Ristiveto

Nainen papin paidassa istuu ja nojaa toisella kädellä tuoliin, toisella kaulaan.

Uuden viikon lupaukset ovat paljon toimivampia kuin uuden vuoden lupaukset

Vuoden vaihtuessa on tapana katsoa eteenpäin ja taaksepäin, pohtia kulunutta vuotta ja toivon mukaan jaksaa haaveilla tulevaisuudesta. Uuden vuoden lupaukset juotavat juurensa jo muinaisiin Babylonialaisiin, joten kovin uusi keksintö ne eivät ole. Kiusaus julistautua täysin uudeksi ihmiseksi, lopettaa kaikki mistä ei itsessään pidä ja aloittaa kaikki mitä aina on halunnut olla, on vuoden vaihtuessa suuri. Mitä kovempi kuri, sitä parempi! En syö enää mitään hyvää ikinä, kaikki liha tottelee kuria, nyt on aika palata ruotuun! En enää koskaan menetä malttiani tai tee heräteostoksia!

Kuitenkin kaikki tietävät, että juuri kukaan ei pysty noudattamaan itselleen asettamia uusia ihmisyyden rajoja kuukautta kauempaa. Ehdottomuus, kaiken muuttaminen kerralla ja ylipäätään aivan toisenlaiseksi muuttuminen yhdessä silmänräpäyksessä ei yleensä onnistu.

Mustavalkoinen ja ehdoton näkökulma itseen ja omaan olemiseen ei ole kovin hedelmällinen. Ihminen ei pysty muuttamaan kaikkea kerralla, hyvä jos yhden pienen asian joskus. Ruoka, liikkuminen ja oleminen on – tai sen pitäisi olla- moraalisesti neutraalia. Onko parempi olla täysin ilman jotain 90 päivää ja sitten menettää kaikki kontrolli loppujen 240 päivän ajaksi, vai harjoitella kohtuutta sen jonkin kanssa kaikki 365 päivää? Tai olla vaikka joka toisen päivän ilman, jos on pakko olla ilman? Joka toinen päivä ilman on nimittäin noin 180 päivää eli tuplat enemmän kuin se 90.

Tai, jos haluaa tehdä jotakin enemmän vuonna 2022 kuin minä vuonna 2021 on tehnyt. Onko parempi asettaa tavoite koko vuodelle vai jakaa se viikottaisiin annoksiin? Nimittäin, jos kuukauden jälkeen oletkin ”jäänyt jälkeen” vuoden kokonaistavoitteesta, alkaa sen saavuttaminen tuntua yhä mahdottomammalta. Sen sijaan jos tavoite on tehdä x joka viikko, alkaa laskuri joka maanantai uudelleen nollasta. Kumpi näkökulma kannustaa pitkässä juoksussa pitämään kiinni tavoitteesta?

Pieni askel päivässä, pienistä puroista kasvaa suuria jokia, naula kerrallaan ne talotkin rakennetaan, elefantti syödään haarukallinen kerrallaan. Pieni muutos arkeen ei tunnu yhtä vakuuttavalta tavoitteelta kuin totaalinen ja täydellinen elämänmuutos heti huomenna, mutta pieni muutos arjessa on se mikä on paljon todennäköisempää toteuttaa. Väsyneimpinä vuosina sitä ajatteli, että tarvitsisi viikon unta, jotta jaksaisi paremmin. Niinpä tuntui ihan loogiselta jättää vartin torkut välistä kun ”ei se kuitenkaan mitään auta”.

Miksi odottaa seuraavaa vuotta aloittaakseen kaipaamansa muutoksen elämässään? Tänäänkin ehtii vielä syödä porkkanan, jos pyrkii terveellistämään ruokavaliotaan. Nytkin voi vähän venytellä ja hengittää, jos kaipaa kehollisuutta ja rauhaa arkeensa. Kännykän voi laskea kädestä juuri nyt, jos aikoo viettää enemmän aikaa katsellen eläviä olentoja pikseleiden sijasta. Suunnanmuutoksen ensimmäinen askel saattaakin olla pysähtyminen ja maaperän tarkastelu sen sijasta, että spurttaa kaasu pohjassa ojaan. Sopivasti toiveikkaampaa uutta vuotta!

Sinikka Pietilä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *