Älähdin, koska minunkin suustani kuulemma putoilee sammakoita.
Apunenkin ilmeisesti otti nokkiinsa, kun joutui pohtimaan, mahtoiko arkkipiispa miettiä ehdotustaan loppuun saakka, kun tuli siinä paljastaneeksi, mikä mediassa hänen mielestään on vialla. Sitten Apunen siirtyy moittimaan muutamaa muuta kirkonmiestä harhaanjohtavasta yleistämisestä rikkaiden arvostelemisessa. Hän päätyy ehdottamaan, että hyvätuloiset alkaisivat hänen laillaan lahjoittaa prosentin verojen jälkeisistä tuloistaan valitsemaansa hyväntekeväisyyteen.
Ei siinä mitään, hyvä että kirjoitti. Jäin vain miettimään taas kerran herkkänahkaisuuttamme ylipäätään ja trendiä, jonka mukaan muista pitäisi puhua pelkkää hyvää ja pitää epäkohdat omana tietonaan ja puhumisen sijasta toimia niin että asiat vastedes olisivat paremmin.
Kritiikinhän voi aina kiertää kiinnittämällä huomion johonkin muuhun, niin kuin minäkin nyt teen. Hatunnostoni kaikille, jotka jaksavat suorin niskoin ja nauramatta kuunnella epämiellyttäviäkin tulkintoja edustamistaan asioista.
Kommentointi on suljettu.