Ristiveto

Riittävän hyvä poliitikko?

Siinä, jota ihailee, ei mielellään näe virheitä. Säröt ihannekuvassa rikkovat lumouksen.

Inhimillisyys ja virheettömyys sopivat kuitenkin huonosti yhteen. Siksi kyky sietää omia ja toisten virheitä kuuluu ihmisenä kasvamiseen.

Lastenlääkäri D. W. Winnicott lanseerasi käsitteen ”riittävän hyvä äiti”. Winnicottin mukaan jokaisen lapsen on sopeuduttava siihen, ettei rakkainkaan ihminen vastaa kaikkiin tarpeisiin ja toiveisiin. Täydellisyyden ihanteesta on luovuttava, jotta voi kohdata oikean, kokonaisen ihmisen hyveineen ja puutteineen.

Viime viikonloppuna valittiin poliittisia johtajia oikealla ja vasemmalla. Työnsä aloittaviin kohdistuu suuria odotuksia, ja epäonnistumiset tullaan kaivamaan tikulla suurennuslasin alle.

Politiikassa kriittisyys on toki hyve. Ärhäkkä oppositio ja vapaa lehdistö suojelevat löysiltä puheilta, kehnoilta päätöksiltä ja salamyhkäisiltä lehmänkaupoilta.

Politiikan henkilöityessä mukaan hiipii kuitenkin helposti myös henkilökohtaisen esikuvallisuuden vaatimus. Pitäisi olla paitsi työssään osaava ja rehti myös yksityishenkilönä tavanomaista esimerkillisempi. Onko tällainen odotus kohtuullinen – ja millainen väki vastaa huutoon? Hakeutuuko päättäjiksi puritaaneja, joille kaikki inhimillinen on vierasta? Narsisteja, joiden käsitys omasta erinomaisuudestaan ei horju? Sosiopaatteja, joille on yksi lysti, millaisista valheista he jäävät kiinni?

Kun joku haluaa valtaa, on kohtuullista saada tietää hänen taustansa – eikä julkiseen virkaan kannata pyrkiä, jos on yliherkkä arvostelulle. Jolle on annettu paljon, siltä vaaditaan paljon.

Silti voi kysyä, eikö ”riittävän hyvä poliitikko” ole edelleen Isä tai Äiti Aurinkoista toivottavampi vaihtoehto. Kysymys on ajankohtainen, kun populistipuolueet ympäri maailman vannovat tosi rakkautta ”kansaa” kohtaan ja syyttävät muita vehkeilystä ahneen eliitin ja kavalien vierasmaalaisten kanssa. Myyttiä omasta moitteettomuudesta pönkitetään myytillä toisten petollisuudesta.

Kansanjohtajilta on lupa edellyttää luotettavuutta siinä missä perheenjäseniltä ja työtovereiltakin. Heidän tulee asettaa yhteinen etu oman etunsa edelle, ja heidän tulee kohdella kaikkia inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti. Tässä he eivät kuitenkaan liene lähtökohtaisesti muita parempia tai huonompia, pikemminkin kaltaisiamme.

Riittävän hyvään riittää, että tekee parhaansa, erehdysten ja virheiden uhallakin. Ja kuten perheenjäsenen tai työntekijän roolia joskus kokeilleet tietävät, se ei useinkaan ole vähän. Siksi sopinee toivottaa onnea – ja siunausta – niin uusille kuin vanhoillekin puoluejohtajille, ja kiittää nyt väistyviä heidän tekemästään työstä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *