Ristiveto

Tapani Rantala, yhtymäjohtaja. Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä.

Ovet auki – Suomen ev.lut. kirkon uunituore strategia

Kirkossa on hätä. Kasteiden määrä on pudonnut vauhdilla. Vuonna 2000 kastettiin yhdeksän lasta kymmenestä, viime vuonna enää kuusi kymmenestä. Kirkollisesti on vihitty alle puolet avioliiton solmineista. Kokoava toiminta ei vedä entiseen malliin. Kirkkoon kuuluminen näyttää vähenevän vääjäämättömästi.

Kirkolliskokous on käsitellyt kuluvalla viikolla kokouksessaan Turussa Suomen ev.-lut. kirkon uunituoretta strategiaa Ovet auki. Se analysoi ajan ilmiöitä ja piirtää polkuja kirkolle kohti tulevaa.

Strategia ohjaa: on liikuttava siellä, missä ihmiset ovat. On kutsuttava ihmisiä mukaan. On kuunneltava, keskusteltava, luotettava ihmisiin ja annettava seurakuntalaisille tilaa suunnitella ja toimia. On luovuttava vähällä käytöllä olevista kiinteistöistä, on voimallisesti liityttävä ilmastotyöhön, on rakennettava yhdenvertaista ja tasa-arvoista kirkkoa.

Ydin on edelleen perustehtävässä: Kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.

Mutta mihin kirkko ja kirkon strategia uhkaavat kompastua?

Huomiota on syytä kiinnittää ns. milleniaaleihin (25 – 40 vuotiaat). Tämä ikäryhmä kasvattaa tällä hetkellä lapsia, siirtää perinteitä ja on avainasemassa myös kirkon tulevaisuuden kannalta. Juuri tässä ryhmässä etääntyminen kirkosta on havahduttavaa. Yhtä lailla on kuunneltava ns. z-sukupolvea (nuoremmat kuin 25 vuotta) ja löydettävä luontevia yhteyksiä tähän monella tavalla kirjavaan joukkoon.

Milleniaaleille ja z-sukupolvelle oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus ovat ehdottomia arvoja. Kirkon on vaikeaa tai melkein mahdotonta puhutella tätä joukkoa, jos sen omassa päätöksenteossa ja toiminnassa kompuroidaan oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymyksissä. Näissä ryhmissä myös ilmastoahdistus on konkreettisinta. Kirkko tulee tunnistaa johdonmukaisesta asettumisesta taisteluun ilmastomuutosta vastaan.

Laskevat osallistujanumerot saattavat synnyttää kirkossa alakuloa. Eikö kirkon ja sen sanoman merkitystä ymmärretä ja arvosteta? Voittaako välinpitämättömyys rakkauden sanoman? Tähänkään ei pidä kompastua. Tämä aika on kaikille instituutioille vaikea. Kirkko voi olla väkevä ja tärkeä tekijä yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä, vaikka yhtenäiskulttuurin suuret numerot pienenevätkin.

Kirkossa on hätä. Toivottavasti hätä merkitsee eniten huolta ihmisistä, heidän jaksamisestaan ja pääsystään kirkon voimalähteiden piiriin.  Surkeaa olisi, jos kirkon hätä olisi vain huolta sen omasta asemasta ja verotuloista.

Tapani Rantala, yhtymäjohtaja