Ristiveto

Paskan keskelle

”Nyt syttyy kolmas kynttilä, niin kirkas kutsuva. Oi kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.”

Virsikirja 13:3

Lasten adventtivirsi etenee säkeistö säkeistöltä kohti odotuksen päättymistä. Joulun lapsi syntyy eläinten tallissa, Jeesus-vauva lasketaan seimeen uinumaan.

Joulun kuvastoa juhlistaa myös Turun Tuomiokirkon hieno seimiasetelma, joka avattiin kaiken kansan ihasteltavaksi Lucian päivänä. Italialaisen Francesco Artesen aikaansaaman asetelman maisema elää neljän minuutin valoesityksen aikana aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Joulun maisemaa ovat myös päivä- ja perhekerhojen ynnä koulujen joulukuvaelmat, joissa sählymailoista tulee oivia paimensauvoja ja tietäjät saapuvat lahjoineen seimen luo.

Joulun odotus on täynnä valoa, iloa ja malttamattomuutta rynnätä kohti joulua. Teenpä siis saman minäkin.

***

Jeesus syntyy lämpimään talliin – paskan keskelle.

Se talli on lannanhajua täysi, mutta kaikille se ei kelpaa. Tietäjien tavoin tahdomme tuoda sinne suitsukkeita peittämään hajua. Kuin harakat innostumme kiiltävästä, koreasta ja tuomme kultaa halvan seimen luo.

Ennen tiedettiin paremmin. Lutherin jouluvirressä Enkeli taivaan muistutetaan: ”Näin näytät esimerkilläs, ettei sun kelpaa edessäs, ei kunnia, ei korkeus, ei valta, kulta, rikkaus.”

Tai kuten Alpo Noponen syyn syntymään löysi: ”Syttyi siunattu joulutähti, yöhön maailman raskaaseen.”

Kauneudella on paikkansa, mutta rumasta se kaikki lähti. Kristus syntyi paskan keskelle 2000 vuotta sitten. Kristus syntyy paskan keskelle tänäkin jouluna. Mutta ei ihan vielä, eletään nyt sitä adventin aikaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *