suomalainen nuorimies alkoi joitain vuosia sitten seurata nousussa olevaa äärioikeistolaista some-kirjoittajaa internetissä. Niin teki moni muukin Suomen poliittisen kentän liikkeistä päätellen.

Nuorta aikuista miestä alkoi ahdistaa. Mielessä alkoi normiarjen sijaan pyöriä Suomen ja lopulta maailman asioita, eliitti- ja salaliittoteorioita. Vanhemmat olivat huolissaan, kunnes miehen päässä todella kerran kotona räjähti: kuvitteelliset asiat hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Mies toimitettiin kuukausiksi mielenterveyshoitoon, josta onneksi palasi myöhemmin toipuneena ja itsekin ihmetellen, mikä häneen oikein oli mennyt.

Psykiatrian professori Jyrki Korkeila toteaa (HS:n haastattelussa 20.2.2020) maailman olevan hyvin erilainen paikka nyt kuin aiemmin ihmisaivojen kehittyessä. Ihmiselle on ollut elintärkeää hyötyä tuntea ahdistusta ja oppia riittävästi pelkäämään henkeä uhkaavissa tilanteissa.  Siksi  ”ahdistuminen on kuin palovaroitin: se laukeaa itsestään ja vieläpä ihmiselle itselleen yllättäen. Kaiken lisäksi ihminen helposti ehdollistuu tälle laukeamiselle, joten ahdistuksesta tulee tietyissä tilanteissa toistuvaa.”

Nuorten diagnosoidut mielenterveysongelmat ovat muutamassa vuodessa yleistyneet Suomessa roimasti edeltäviin vuosiin verrattuna. Ilmiö on kansainvälinen. Epämääräinen ahdistus on tullut nahan alle ja laukaissut monella biologista pohjaa olevan palovaroittimen.

Samaan aikaan monet päivän tekniset ja sosiaaliset riski- ja turvallisuusluvut kertovat ympäristöstämme jotain ihan muuta: Ylipäätään maailmassa ja erityisesti sosiaalisesti tasa-arvoisimmissa maissa tapahtuu historiallisen vähän vakavia rikoksia, on vähemmän tauteja, onnettomuuksia ja lähes kaikkia riskejä. Ja samalla enemmän mahdollisuuksia vaikka mihin.

Mikä meitä siis ahdistaa?

Korkeilan mukaan ahdistus on ylivireystila, jossa fysiologinen vireystila on ihan tapissa. ”Elämä on turvallisempaa kuin ennen, mutta aivot eivät sitä tajua. Ne eivät ole muuttuneet perässä.” Ahdistus liittyy usein masennukseen. Myös stressi vaikuttaa.

Me imuroimme itseemme mielellään stimuloivia kokemuksia, ehkä myös tuottaisimme mielellään niitä. Arkemme aktiiviset viha-somekuplat tuottavat, värittävät ja korostavat yhteiseen todellisuuteen sisäistettyä ja ulkoistettua pelkoa. Äärimmillään ne voivat tuottaa pelkoharhaisen käänteiskuvan todellisuudesta. Aistittavissa oleva pelko ahdistaa.

Arkisten, todellisten todennäköisyyksien miettiminen on hyvä vastalääke.

Vaan eipä lipsuta ahdistuksen ytimistä. Katsotaan vielä vähän pelkoa kasvoihin: Meillähän on aivan syystä tämä globaali ahdistus koko maapallon tulevaisuudesta: ilmastonmuutos ja kaikki siitä seuraavat muutokset elinolosuhteissa, ruuassa, väestöpaot, maailmantalouden heilunta ja omaisuuden keskittyminen (ilman salaliittojakin). Ihmisten on kuitenkin mahdollista kehittää yhdessä ratkaisuja näihin haasteisiin niiden valtavasta mittaluokasta huolimatta.

Omaa biologiaansa ihmisen on vaikeampi hallita.

Informaatiotulvassa eläminen muokkaa käsitystämme siitä, keitä me itse olemme. Se onkin ratkaisevaa. Negatiivisuus tarttuu vähintään siinä missä positiivisuuskin. Positiivisella minäkuvalla varustettu ei todennäköisesti uhkaile tai ammuskele lähibaareissa.

Me emme kaikki läheskään hallitse pelkojamme siinä suuressa informaatiotulvassa, jolle aivomme erityisesti somessa altistamme. Ihmisen pää voi lopulta turvota ja nyrjähtää keskellä ns. tavallista arkea asioista, joita esi-isämme ja/tai -äitimme eivät edes tunteneet tai jos tunsivat, eivät pitäneet minään.

Psyykkinen kuormitus siis laukaisee itse kunkin persoonallisesta sietokyvystä riippuen eloonjäämiseen tarkoitetun hälytysjärjestelmän.

Viha kuormittaa. Vihapuhetta ovat historiallisesti seuranneet järjettömät teot. Järjestäytynyt terrori nousee järjettömiiin tekoihin ajautuneista vallan rakenteista. Sellaisissa rakenteissa uhkakuvat ovat jo yleistyneet ja laajenneet. Erilaisuus ymmärretään lähtökohtaisesti vihollisuudeksi. Sellaisissa rakenteissa erilaisten laatikkoon joutuneelle ei ole enää kohtuutta tarjolla, ja siihen laatikkoon ovat vaarassa joutua lopulta kaikki.

Siksi olisi oikeasti aina syytä puuttua ja katkaista epämääräiseltä syyttelypuheelta (nimitetään nykyään p-puheeksi) siivet. Positiivinen kriittisyys on hyvä; ylikriittisyydestä seuraa auttamatta riittämättömyyden tunne. Julkisilla foorumeilla terveellistä olisi synkkyyden lisäsutimisen sijaan miettiä kaikille yhteistä ja oman elämän kohtuutta.

Terveyteen tarvitaan myönteistä huomioon ottamista, huumoria, ihmisen kokoista arkea, ihan jokaiselle.

Merja Hermonen
ex-nuorisotutkija, nyk. kirkkoherra

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *