Arkeologit kaivavat menneen maailman jätöksiä ja päättelevät ihmisten elämästä yhtä jos toista. Päätin soveltaa samaa menetelmää selvittäessäni, missä Helsingin kaupunginosassa lasten olisi hyvä kasvaa, jos sinne olisi muutettava. Tutkin netistä roskalavat ja aloin kiertää roskiksia. Tähän operaatioon käytin elokuisena iltapäivänä 2 tuntia.

Punavuori on nykyisin kallista ja sosiaalisesti arvostettua keskiluokan aluetta. Kun isäni tuli töihin Helsingin maalaiskuntaan 1960-luvun alussa, Punavuoresta sai pimeän pullon ja muita laitakaupungin iloja. Roskalava oli täynnä kansantaloustieteen kirjoja viimeisen 30 vuoden ajalta. Kirjoista aisti paremman piipputupakan hajun ja menneen maailman. Samalla lavalla lepäsi loppuun nukuttu runkopatja. Täällä taitaisi olla lapsille aika paperinmakuinen elämä, suorastaan sisäsiisti, mutta virkamies saattaisi lapsesta kasvaa.

Siirryin kohti Arabiaa ja saavuin opiskelija-asuntojen niemimaalle. Lavalla oli koko makuu- ja olohuoneen kalustus, kodin viihde-elektroniikkaa, mikrouuneja, astioita, pyykinkuivaustelineitä. Tältä lavalta olisi saanut siistin pienen kodin kalustuksen ilman keittiöpöytää. Opiskelijoiden elämänrytmi on sen verran kiihkeää, että tavara oli lähes uutta. Aika moni heistä varmasti lajittelee paperinsa ja tinapurkit kierrätykseen. Lava oli täynnä kierrätystä välttelevää tavaraa matkalla kaatopaikalle.

Myllypurossa on pääkaupunkiseudun pisin leipäjono. Jono kiemurtelee säässä kuin säässä rakennuksen vierustaa, kurvaa kulman taakse ja kaikilla on nälkä mielessä. Myllypuron roskalavassa oli silkkaa roskaa. Silpun, sälän ja palaneen patjan tila ei herättänyt roskisdyykkaajassa omistamisen halua. Ympärillä olevat kerrostalot ja niiden takana olevat pientaloalueet näyttivät siltä, kuin koko suurten massojen elämän kirjo olisi täällä.

Kivenheiton päässä Myllypurosta itään on arvostetumpi Vartiokylä, jossa oli sopivasti roskalava. Pieni kurkkaus lavalle oli yllätys. Siellä oli täydellinen hyväkuntoinen keittiön pöytä ja tuolit, matot ja paljon siistejä kodin esineitä. Kaikista parasta oli vanha pesäpalloräpylä. Sellainen voisi olla lasten mieleen. Tämä idylli särkyi kuitenkin nopeasti. Lavalla oli siistimmät huonekalut kuin kotona, mutta keski-ikäinen rouva avasi tyypillisen small-talkin. Kiljunnan sekainen ääni tivasi missä asun ja kohta selvitti, että he ovat kyllästyneet kaiken maailman kävelijöihin. Alue, jossa on kyllästytty kaiken maailman kävelijöihin, ei todellakaan ole pientä ihmistä varten, varsinkin kun hyvä pesäpalloräpylä joutaa roskikseen.

Elämän tarkoitus on elää ihmisiksi, ja kristillisessä ihmisiksi elämisen tulkinnassa luomakunnan varjelulla on paikkansa. Ympäristökysymykset ovat ihmiskunnalle haaste, joka näyttäytyy karulla tavalla roskiskierroksella. Roskakatoksissa on mukavasti erilaisia pönttöjä lajitteluja varten, mutta suuri seula vuotaa. Mikä sitten olisi lapsille hyvä paikka? Asia ei selvinnyt roskiksista. Ihmisiksi eläminen vaatii toista ihmistä, toisen ihmisen aikaa. Sitä ei saa roskiksista. Se on syvä arvokysymys kaupunginosasta riippumatta.