Pidimme kollegan kanssa pari viikkoa sitten retriittiä eron kokeneille ihmisille ja saimme palautetta: ”Kiitos sielua voimaannuttavasta kokemuksesta hiljaisuuden retriitissä! —— Leijuin kotiin ja hehkutin oloani läheisilleni. Hiljaisuuden voima on ihmeellinen. Olen tietoisesti jatkanut hiljaisuutta kotona. En laita mitään toosaa päälle. —– Meidän retriitissä olleiden välille syntyi yhteys, vaikkei sanoja ollutkaan.”

Omaa avio- tai avoeroaan voi käsitellä monella tavalla. Hiljaisuuden teemaretriitti on yksi tapa. Ohjelmassa oli paljon ulkoilua, hyvää ruokaa, omaa rauhaa yhden hengen huoneessa, säännölliset rukoushetket, mietiskelyä sekä virikepuheet eron teemoista. Toki oli myös mahdollisuus omaan keskusteluun meidän vetäjien kanssa. Osallistujat tiesivät toisistaan vain sen, mitä pystyivät päättelemään: jokainen on kokenut avio- tai avoeron kun on tällaiseen retriittiin hakeutunut. Ja silti yhteys syntyi.

Virikepuheissa esillä olivat eroon liittyvät erilaiset tunteet ja asiat kuten kieltäminen, pelko, yksinäisyys, suru ja viha, mutta myös irrottamisen tärkeys, avoimuus, rakkaus, luottamus, seksuaalisuus ja tulevaisuus.

Eron tullessa omalle kohdalle on tärkeää pysähtyä. Antaa aikaa itselleen ja läheisilleen ymmärtää, mitä on tapahtunut. Puhuminen yleensä jäsentää ja auttaa käsittelemään eron mukanaan tuomaa tunteiden kaaosta. Aina puhe ei kuitenkaan vie omaa elämää eteenpäin. Joskus sen sijaan tai rinnalle tarvitaan hiljaisuutta ja sitä kautta itsensä kohtaamista, itsensä hoitamista.

Olemme antaneet eroretriitillemme nimeksi ”Elämä kantaa”. Tuon tunteen löytymiseen eron käsittely auttaa.

Arno Kotron sanoin:

”ehkä joskus ei vuodet enää tee unohduksen

 vaan sovinnon työtä

 ehkä yhävielä

jokin rakkauden

menetetty mahdollisuus

kyyneltyy meissä”