Ensi vuoden vaalit lähestyvät ja jännitys tiivistyy – heti presidentinvaalin toisen kierroksen vaalipäivän jälkeen on vuorossa kirkolliskokousvaali. Tämän 13. helmikuuta järjestettävän kirkolliskokousedustajien vaalin ehdokasasettelu päättyi tällä viikolla. Ehdokaslistat vahvistetaan kuukauden päästä.

Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, joka käsittelee kirkon taloutta, hallintoa ja oppia sekä tekee muokkauksia kirkkolakiin, jotka taas Suomen eduskunta hyväksyy tai hylkää. Minulle tämä kirkon parlamentiksi kutsuttu päättävä elin on etäinen. Seurakunnan viestijän työtehtävät eivät liity suoraan kirkolliskokoukseen satunnaista uutisointia lukuun ottamatta. Kirkolliskokouksen viestintä on kyllä avointa – täysistuntoja voi seurata YouTubessa ja halutessaan kokoukset voi katsoa myös jälkikäteen.

Seuraan itse kirkolliskokousta satunnaisesti sosiaalisessa mediassa esimerkiksi joidenkin kirkolliskokousedustajien tai kokoukseen muuten osallistuvien kautta. Sellaista henkilökohtaista tunnesidettä kirkolliskokoukseen ei muodostu kuten vaikka eduskuntaan, johon pääsee vaikuttamaan itse äänestämällä, koska kirkolliskokouksen vaaliin osallistuu vain pieni porukka. Miten tämän ”kirkon eduskunta” valitaan?

Vaalissa kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Kirkolliskokouksen edustajia valitaan tietty määrä jokaisesta hiippakunnasta. Arkkihiippakunnasta, johon Raumakin kuuluu, pappisedustajia valitaan neljä ja maallikkoedustajia kahdeksan. Satakunnasta valittuja kirkolliskokouksen pappisedustajia oli kuluneella kaudella yksi ja maallikkoedustajia kaksi, joista toinen, Lasse Sulo, Rauman Lapista.

Vaali ei olekaan yksinkertaisin, nimittäin 64 maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat kirkkovaltuustojen, seurakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen maallikkojäsenet. Papit taas valitsevat kirkolliskokouksen pappisedustajat lääninrovastin johtamassa kokouksessa. Seurakuntalaiset pääsevät siis välillisesti vaikuttamaan maallikkoedustajien valintaan vaikuttamalla seurakuntavaaleissa. Onko ihmekään, että ”kirkon parlamentin” vaali ei herätä kovin paljon huomiota, kun niin harva pääsee edes periaatteessa osallistumaan suoraan päätöksentekijöiden valintaan?

Toisaalta ne harvat, jotka pääsivät äänestämään, äänestivät aktiivisesti: arkkihiippakunnassa maallikoiden äänestysaktiivisuus oli edellisissä vuoden 2020 vaaleissa huikeat 89,5 prosenttia ja pappien 66,9 prosenttia.

Seurasin viime viikolla loppunutta kirkolliskokousta sosiaalisessa mediassa ja siellä valo pilkahteli muun muassa nuorten äänenä. Kirkolliskokouksen edustajat ovat iältään keskimäärin kypsiä keski-ikäisiä: keski-ikä on 54 vuotta. Senkin takia oli tärkeää, että kirkolliskokoukseen kutsutaan mukaan nuorten vaikuttajaryhmä, joka koostui nuorten aikuisten vaikuttajaryhmän Navin ja nuorten tulevaisuusseminaarin jäsenistä. Nuoret tapasivat päättäjiä ja järjestivät muun muassa ongintaa, jonka kalansaalis oli ajatuksia nuorilta vaikuttajilta.

Navin puheenjohtaja Ilona Rantala kertoi nuorten aikuisten roolista kirkon(kin) päätöksenteossa osuvasti:

– Nuorten aikuisten tilanne ja rooli kirkossa pitäisi olla tällä hetkellä aktiivisen puolustamisen ja rakentamisen kohteena. Kuitenkin ikäluokkana nuoret aikuiset jäävät niin toiminnassa kuin päätöksenteossa usein muiden ikäluokkien jalkoihin. Nuorilla aikuisilla on valtava potentiaali rakentaa tulevaisuuden sekä tämän päivän kirkkoa. Ajattelen, että nuorten aikuisten pitää rohkeasti tarttua mahdollisuuksiin ja lähteä valtapaikoille. Kuitenkin tämä vaatii ylisukupolvisuuden ja kirkon jatkuvuuden ymmärtämistä myös vanhemmissa ikäluokissa, jotta nuoremmilla olisi omistajuutta kirkon päätöksenteossa läpileikkaavasti eri päätöksiä tehdessä.

Toivo elää, että aktiivisia nuoria vaikuttajia myös kuunnellaan.

Kanerva Kuisma

Kirjoittaja työskentelee viestintäpäällikkönä Rauman seurakunnassa.