Me ihmiset koemme maailman loputtoman moninaisilla tavoilla. On ihmisiä jotka hahmottavat viikonpäivät väreinä ja ihmisiä jotka eivät osaa kuvitella minkäänlaisia visuaalisia kuvia päässään. Tämä saa minut miettimään, miten moninaisia tapoja kokea pyhää meillä mahtaakaan olla. Pyhän kokemusta ei ole juurikaan tutkittu Suomessa, joskus on kysytty ”onko sinulla hengellisiä kokemuksia” mutta ei sen tarkemmin sitä, mikä tämän kokemuksen sisältö on.

 

 

 

 

Itselleni oli suuri yllätys, että pyhän kokemukset ovat aika harvinaisia. Itselleni hengellisyys nimenomaan kokemuksen kautta on se ensisijainen hengellisyyden muoto. Vasta kuultuani, ettei kaikilla ole hengelliseksi luokiteltuja kokemuksia ollenkaan, olen alkanut ymmärtää mitä ihmiset tarkoittavat kun sanovat että saarna ja älyllinen pohdiskelu on heidän uskonsa keskeisin sisältö.

 

 

 

 

Pitääkö meillä olla yhteinen kokemus, jotta meillä voi olla yhteinen usko? Mielestäni ei. Ihan yhtä lailla yhdellä ihmisellä voi olla erilaisia suhteita erilaisiin ihmisiin. Eiköhän meidän Luojamme tiedä, minkä kosketuspinnan kautta hän itse kunkin löytää. Jokaisen kristityn yksilöllinen hengellisyys kuitenkin mahtuu sen laajan sateenvarjon alle, jota kutsutaan Kristukseksi.

 

 

 

 

Kristus on luovuttamaton osa kristinuskoa, alku- ja loppupiste. Mikään epämääräinen jumaluus ei riitä kuvaamaan sitä, että Jumala tuli ihmiseksi. Jeesus sai rakkoja varpaisiinsa, aivasteli tavallisessa flunssassa, nauroi ja itki. Hän tietää, mitä ihmisen elämä on. Pyhän Hengen välityksellä hän toimii tässä maailmassa. Hänen vaikutuksensa voi tuntea, vaikka häntä ei voi nähdä. Ja toisaalta – mitään tunnetilaa tai kokemusta ei vaadita siihen, että häneen saa turvautua.

 

Sinikka Pietilä