Kuuntelen kotipihalla, kun lintujen kuoro virittelee sointujaan. Kukin lintu laulaa omalla äänellään sydämensä kyllyydestä: kyyhkyset kujertavat, mustarastaat soittavat huilujaan, tikka hakkaa kelon pintaa välillä viheltäen, punarinta livertää taidokkaasti nokka ammollaan ja kurkku suorana, varikset kraakkuvat, pikkuvarpuset säksättävät ja tiaisten tityyt täyttävät ilman.
”Taas linnut laulujansa visertää kauniisti”, lauletaan tutussa Suvivirressä. Tue säe on niin totta tänäkin keväänä koronasta ja lintuinfluenssasta huolimatta. Hieman haikeana ja kateellisenakin kuuntelen lintujen kevätkonserttia. Voisinpa minäkin liittää ääneni laulavien lajitovereideni kanssa yhteiseen kuoroon! Silloin olisi syytä spontaaniin kiitokseen, jota virren jatko peräänkuuluttaa: ”Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi”.
Kulunut korona-aika on erityisesti kurittanut muun muassa palvelualoja, tapahtumatuottajia, esiintyviä taiteilijoita ja muusikoita. Se on estänyt aikuisten harrastustoimintaa sisätiloissa ja rajoittanut muutenkin kokoontumisia. Pandemiasta johtuvat rajoitukset ja eri tahojen: hallituksen, AVI:n, THL:n, kuntien, hiippakuntien ja seurakuntien antamat soveltamisohjeet ovat tulleet tarpeeseen. Niiden tarkoituksena on ollut suojella meitä kaikkia, ja estää henkeä uhkaavan taudin leviäminen hallitsemattomasti. Rajoitukset ovat kuitenkin koskeneet ja koskettaneet kipeästikin ihmisten normaalia elämää.
Monen laulajan ja varsinkin kuorolaulun harrastajan elämään on muodostunut suuri aukko, kun kuorot eivät ole voineet kokoontua laulamaan. Virtuaaliharjoitukset eivät parhaimmillaankaan korvaa yhteistä livelaulamista, oman äänen liittämistä muiden ääniin, yhteiseen sointuu. Erilaiset digitaaliset alusta ovat hyviä apuvälineitä, mutta ne eivät korvaa lähietäisyydellä tapahtuvaa yhteisen soinnin ja tulkinnan etsimistä, ilon ja mielihyvän kokemusta äänten harmonioista ja rytmin yhteisestä sykkeestä. ”Sielu kaipaa sointua”, kuten eräs kuoroystäväni asian runollisesti tiivisti.
Kuorolaisen kohdalla kaipauksessa ei mielestäni ole kyse vain sosiaalisista suhteista tai niiden puuttumisesta. Kyse on kokonaisvaltaisen kokemuksen kaipuusta, johon kuuluvat niin fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen kuin hengellisenkin kokemuksen tasot. Kun julkisuudessa on paljon mietitty koronarokotteiden haittavaikutuksia, verrattu niitä saavutettuihin hyötyihin, niin omassa ”laulukuplassani” voisin vertailla laulamisen tunnustettuja terveysvaikutuksia uloshengitysilman levittämien aerosolien koronatartuntariskeihin.
Laulaminen parantaa tutkitusti hengityselinten terveyttä, sillä laulaessamme käytämme keuhkojamme, myös niiden alaosaa, tehokkaammin. Laulaessamme hengityslihaksista suurempi osa osallistuu hengitykseen kuin puhuessamme. Hengityksen rytmisyys – lyhyet sisäänhengitykset ja pidennetyt uloshengitykset – lievittää stressiä ja jopa kivuntunnetta. Laulaminen tekee hyvää koko keholle, mutta se voi tehdä hyvää jopa sydämelle. Laulaminen edistää tunnetusti muistia ja oppimista. Sen lisäksi se lisää onnellisuutta, koska laulaessa vapautuu mielihyvähormoneja, endorfiinia. Yhdessä laulettaessa nämä terveysvaikutukset tehostuvat. Olisiko oikein todeta, että mikäli haluat elää terveenä ja olla onnellinen, niin laula kuorossa?
Korona-aikana meidän on kuitenkin muistettava, että voimakkaasti ääntä käytettäessä hengityksen aerosolit leviävät kauemmaksi. Tästä fysiikan lainalaisuudesta johtuen kuorolaulu sisätiloissa, pidempiä aikoja kerrallaan, on joutunut kiellettyjen harrastusten listalle. Onneksi tartuntaluvuissa on viime päivien aikana näkynyt selvä käänne laskusuuntaan. Meidän kuorolaisten tai laulamaan kaipaavien on vielä maltettava mielemme, jaksettava odottaa. Sitten, kun yhdessä laulaminen on jälleen luvallista, riemu on sitäkin suurempi. Silloin ainakin minä liitän ääneni kuoroon, siihen sielun kaipaamaan sointuun, toki edelleen turvasuosituksia noudattaen!