Ristiveto

Vainotaanko Suomessa kristittyjä?

Olen joutunut pohtimaan otsikon kysymystä toistuvasti ja eri kanteilta lukiessani Päivi Räsäseen liittyviä kommentteja.

Päivi Räsänen on saavuttanut lähes ikonisen aseman. Hänestä on tullut aikamme kansalaiskeskustelun eräiden kipupisteiden symboli. Toisille hän edustaa sortoa ja suvaitsemattomuutta, toisille hän on uskonvapauden esitaistelija vailla vertaa. Ehkä hän itse haluaisi jälkipolvien muistavan hänet vallan muista asioista kuin homoseksuaalisuutta koskevista lausumistaan, mutta niihin hänet väistämättä liitetään – ja niiden kautta moni peilaa suhdettaan Raamattuun.

Itsestäni tuntuu turhauttavalta huudella väliin, että ei tämä homoasia mielestäni Raamatussa ole mikään erityinen kynnyskysymys; siitä kun ihmiset joka tapauksessa kohkaavat. Monille tuntuu olevan tärkeä identiteettikysymys ottaa kantaa asiaan, suuntaan taikka toiseen; minulle ei niinkään.

Mutta Räsäsen saamat rikossyytteet ovat muuttaneet hänen ympärillään käytävän keskustelun luonnetta. Ne ovat herättäneet huolta myös monissa sellaisissa, jotka ovat hänen kanssaan eri linjoilla homoseksuaalisuuden suhteen. Muun muassa Piispa Teemu Laajasalo ja mediapersoona Tuomas Enbuske ovat yhtäältä sanoutuneet irti Räsäsen mielipiteistä, mutta toisaalta samalla puolustaneet julkisesti tämän oikeutta vakaumukseensa ja sen ilmaisemiseen.

Laajasalo ja Enbuske ovat tärkeällä asialla. Sananvapaus on toimivan kansalaisyhteiskunnan kulmakivi. On tärkeää paitsi sietää erilaisia mielipiteitä, myös aktiivisesti puolustaa niiden sananvapautta, jotka ovat eri mieltä. On aina ihmisoikeuksien kannalta hälyttävää, kun tosinajattelijoita pyritään oikeudellisesti vaientamaan. Se on sitä paitsi lyhytnäköistä. Vaientamisyritys näyttäytyy helposti henkisenä heikkoutena. Vaiennetut voivat kokea, että vastapuolelta loppuvat argumentit, kun se turvautuu valtaan ja voimaan. Lopputulos on tällöin päinvastainen, kuin mihin vaientamisella on pyritty: keskustelu alkaa käydä entistä kuumempana.

On vainoa ja vainoa

Olen sitä mieltä, että jos Räsänen saa tuomion, kyseessä on oikeusmurha ja vaarallinen ennakkotapaus, joka rapauttaa vapaan kansalaiskeskustelun perustaa ja on lopulta vahingollista kaikenlaisille vähemmistöille – ei vähiten seksuaalivähemmistöille, joita syyteprosessissa muka puolustetaan.

Sen sijaan usein kuulemani väite, että Räsäsen ajojahdissa olisi kyse kristittyjen vainosta, on pahasti hakoteillä. Väite on mielestäni jopa loukkaava niitä kristittyjä kohtaan, joita oikeasti vainotaan.

Epäsovinnaisten seksuaalieettisten kannanottojen kriminalisoiminen on ihmisoikeuksien polkemista, kyllä. Mutta kristittyjen vainoa se ei ole. Kristinuskon ydin kun ole seksuaalisuus eikä etiikka, vaan Jeesus. Kristitty voi olla montaa mieltä homoseksuaalisuudesta, mutta vain yhtä mieltä Jeesuksesta.

Kristittyjen vainoa on se, kun ihminen joutuu valitsemaan, kieltääkö uskonsa Jeesukseen vai altistaako itsensä ja perheensä hengenvaaraan. Kristittyjen vainoa on se, kun Raamatun hallussapidosta tai kristillisen tv-ohjelman katselemisesta voi joutua vankilaan. Kristittyjen vainoa on se, kun kirkkoon tehdään rynnäkkö kesken jumalanpalveluksen ja seurakuntalaisia pahoinpidellään ja vangitaan ilman oikeudenkäyntiä.

Kristittyjen vainoa on myös se, kun kristitty vakaumuksensa tähden puolustaa sorrettuja ja joutuu siksi itse sorretuksi. Euroopassa tämän tyyppistä vainoa on ollut esimerkiksi silloin, kun yksittäiset kristityt auttoivat Hitlerin vainoamia juutalaisia, joutuen usein itse keskitysleirille.

Kristityt, vainoajia vai vainottuja?

Usein toistetun narratiivin mukaan kristinusko on sortavien valtaapitävien uskonto. Historian saatossa se on ollut usein sitäkin. Mutta nykyään kristinusko on ennen kaikkea vainottu uskonto. Kristittyjä vainotaan enemmän kuin koskaan. Se, että media pitkälti vaikenee asiasta, ei nähdäkseni ole niinkään uskontovastaisuutta, vaan enemmänkin sekulaarin toimittajakunnan kyvyttömyyttä ymmärtää uskontoja ja hahmottaa asioiden mittasuhteita. Kristinuskon painopiste siirtyi pois länsimaisista oikeusvaltioista jo 1980-luvulla, joten kirkkojen tilanne esim. Euroopassa on vain murto-osa kristinuskon koko kuvasta.

Kristityt ovat nykymaailman vainotuin ihmisryhmä. Keisari Neron aikainen vaino oli vain vaatimaton alkusoitto sille, mitä parhaillaan tapahtuu esimerkiksi Pohjois-Koreassa, Kiinassa tai monissa muslimienemmistöisissä maissa. Muun muassa Open Doors -järjestö tekee arvokasta työtä vainottujen kristittyjen auttamiseksi ja julkaisee vuosittain World Watch List -nimisen dokumentin, josta ilmenee, missä maissa on kulloinkin vaarallisinta tunnustautua kristityksi.

Maailmanmittakaavassa kristityt näyttäytyvät siis enemmänkin sorrettuina kuin sortajina. Täytyy myös muistaa, että vainotut kristityt ovat usein ihmisoikeuksien väsymättömimpiä esitaistelijoita – ei vain omien oikeuksiensa, vaan myös muiden ryhmien. Tämä on usein myös yksi syy vainoihin.

Kirkko ja ihmisoikeudet

Myös Suomessa kristillinen etiikka ja ihmisoikeuksien puolustaminen ovat perinteisesti kulkeneet käsi kädessä, ja ne tarvitsevat toisiaan tänäkin päivänä.

Siksi on ensinnäkin oikein ja kohtuullista, että kirkko vaalii ja varjelee muiden uskontojen oikeutta elää ja toimia Suomessa, sekä myös kaikkien niiden ihmisoikeuksia, jotka kirkon opin mukaan elävät väärin ja tekevät syntiä, keitä nämä sitten kenenkin mielestä ovatkin. Se on paitsi kristillisen ihmiskuvan mukaista, myös kirkon strateginen etu – emmehän koskaan tiedä, milloin itse joudumme altavastaajan asemaan lain edessä.

Toisaalta on tärkeää, että yhteiskuntamme tunnistaa eettisen koodistonsa kristilliset juuret ja ymmärtää, että niiden huoleton katkaiseminen voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Näillä juurilla en tietenkään tarkoita vähemmistöjen tai toisinajattelijoiden sortamista, jota kristinuskon nimissä on kylläkin valitettavasti harjoitettu tavan takaa.

Tarkoitan, että yhteiskuntamme perustana oleva ajatus kaikkien ihmisten luovuttamattomasta arvosta kumpuaa Raamatun ydinsanomasta, Jumalan rakkaudesta kaikkia luotujaan kohtaan.

Tämän yhteisen perustan tunnustaminen on ensimmäinen ja välttämätön askel repivästä cancel-kulttuurista kohti rakentavampaa yhteiskunnallista ja kirkollista keskustelua. Mitä ikinä Räsäsestä ajattelemmekin, tätä perustaa ei pidä vähätellä eikä myydä halvalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *