Ristiveto

Pandemia ei saanutkaan ihmisiä kääntymään toisiaan vastaan, vaan luomaan yhdessä uutta

Rakastan katastrofielokuvia ja olen lukenut vuosien varrella kaikki pandemiakirjat, mitä olen löytänyt. Monella meistä on mielensisäiset mallit siitä, mitä maailmassa tapahtuu, kun erittäin vaarallinen virus pyyhkäisee planeetan yli. Tarinoissa virus tosin saattaa muuttaa kaikki zombeiksi tai ilma saattaa jäätyä niin nopeasti, että sitä on juostava karkuun. Keskeinen kuvio näissä tarinoissa on se, että ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan, yleinen anarkia leviää ja vain tarinan päähenkilö tekee enää mitään hyvää – paha voittaa.

”Miltä kuvittelin maailmanlopun asuni näyttävän ja miltä se oikeasti näyttää”
kuvalähde: https://knowyourmeme.com/photos/1798614-coronavirus-apocalypse-outfits-expectations-vs-reality

Totuus on osoittautunut tarua ihmeellisemmäksi. Ihminen on käyttänyt loputonta luovuuttaan hyvään: koronteeniparvekkeilla pidetään juhlia (miksi kaikilla italialaisilla on tamburiini?), ikkunoissa kurkkivat nallet, seurakuntien ja harrasteiden toiminta on digiloikannut uusille alustoille. Perjantaisin tanssitaan Sandstormin tahtiin parvekkeilla Ivalosta Kouvolaan. Kirkon työntekijöiden kesken pohditaan ehtoollisteologiaa ja jaetaan parhaat vinkit striimaamiseen sen sijaan että väännettäisiin samoista iänikuisista opinkappaleista. Jopa Twitter, jossa yleensä ilkeillään toisille aivan urakalla, on muuttunut käyttäjien keskinäisen tsemppaamisen kerhoksi.

Mutta miten ihmeessä voin olla iloinen ja kiitollinen asioista, jotka johtuvat suoraan jostakin pahasta? En nyt tarkoita että koronavirus olisi moraalisesti paha. Tarkoitan viruksen maailmanlaajuisia vaikutuksia, sitä loputtoman moninaista inhimillistä kipua, kärsimystä ja kauhua, jota se on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan yksittäisten ihmisten elämissä ympäri maailmaa. Olemme lähteneet maratonille harjoittelematta ja tietämättä, miten pitkä se on, kuten Maaret Kallio kirjoitti.

Minun on ollut vaikea jäsentää koronavirustilanteeseen liittyviä hyviä asioita. Joka kerta, kun ajattelen ”vautsi, mikä idea!” tai ”mahtava juttu”, seuraava ajatukseni on, että ei näin saa ajatella. Että se kaikki kärsimys, pelko toimeentulosta, pelko hengestä ja elämästä, kodeissa piilevä loputon yksinäisyys, väkivalta, laiminlyönti ja moni muu kauheus, sen kaiken takia ei saisi iloita mistään tässä tilanteessa. Mutta moni asia voi olla totta yhtä aikaa ja usein onkin. Koronaviruksen seuraukset maailmassa eivät ole pelkkää kärsimystä ja pahaa. Se, että näistä hyvistä asioista iloitsee, ei tarkoita, että iloitsisi viruksesta tai sen aiheuttamista vaikeuksista.

Rakkaus, ilo ja rauha ovat kokemuksia, jotka auttavat jaksamaan. Kaikki, mikä antaa meille iloa tai rauhaa, auttaa meitä kulkemaan tämän ajan läpi. Kehoissamme jatkuvasti vaikuttavat hyvät hormonit ja välittäjäaineet aktivoituvat, kun koemme yhteyttä muihin ihmisiin, nauramme tai hymyilemme. Siksi, siinä määrin kuin se juuri nyt on sinulle mahdollista, on erittäin suositeltavaa etsiä nyt hyvää mieltä. Siksi meemikuvat koronasta ja kaikenlaiset pelit ja haasteet leviävät nyt sosiaalisessa mediassa.

”Viimeinen ehtoollinen” – taulu, joka on muokattu muistuttamaan Zoom-alustalla pidettyä videokokousta. Jeesuksella on käsidesipurkki.
Kuva poimittu täältä: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10159626931209502&set=a.10150763939744502&type=3&theater

Vaikeat ajat luovat sankareita. Helpompaa olisi, jos ei tarvitsisi olla sankari. Sankari on se, joka vastaa vaikeiden aikojen haasteeseen ja tekee sen, mikä tehtävä on. En ihan ajatellut, että olisi sankaruutta pysyä kotona, mutta sitä se nyt on. Tätä kirjoittaessa huhtikuun toisena päivänä, Suomessa käyttöön otettujen rajoitusten vaikutus näkyy selvästi. Sairastuneiden, tehohoitoa vaativien ja koronavirukseen kuolleiden määrä ei ole noussut jyrkästi. Tämä on hyvä uutinen!

Sankarista harvoin myöskään tuntuu sankarilta. Sinä, jonka lomat juuri peruttiin, koska olet sote-alalla; sinä, jota pelottaa, miten jaksat huolehtia lasten tarpeista; sinä, jonka pää leviää huonossa suhteessa ja sinä, jonka pää leviää läheisen suhteen puutteeseen. Sinä, joka et jaksa edes yrittää, mutta miten kuten räpiköit- sinäkin olet sankari. Laitosapulaiset, perushoitajat, ylilääkärit, opettajat, rehtorit, poliisit… Aina, kun luettelee ja nimeää, jää joku ulkopuolelle. Lisää alle tai sosiaalisen median kommenttiin omasi!

Sinikka Pietilä, Maskun rippikoulupappi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *