Ristiveto

Trump, Sipilä ja pussauskoppi

Lapsena oli varsin ärsyttävää kun joku hoki lorua, jossa kaksi henkilöä yhteen soppii ja pannaan samaan pussauskoppiin. Länsimaissa politiikka alkaa näyttää siltä, että samaan pussauskoppiin päätyy aika moni. Elämme miljardöörien aikaa. Poliittisen osaamisen meriitti voi olla se, että on hankkinut merkittävän miljoonaomaisuuden. Tätä samaa argumenttia on käytetty Suomessa ja USA:n presidentin vaaleissa.  Mitä se sitten kertoo kaikkein tärkeimmästä kyvystä nähdä hyvän elämän ja ihmiskunnan onnellisuuden olennaisia pohjavirtoja?

Kun Suomen valtion filosofisaatteellista pohjaa luotiin syntyi kansakoulu. Kansakoulun ydinajatuksia oli miettiä mitä ihminen tarvitsee hyvään ja onnelliseen elämään. Tämä ajattelu johti siihen, että kouluun valikoitui varsin monipuolinen sivistystarjonta. Hyvin moni meistä on esittänyt jotakin roolia koulun näytelmässä, virkannut patalapun ja saanut aikaan korvia särkevän äänen nokkahuilulla.  Kansakoulutodellisuudessa myös lukemisen ja laskemisen perustaidot olivat keskeisiä, mutta kansakunnan luomiseen tarvittiin enemmän. Siihen kuului myös maantieto, uskonto ja monet muut asiat.  Kansakoulua vastustettiin joillakin paikkakunnilla, koska se vei lapsia turhuuteen, pois työnteosta.

Peruskouluajattelu jatkoi sivistyksen ulottamista kaikille kansan kerrostumille  avaamalla jokaiselle mahdollisuuksia oppia esimerkiksi vierasta kieltä, jotta jokainen voisi saavuttaa hyvinvointia.  Peruskoulua vastustettiin etenkin oikeiston riveissä. Taustalla saattoi olla yleinen puoluepoliittinen linjajako, koska peruskouluajattelua tuotiin itäsaksalaisesta ajatusmaailmasta. Sieltähän ei jonkun näkemyksen mukaan voinut tulla mitään hyvää.

Tällä hetkellä Suomessa rökitetään koulutussektoria, koska se maksaa.  Sen hinta haittaa pörssiyhtiöiden kilpailukykyä jollakin logiikalla. Enää kansakunnan onnellisuus-strategiassa ei luoteta sivistykseen samalla tavoin kuin ennen. Ministeritason poliitikot ovat puhuneet ivaavaan sävyyn esimerkiksi dosenteista. Nyt puhutaan että professoreiden pitäisi olla liike-elämässä mukana. Tiede ei enää ole niin itseisarvoista.  Homma alkaa vaikuttaa vähän samalta kuin aiemmissakin kansan kouluttamista vastustavissa äänissä.

Koulutuspolitiikka on monimutkaista eikä siinä varmasti ole yksiä totuuksia. Sama pätee pakolaispolitiikkaan, terveydenhuoltoon ja moneen muuhun elämän alueeseen. Miksi sitten kaikilla niillä pätee sama argumentaatio rahasta? Voiko sittenkin rahalla ostaa rakkautta? Eikö kansan viisaus pidäkkään paikkaansa? Ilmiö ei ole mitenkään uusi. Raamatussa nasaretilaisella puusepällä paloi käämi erään temppelin hoodeilla pahemman kerran samaan asiaan liittyen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *