”Olo on sellainen, että olen menettänyt elämäni parhaat vuodet”, toteaa opiskelija Jessica Eerikas korona-ajan opiskelukokemuksistaan (Helsingin Sanomat, 3.2.2022).

Epidemia on kestänyt jo niin kauan, että yhä useampi opiskelija on suorittanut kokonaisen tutkinnon pelkästään etäopintoina. Korona-ajan vaikutukset opiskelijoiden elämään ovat olleet moninaiset. On toki heitäkin, joille etäopiskelu on sopinut ja tutkinto on valmistunut ennätysajassa. Suurelle osalle etäopiskelu on kuitenkin ollut monin tavoin haasteellista.

Surua ja pettymystä on aiheuttanut se, että ei ole päässyt nauttimaan opiskeluelämän sosiaalisuudesta ja luomaan uusia ihmissuhteita. Rakenteiden ja rutiinien luominen arkeen on ollut yksin vaikeaa, eikä mikään ihme, jos on ensimmäistä kertaa opettelemassa omaa itsenäistä elämää. Etäopintoihin ei ole pystynyt kunnolla keskittymään, kun mieli ei ole millään pysynyt virkeänä pelkkää ruutua tuijottaen ja staattisessa ympäristössä. Monet ovat keskeyttäneet opintonsa kokonaan, toiset ovat ottaneet enemmän töitä – siellä kun sentään tapaa toisia ihmisiä.

THL:n vuonna 2021 tekemän korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT 2021) mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija on psyykkisesti kuormittunut ja kärsii ahdistus- ja/tai masennusoireista. Joka neljäs opiskeleva nainen ja joka kolmas opiskeleva mies puolestaan ei tunne kuuluvansa yhteenkään opiskeluun liittyvään ryhmään. Lisää tutkimuksesta ja sen tuloksista voit lukea täältä: Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) – THL.

Vaikka tutkinto valmistuisikin, korona-ajan ja etäopiskeluiden jälkeen monet aloittavat työelämän jo valmiiksi väsyneinä (Helsingin Sanomat, 25.1.2022). Lähiopetukseen palaaminen ei ratkaise tilannetta tuosta vain sekään. Kun ei ole opintojensa alusta saakka tottunut käymään kampuksella, miksi sinne menisi nytkään. Tämän hetken opiskelijoilla ei ole välttämättä minkäänlaista mielikuvaa tai kokemusta siitä, millaista opiskelu on silloin, kun se tapahtuu toisten opiskelijoiden ympäröimänä ja opettajan läsnä ollessa. Osalla sosiaaliset pelot ovat kasvaneet niin suuriksi, että ajatus kotoa poistumisesta tai luennolle lähdöstä on yksinkertaisesti liikaa.

Yliopistopappina yksi tärkeimmistä tehtävistäni on tarjota matalankynnyksen keskustelutukea opiskelijoille. Viime vuonna kävin noin satakaksikymmentä tällaista etukäteen sovittua keskustelua opiskelijoiden kanssa, mukaan luettuna työnohjauksellinen tuki.

Kaltaisiani Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palkkaamia oppilaitostyöntekijöitä työskentelee ympäri Suomea kaikilla opintoasteilla. Turussa meitä on kolme: Mia Pusa on Åbo Akademin ja Yrkeshögskolan Novian ja Atte Airaksinen ammattikorkeakoulun ja ammatillisten oppilaitosten pappi (heidän kirjoituksiaan voit lukea myöhemmin tänä vuonna tästä blogista!), minä palvelen Turun yliopistoa (ks. Oppilaitospapit – Turun ja Kaarinan seurakunnat (turunseurakunnat.fi). Tehtävämme on tukea opiskelijoiden ja oppilaitosten henkilökunnan kokonaisvaltaista hyvinvointia yhteistyössä oppilaitosten kanssa ja niiden periaatteita ja sääntöjä kunnioittaen.

Tarjoamamme keskusteluapu on tarkoitettu kaikille oppilaitoksen yhteisön jäsenille riippumatta ihmisen kirkkoon kuulumisesta, uskonnosta / uskonnottomuudesta, poliittisesta vakaumuksesta, seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta jne. Keskustelujen lähtökohtana ovat ihmisen omat kysymykset. Uskonnollisista teemoista puhutaan vain silloin, jos ihminen itse sitä haluaa.

Tarjoamamme keskusteluapu sopii hyvin esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, jolloin mielenterveyden ammattiapu ei ole välttämättä tarpeen, mutta ihminen voisi silti hyötyä luottamuksellisesta keskustelusta elämänsä ulkopuolisen, keskusteluapuun koulutetun ihmisen kanssa. Monenlaista tukea ja yhteisöllisyyttä opiskelijoille tarjoavat myös seurakunnat.