Ristiveto

Välitila on päättynyt

Välitila on aika, jolloin ei tiedä mihin suuntaan elämä taittuu ja mikä puoli itsestä kääntyy esiin. Välitila on erityistä aikaa. Yhtäältä raastavaa ja uuvuttavaa odotusta, toisaalta kuplivaa ja kiehtovaa jännitystä. Välitilassa elämä kypsyy johonkin uuteen.

Minulla ja koko perheelläni yhdenlaista välitilaa on kestänyt reilut neljä kuukautta. Se alkoi loka-marraskuun pimeässä, kun pitkän harkinnan jälkeen mielessäni kypsyi päätös hakea Liedon seurakunnan kirkkoherran virkaa. Tätä syksyn ja talven läpi jatkunutta välitilaa on helpottanut läheisten myötätunto sekä pitkät juoksu- ja hiihtolenkit. Pitkillä lenkeillä olen saanut hakuprosessiin tarpeellista etäisyyttä ja päätynyt toistuvasti lohdulliseen ajatukseen: edessä on vain hyviä vaihtoehtoja. Vain hyviä, joko Lieto tai Helsinki.

Nyt on välitilan viimeinen ilta. Tätä blogia kirjoittaessa Liedossa tuoreet kirkkovaltuutetut kokoontuvat valitsemaan seurakunnalle uutta kirkkoherraa. Valintaprosessi tuskin on päättäjille yksinkertainen. Onhan hakijoilla monenlaista osaamista, kokemusta ja näkemystä. Ja lopulta vain yksi hakijoista valitaan. Uskon, että kaikissa tapauksissa riittävän hyvä tulee valituksi.

Jännitän päätöstä kotona, kiittelen kannustavista viesteistä ja vastailen kyselijöille, että tänä iltana pitäisi tulla ratkaisu. Lapset lukevat kokeisiin, yksi keräilee tavaroita lähteäkseen kisahallille telinevoimisteluun. Lapsiperheen arki rullaa niin kuin muinakin päivinä. Itse teen helppoa ruokaa, spagettia ja sivusilmällä vilkuilen striimausta Helsingin tuomiokirkon kryptasta, Kirkon arvoillasta.

Arvoillassa arkkipiispa Kari Mäkinen ja puoluejohtajat  pohtivat, millaisten arvojen varaan suomalaista yhteiskuntaa tulisi tulevina vuosina rakentaa. Arkkipiispa peräänkuuluttaa kultaisen säännön etiikkaa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Ilmassa on lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi suuren yhteiskunnallisen välitilan tuntua. Minkä tien Suomi valitsee? Tästä suuresta välitilasta huolimatta oma mieleni askartelee herkeämättä sen kanssa, mitä lietolaiset tänä iltana päättävät. Se koskee minua, puolisoani ja  lasteni arkea.

Jännityksen päättää kännykän näytölle ilmestyvä viesti: Liedon seurakunnan kirkkovaltuusto on valinnut kirkkoherraksi Risto Leppäsen.

Ajattelen kiitollisena saamaani luottamusta ja kanssakulkijoita. Mieli täyttyy arasta, hiljaisesta ilosta. Jätän arvoillan omaan välitilaansa ja kaivan esille helluntairukouksen, josta on tullut elämäni käännekohtien rukous.

”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule, köyhäin apu, tule, lahjain antaja, tule, sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö. Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet. Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä. Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat, pyhät lahjasi. Anna uskon vahvistusta,  anna autuas loppu, anna iäinen ilo. Aamen.”

Missale Aboensea lukiessa tunnen, miten talven selkä taittuu ja välitila päättyy.

On uuden aika. On Liedon aika.

2 kommenttia

  1. Onnea ja siunausta, Risto! Meillä on Kaarinassa vaali n. kuukauden kuluttua.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *