Ristiveto

Tärkeät vaalit

Tällä viikolla käytiin kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit. Pienoiset nimihirviöt, muttei anneta sen häiritä.

Turun arkkihiippakunnassa näkyy perinteinen trendi. Valitut edustajat ovat konservatiivisempia ja iäkkäämpiä, kuin mitä kirkon jäsenistö laajuudessaan oikeasti edustaa. Osa valituista ja listojen ehdokkaista vastustaa mm. naisten toimimista pappeina. valittujen kirkolliskokousedustajien keski-ikä on noin 55 ja hiippakuntavaltuuston edustajien noin 51 vuotta.

Tällä kertaa puhuttiin enemmän tai vähemmän suoraan tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksista kirkon toimituksiin. Voisiko kirkko vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, voisiko heidät siunata vai pitäisikö luopua vihkioikeudesta kokonaan. Tätä kysymystä pohditaan kirkolliskokouksessa tulevien vuosien aikana.

Pappisehdokkaiden Yhdessä-lista onkin ottanut avoimen ja positiivisen suhtautumisen tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja mahdollisiin muutoksiin kirkollisissa toimituksissa. Listalta valittiin kaksi pappia kirkolliskokoukseen. Muista toiset kaksi.

Partiolaiset ovat järjestäytyneet hyvin viime vuosien aikana. Kirkon jäsenet voivat olla heistä ylpeitä. Nuorin kirkolliskokousedustaja ja hiippakuntavaltuuston edustaja löytyvät Partiotyön ystävien listalta. Hieno osoitus siitä, miten partiossa kunnioitetaan nuorten erinomaista osaamista ja annetaan heille mahdollisuus.

Jos nyt jäi pohdituttamaan, että miten tässä näin kävi, on parin vuoden kuluttua jo hyvä vaikuttamismahdollisuus. Jokainen kirkon jäsen saa äänestää seurakuntavaaleissa. Niissä valitut maallikot sitten äänestävät kirkolliskokouksen maallikkojäsenet, sen enemmistön siis. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on harmittavan alhainen, alle 20%. Ketkä silloin käyvät aktiivisesti vaaliuurnilla? Vastaus löytyy tämän postauksen alusta.

Jos haluat kirkon muuttuvan, etkä ole sen päätösten kanssa samaa mieltä, voit sinä vaikuttaa. Sinä olet kirkko, me olemme kirkko. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Käytetään sitä mahdollisuutta.

Kirkolliskokous on kirkon eduskunta. Se edustaa kirkon työntekijöitä ja jäseniä. Kolmasosa edustajista on pappeja, suurin osa maallikkoja.

Hiippakuntavaltuusto muun muassa hyväksyy hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman. Sen jäsenistä seitsemän on pappeja ja neljätoista maallikkoja.

– Laura, joka valittiin Yhdessä-listalta hiippakuntavaltuustoon

10 kommenttia

  1. Tästä voisi saada sellaisen vaikutelman, että aktiivit seurakuntalaiset, jotka usein ovat läheisessä suhteessa johonkin herätysliikkeeseen, ovat rasite ja ongelma kirkolle. Olisi kuitenkin kai suotavaa, että heilläkin on oikeus toimia täysivaltaisina jäseninä ja vaikuttaa kirkossa. Konservatiivisesti ajattelevia on kuitenkin enemmän kuin mitä ehkä halutaan myöntää ja äänestystulos oli sellainen, kuin mitä äänestäjät äänestivät.

  2. Hei Rauno,

    en tiedä, miten tästä saisi kyseisen vaikutelman, sillä ainakaan sellaista ei tekstissä lue eikä sitä myöskään millään tapaa tarkoiteta. Kaikilla kirkon jäsenillä on oikeus toimia täysivaltaisina jäseninä – ehdottomasti. Kuitenkin sekä seurakuntien luottamushenkilöt ja kirkolliskokousedustajat tuppaavat tutkimusten mukaan olevan konservatiivisempia kuin mitä kirkon koko jäsenistö. Suurin osa jäsenistä jättää äänestämättä seurakuntavaaleissa. Se on demokratialle haitallista. Samoin muissa, esimerkiksi valtiollisissa vaaleissa ollaan huolestuneita, jos äänestysprosentti jää kovin alhaiseksi. Se kertoo siitä toiveesta, että useampi käyttäisi äänioikeuttaan ja demokratia toimisi parhaimmalla mahdollisella tavalla.

    Terveisin, Laura

  3. Aivan kuten totesit, seurakunnissa aktiiviset ihmiset niin arkipäivän toiminnassa kuin vaaleissa ehdokkaina ja äänestäjinäkin ovat usein taustaltaan konservatiivisempiä ja usein johonkin perinteiseen herätysliikkeeseen yhteydessä ainakin jollain tavalla (ei toki kaikki). Tietynlainen konservatiivisuus on mielestäni luonnollista sikäli, että kirkolla on sanoma jonka aitoudesta sen tulee huolehtia. Mitä se sitten tarkoittaa, voidaan toki tulkita eri tavoin eikä sulje pois uudistustarvetta.

    Sitä vaan oikeastaan jäin itsekseni miettimään ja kysymään, että näyttäisikö tässä olevan siis ongelmana se, että ne jotka ovat toiminnan ytimessä pitävät ”valtaa” koska ovat aktiivisia. Ja että kirkko on kuitenkin hiukan eri asia kuin valtio, jolla ei periaatteessa ole samanlaisa ”sanomaa” jota se vie eteenpäin vaan tarkoitus on vain järjestää yhteiset asiat mahdollsimman oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Toki sekin on tietynlainen ”sanoma” ja ideologia. Mutta kirkon sanoma on kuitenkin spesifimpi ja on minusta hyvä että ne jotka siitä ovat päättämässä ovat sen kanssa ”läheisessä kontaktissa”.

    Jäin miettimään sitä, että vaalitulos ei siis mielestäsi ollut sellainen kuin kirkon kokonaisuus olisi edellyttänyt. Minusta vaali meni sikäli tasaisesti, että teidän listanne sai kaksi ja se toinen myös kaksi. Jos edsukunnan äänestystuloksiin vertailee, niin sellainen ”fifty-fifty” tilanne on aika lähellä todellisuutta. Toki jos muutosta halutaan, silloin täytyisi saada enemmistö.

  4. Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta Rauno!

    Ongelmana ei mielestäni ole se, että aktiivit käyttävät äänioikeuttaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan vaan se, ettei suurin osa kirkon jäsenistä tee samoin. Kirkollista päätöksentekoa tulisikin avata enemmän, kuin mitä nyt on tehty. Se on meidän aktiivien vastuulla ja parina viime kertana sitä on tehty hyvin myös seurakuntavaali-organisaation osalta. Kirkkoon kuuluu edelleen lähes neljä miljoonaa suomalaista. Olisi tärkeää, että mahdollisimman moni heistä käyttäisi äänioikeuttaan ja erilaiset vaalit olisivat mahdollisimman avoimia kirkkoon kuuluville esim. vaikutusmahdollisuuksien avaamisen ja ehdokkaiden mielipiteiden osalta. Paljon voisi sen osalta vielä tehdä.

    Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusten mukaan moni kokee kirkon ja sen arvopohjan tärkeäksi, vaikkei kuulukaan sen 7-13% kuuluvaan ”aktiiviporukkaan”.

    Mitä tulee fifty-fifty tilanteen todellisuuteen esimerkiksi arkkihiippakunnan pappisehdokkaiden osalta, niin en ole asiasta ihan samaa mieltä kanssasi. Riippuu toki, miltä kantilta asiaa tarkastelee. Tasa-arvoista avioliittoa tukee yli puolet suomalaisista, papeista yli puolet tukee esim. samaa sukupuolta olevien parien liiton siunaamista. Toisaalta olet oikeassa, että vihkioikeutta pohditaan vielä ehkä fifty-fifty -tyyliin, riippuen toki ihmisen iästä ja asuinpaikkakunnan koosta. Mitä taas tulee naisten toimimiseen pappeina, ainoastaan 5% papeista (Niemelä 2010) vastustaa naispappeutta. Nyt kuitenkin vaikuttaa käsittääkseni siltä, että neljästä ehdokkaasta puolet edustaa tätä kantaa, mikä on melkoinen poikkeama kokonaiskuvasta. Valitut papit ovat lisäksi kaikki yli 50-vuotiaita, mikä ei myöskään kuvaa kovin hyvin kirkon tai pappien ikäjakaumaa.

    Mitä useampi käyttää äänioikeuttaan, sitä paremmin edustuksellinen demokratia toimii. Sitä toivoisin tuettavan tulevina vuosina.

  5. Ylläoleva vastaus on edelleen Laura Kajalan kirjoittama 🙂 Olen kyllä itsekin samoilla linjoilla. t. Merja

  6. Sen verran vielä lisäisin tähän keskusteluun ja asiayhteyteen, että valittujen pappisedustajien vakaumusta naispappeusasiassa ei mielestäni ole tarpeen nostaa tässä vahvasti esille. Sitä tosin on tehty eri puolilla sosiaalisessa mediassa, mutta minusta siinä kiinnitetään huomiota vakaumukseen, joka ei nyt suoraan liity kirkolliskokouksen edessä oleviin päätöksiin. En usko että he kuten ei varmasti kukaan muukaan pidä nykypäivän mahdollisena palaamista vanhaan käytäntöön.

    Toki uusia ja rakentavia ratkaisuja yhä hiertäviin kysymyksiin voi olla löydettävissä, mutta henkilön kykyyn ja taitoihin toimia päättäjänä muissa asioissa ei pitäisi kytkeä ko. vakaumukseen. Valitut edustajat kun ovat vielä pitkälle koulutettuja ja kokeneita enkä itse haluaisi oikein yhtyä siihenkään näkemykseen, että päättäjien korkeampi ikä suhteessa äänestäjiin olisi nähtävä aina negatiivisessa valossa, kuten usein tehdään.

    Toisekseen edustajien vakaumusta eri asioissa suhteessa äänestäjien vakaumukseen tulisi pikemmin tarkastella valtakunnallisena kokonaisuutena, sillä edustajien määrä yhdessä hiippakunnassa on niin pieni, ettei voi odottaa suhdeluvun menevän aina yks yhteen kaikkialla. Luulen että muualla suhdeluvut vastaavasti saattavat heittää toiseen suuntaan ja kokonaisuus on näin lähempänä oikeaa.

    Aiemmissa kommenteissani en oikeastaan tarkoittanut, että joku oikeasti ajattelisi, etteikö kaikilla olisi oikeutta yhtälailla. Mutta mielikuvien ja tilannearvioiden luominen vallitsevasta tilanteesta on myös iso osa vaikuttamista ja siksi se on tärkeää. Usein kun on kuullut hieman sen suuntaisia tilannekuvauksia kuin että: ”siellä ne vanhat konservatiivijäärät ovat linnoittautuneet pitämään valtaa seurakunnissa”.

    Kiitos asiallisista vastauksista.

  7. Koetan vastata jotain tuon osalta, miksi naispappeuden vastustajia helposti karsastetaan ja heidän vakaumuksensa tuodaan esiin tilanteissa, joissa ei puhuta naispappeudesta.

    Nähdäkseni avoin ja rakentava keskustelu onnistuu silloin, kun keskustelijoilla ei ole valmiita vastauksia, joista he ovat sitoutuneita pitämään tiukasti kiinni. Jos siis päätöksentekoon toivotaan joustavuutta, seurauksena sinne toivotaan päättäjiä, joilla ei ole asioihin lukkoon lyötyä kantaa. Silloin kielteinen naispappeuskanta valitettavasti on signaali jonkinlaisesta avoimen keskustelun vieroksumisesta.

  8. Teologisesti pointti taitaa olla siinä, katsotaanko Jumalan olevan läsnä enemmän Raamatun sanassa vai tässä hetkessä ja ihmisten omissatunnoissa.

  9. On varmasti niin, että mielikuva naispappeuden vastustajista on muodostunut jonkinlaiseksi prototyypiksi ihmisestä, jolla on niin kiveen hakatut näkemykset, että keskusteluyhteyttäkin on vaikea löytää. Aika paljon niin tässä kuin muissakin asioissa on kuitenkin kiinni persoonista.

    Monen uutta avioliittonäkemystä ajavan voi kokea olevan yhtä lailla järkkymätön vakaumuksessaan antamatta minkään vaikuttaa asiaansa. Tätä vakaumusta ei kuitenkaan tulkita samassa valossa kuin edellistä, koska se on vallitsevaksi nousevan ja nousseen tasa-arvonäkemyksen mukainen.

    On oikeastaan vaikea ajatella ihmistä ilman vakaumusta, ainakin kun ollaan päättämässä asioista, jotka liittyvät hyvin vahvasti ihmisen syvimpiin vakaumuksiin. Se että joku pitää kiinni vakaumuksestaan ja keskusteluyhteyttä ei tunnu löytyvän, johtunee ainakin osaksi juuri yhteisen keskustelupohjan puuttumisena, kuten Merja viittasitkin tuohon raamattunäkemykseen ja Jumalan läsnäolon erilaisiin tulkintoihin.

    On totta, että tässä kohtaa tarvitaan taitoa ja kärsivällisyyttä, mutta joskus on myös niin, että ollaan hyvin vahvasti eri linjoilla ja yhteistä pohjaa ja perustaa on vaikea löytää. Keskusteluyhteys on toki hyvä säilyttää aina.

  10. Totta, yhtä järkkymättömän tuntuisia vakaumuksia löytyy toki muitakin ja vaatii keskustelijoilta todella hyvää epävarmuuden sietokykyä pitää eri vakaumukset ja kokemukset yhtä arvokkaina.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *