Yhteisöön tai edes johonkin kuuluminen on ihmiselle tärkeää. Pikainen silmäys lähipiiriin osoittaa, osa ihmisistä kuuluu moneen harrastusporukkaan ja muuhun rinkiin. Hirven tappaminen on miehinen harrastus ja ainahan sitä voi perustella ravinnon saamisella ja tieturvallisuudella. Kuorolaulu on hyvä harrastus, jumpasta puhumattakaan.
Työporukat, koululuokat ja armeijakaverit muodostavat omat löyhät johonkin hetkeen sidotut yhteisönsä. Netissä on helppo liukua joidenkin keskustelupalstojen vakiokäyttäjiksi. Sitten on niitä ihmisiä, jotka eivät oikein kuulu porukoihin. Osa heistä on yksinäisiä, osa ei halua, osa on syrjäytynyt.
Jossakin jumpassa, Piritorilla, hirvimetsällä ja keskustelupalstoilla liikkuvat kirkon jäsenet. Suurin osa heistä kuuluu suureen herätysliikkeeseen. Siinä herätysliikkeessä on tapana käydä kirkollisissa elämänkaarijuhlissa ja joulukirkossa. Se on vakavasti otettava hengellisyyden muoto, valtavirta. Uskonto on mukana arjessa toisella tavalla kuin kirkkokiinteistöissä tapahtuvissa rituaaleissa.
Suuri herätysliike on ilmaissut kirkollisissa tutkimuksissa sen, mitä se haluaa. Kun on kysytty miksi kuuluu kirkkoon, niin vastaus on selkeästi erottuva: lasten ja nuorten toiminta sekä diakonia, hädänalaisten auttaminen. Nämä kaksi linjaa kertovat uskontulkinnasta, jossa uskonharjoittamisen muodot eivät ole teatraalisia, vaan pikemminkin elämän keskellä olevia. Kaiken lisäksi suomalainen tapa puhua uskonasioista on varsin vaitonainen. Sellainen hengellisyys on täällä valtavirtaa ja hyvä niin. Se on yhden sortin herätys ja sen pitää myös riittää.
Juha Luodeslampi