Ristiveto

Kanerva Kuisma

Reipas morjestus vai katse maahan? Metsien tervehdysetikettiä hakemassa

Teimme kesällä reissun upeaan Helvetinjärven kansallispuistoon. Arvatenkin muitakin ihmisiä oli liikkeellä ystäväni ja lastemme lisäksi. Parkkipaikka oli täynnä. Loppukesästä puistossa oli lämmintä, vesi viileää ja maisemat hienoja.

Polulla vastaatulijoista useimmat moikkasivat ja vastasivat tervehdykseen, mutta jotkut käänsivät katseen polkuun ja sujahtivat ohi kuin meitä ei olisikaan. Ystäväni ihmetteli, että eikö ihmisillä ole tapoja. Huomasin törmänneeni maahan tuijotteleviin kulkijoihin jo monesti eri poluilla kuluneen kevään ja kesän aikana. Tervehtimättä jättäminen tuntuu oudolta – miksi vastaantulija ei moikkaa, varsinkin jos moikkaan hänelle?

Mutta kuuluuko metsässä tervehtiä? Mitä sanoo etiketti? Kaivoin esiin vanhan kunnon opuksen, Käytöksen kultaisen kirjan (mainio Eija Kämäräsen teos vuodelta 2005, WSOY). Kirjassa kehoitetaan toimimaan ventovieraiden kanssa olemalla ”ihmisten ilmoilla ihmisiksi”. Jos olemme metsässä, olemmeko ihmisten ilmoilla? Sanoisin kyllä, jos kohtaamme toisia ihmisiä. Kirjassa puhutaan urbaanista pujottelusta, tekniikasta, jolla annetaan sekä fyysistä että abstraktia tilaa toisille. Toiset ihmiset kyllä huomataan, mutta ei olla tunkeilevia. Ollaan kohteliaan välinpitämättömiä, suopean pidättyväisiä. Naapureita, kaupan kassaa ja muita ”tuttuja vieraita” tervehditään. Luonnossa kulkemisen osalta kirjassa käydään läpi jokamiehenoikeudet, kehotetaan kunnioittamaan luontoa pysymällä polulla ja huomioimaan kanssaretkeilijät esimerkiksi keräämällä roskat mukaan. Tärkeitä asioita. Tarkempi ohjeistus vuorovaikutuksesta muiden kulkijoiden jää kuitenkin avoimeksi.

Kun en löytänyt suoraa vastausta Käytöksen kultaisesta kirjasta enkä googlestakaan, käännyin kokemusasiantuntijoiden puoleen retkeilyharrastajien facebook-ryhmässä. Kysymys metsässä liikkujan tervehdysetiketistä herätti valtavasti reaktioita. Päivän aikana kommentteja kertyi yli sata! Olin iloinen kommenttien määrästä ja positiivisesta sävystä. Vuorovaikutuksen kirjoittamattomia sääntöjä oli miettinyt moni muukin. Retkeilijöiden viesti on selvä: Tervehdi metsässä vastaantulijaa. Syitä ja tapoja on monia:

Tervehtiminen on ystävällistä ja luo turvallisuutta.
Se kuuluu hyviin tapoihin.
Meillä maalla tervehditään aina.
Tulee outo fiilis jos ei tervehdi.
Tervehtiminen on luonnollista, olemmehan samalla asialla.
Tervehtiminen on turvallinen tapa – erämaassa on varmistettu tervehtimällä, että kanssakulkija on huomattu. Tämä toimintatapa on saattanut pelastaa eksyneen.
Mitä pohjoisemmassa liikutaan, sitä enemmän tervehditään.
Suomen Ladun julkaisema korona-ajan vastuullisen ulkoilijan etiketti sanoo sen selvästi: Tervehdi ja pidä turvaväli.
Hymy, nyökkäys, silmiin katsominen.

Keskustelussa tuli esiin myös vastakkaista käsitystä – jos ollaan liikkeellä ruuhkaisilla poluilla kuten Nuuksiossa, ei jaksa tervehtiä kaikkia vastaantulijoita. Jollekulle metsään menemisen tarkoitus on se, että pääsee hiljentymään poluille eikä ole vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Keskustelussa myös ymmärrettiin tervehtimättömyyttä ja osattiin olla pahoittamatta siitä mieltä. Tilanteessa kun tilanteessa tulisi olla pelisilmää. Mistä voi tietää onko toinen omissa ajatuksissaan? Jollekin vastaantulijalle hymy ja tervehdys saattaa olla päivän pelastus.

Onko paljon parjattu suomalainen tervehtimiskulttuuri edelleen jähmeää, vai onko jotain edistystä tapahtunut? Minusta keskustelun sävy ja omat retkeilykokemukset luovat toivoa ja viestivät siitä, että kanssakulkijat huomioidaan – tehdään toiselle niin kuin itselle toivotaan tekevän. Kysymys toisen metsäretkeilijän tervehtimisestä on myös hyvä esimerkki viestinnän ja vuorovaikutuksen vaikeudesta, kirjoittamattomista säännöistä. Olemme jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, jopa keskellä metsää, halusimmepa tai emme. Joudumme vaivaannuttaviin tilanteisiin, mutta meillä on mahdollisuus tehdä ratkaisu, huomioida toinen ja olla ystävällisiä.

Suomalaisen urbaanin pujottelijan tervehtimiskulttuuri on uuden edessä, kun hymyt jäävät piiloon kasvomaskin alle. Näetkö turvavälin päästä, että silmät hymyilevät?

Kanerva Kuisma
Viestintäpäällikkö Rauman seurakunnassa


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *