Ristiveto

Oppi ottakaatte te puista, ne kuolee syksyin, puhkee keväisin

Kevään ja kesän taite, muuttua näkymättömästä näkyväksi. Puiden ja ihmisten kesä.

Näinä päivinä maasta puhkeaa uusia ylioppilaita, ammattiin valmistuneita, kandidaatteja, maistereita, tohtoreita…  Perhosen koteloista kuoriutuu uusia eskarilaisia, ala- ja yläkoululaisia, peruskoulusta päättötodistuksensa saaneita, joilla on kesä aikaa tutustua uusiin siipiinsä. Täyttäköön heidän ilonsa ja uteliaisuutensa myös kyynikkojen mielet!

Tämän niityn keskellä eräät kiinnittivät erityisesti huomioni, piispannuppuja! Ne ovat melko harvinaisia, eivät ilmaannu läheskään joka vuosi. Niissä erityistä on se, että useasta silmusta vain yksi puhkeaa kukkaan. Etukäteen ei voi mistään tietää, mikä niistä se on, siksi kaikkia kannattaa vaalia hyvin ajatuksin.

Kun kukka, puu tulee näkyviin, se hehkuu ja kukoistaa. Ihmisellä on toisin. On valittava, kummanko kivun valitsee, asettaako näkyviin itsensä vai varjonsa. Vaatii uskomattoman paljon rohkeutta olla kuin puu, asettaa sisimmästään kummunneen katseille ja kosketukselle alttiiksi. Mutta mitä tapahtuu, jos ei saa olla sitä, mitä on?

Oman kutsumuksensa löytää usein vasta silloin, kun uskaltaa tunnustaa oman erilaisuutensa suhteessa muihin.

Vasta vihittynä pappina seisoin seurakunnan edessä ja olin hämmästystä ja ahdistusta täynnä. Hetki sitten olin vielä ollut hieman yhteiskunnan syrjässä elänyt opiskelija, nyt kaikki kohtelivat minua kuin pappia. Koin, että minulta odotettiin tietynlaista käyttäytymistä, tietynlaisia puheita, mielipiteitä ja arvoja. Halusin olla hyväksytty. Solahdin minulle annettuun rooliin ja ennen pitkää tajusin olevani hyvää vauhtia homehtumassa kuin jääkaapin perälle unohdettu peruna (mutta sehän itää).

Mitä kaikkea roolien, asemien, nimikkeiden, tutkintojen, saavutusten ja suoritusten takana onkaan! Usein uskomaton määrä työtä ja vaivaa, pettymyksiä ja onnistumisia, unelmia ja toiveita. Kenen toiveista ja unelmista on kyse? Minunko itseni vai jonkun muun? Kuka tätä kaikkea on tahtonut ja toivonut? Ja ennen kaikkea, miksi?

Usein puhutaan itsensä ja omien unelmiensa toteuttamisen tärkeydestä. Joskus sellainenkin voi olla hyväksi, esimerkiksi silloin, jos itsensä ja unelmien toteuttaminen tuottaa hyvää muillekin kuin itselle. Kristillisessä perinteessä puhutaan myös tehtävistä, joihin kutsutaan ja suostutaan, ei itse aktiivisesti pyritä. Elämä voi yllättää ja viedä aivan eri suuntiin kuin, mitä itse olisi toivonut tai halunnut. On rooleja ja asemia, joista on uskallettava luopua ja niitä, jotka on rohjettava kantaa.

Kevään ja kesän taite, vaativa valo. Muuttua näkymättömästä näkyväksi. Puiden ja ihmisten kesä. Maahan kaivetut unelmat, keskeytyneet ja viivästyneet opinnot, yksinäisyys, hahmottomat päivät, suru, huoli, pelko, turhautuminen, menetetyt työt, läheisyyden kaipuu, sairaus. Täyttäköön elävien olentojen varjot rukousten virran! Tämä on hyvää, muhevaa maata piispannupuille.

Roolit, asemat, nimikkeet, tutkinnot, saavutukset ja suoritukset – katoavia kaikki tyynni. Kaikesta joutuu joskus luopumaan. Miten elää sellaista elämää, että voi olla onnellinen sittenkin, kun ei ole enää mitään? Kun muut katsoessaan näkevät vain ihmisen. Kun muuttuu näkymättömästä näkyväksi, keväästä kesäksi, ihmisestä puuksi, kukoistaa ja tuulla.

Tiina Hallikainen

korkeakoulupappi, Turku

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *